Elokuva
Iso-Britannian suurin pankkiryöstö tapahtui Westminsterissa jo vuonna 1971, mutta siitä kerrottiin hallituksen vaitiolovelvollisuuden vuoksi julkisuuteen vasta reilu kolmekymmentä vuotta myöhemmin. Tapaus ehti aikanaan olla lööpeissä muutamia päiviä, kunnes virkakoneisto kielsi sen mediajulkisuuden. Yli kolmen miljoonan punnan arvoinen saalis on edelleen kadoksissa, kuten myös varmuudella oikeat tekijät. Syistä, miksi tapahtuneesta vaiettiin, liikkuu lukuisia vahvistamattomia tietoja ja huhuja, joista hurjimmat ulottuvat aina kuningashuoneeseen asti.

Pesäeroa rikolliseen menneisyyteen erityisesti perheensä vuoksi tekevä ammattivaras Terry Leather (Jason Statham) yrittää elää kaidalla tiellä autokorjaamoyrittäjänä, mutta koronkiskurit puhaltavat ikävästi niskaan. Yllättäen juttusille ilmestyvä ex-heila Martine Love (Saffron Burrows) tekee houkuttelevan ehdotuksen keikasta, joka poistaisi rahahuolet lopullisesti ja tarjoaisi siten avaimet uuteen alkuun. Baker Streetin pankin holvi arvotalletuksineen odottaa tyhjentäjäänsä, vapaan liikehuoneiston ja sen viereisen ravintolan alta kenenkään huomaamatta kaivettavan tunnelin kautta. Terry palkkaa kourallisen luotettavia apulaisia mukaan hoitamaan homman Martinen vaikutusvaltaisten tahojen ohjaileman rakastajan Tim Everettin (Richard Lintern) ohjeiden mukaan. Kopla ei vain osaa arvata, millaiseen vaaraan tiettyjen tallelokeroiden päivänvaloa kestämätön sisältö heidät saattaa. 

Tapahtumat ilmeisen väritettynä ja vapauksia ottaen kuvittava Pankkikeikka onnistuu silti vakuuttamaan katsojan siinä piilevästä totuuden siemenestä. Tekijöiden mukaan heillä olisikin ollut sisäpiirin tietoa käytettävissään, vaikka esimerkiksi Martine Loven hahmo on käsikirjoittajien täysin omaa keksintöä. Oli miten oli, tarina yhdistelee faktaa ja fiktiota yllättävän uskottavan tuntuisesti sekoittamalla kiisteltyjä todellisia henkilöitä (John Lennon, Michael X) keksittyjen poliitikkojen ja turvallisuusvirasto M15:n toimiin. Yläluokan skandaalinkäryisten paljastusten osalta elokuva onkin mitä ajankohtaisin FIA-pamppu Max Mosleyn seksikohun vuoksi, aineistolla yli juonen vaatiman tarpeen kuitenkaan repostelematta. 

Toteutukseltaan ilahduttavan vanhanaikainen Pankkikeikka on särmä, tiukka ja tunnelmallinen ryöstökeikkajännäri, jonka myötä kasarikalkkunalla Cocktail (1988) itsensä elokuvahistoriaan kirjoittanut Roger Donaldson todistaa olevansa mainettaan parempi ohjaaja. Harkitusti jäsennellystä ja tehokkaasti rytmitetystä kokonaisuudesta kasvaa Hollywoodin tilaustyörenkinä useisiin taloudellisiin ja taiteellisiin epäonnistumisiin tuomitun aussin kenties vahvin näyttö, näppärän film noir -trillerin White Sands -verta hiekalla (1992) ja elämänmakuisen road movien Maailman nopein intiaani (2005) ohella. Erityisesti alamaailman tylyjen metodien tinkimätön katu-uskottavuus sekä luonteva ajankuva muotitrendien ja hippiliikkeen svengaavasta Pop art -Lontoosta säväyttävät. Valitettavasti tarinan käänteiden ennakoitavuuden ja lajityypin kaavojen koulukirjamaisen seuraamisen vuoksi Pankkikeikka ei tavoita yhtä nerokasta rakennetta ja tehokasta yllätyksellisyyttä kuin esimerkiksi David Mametin lyömätön Ryöstö (2001). 

Toimintapatu Jason Statham on tavallista vähemmän vauhdissa, mutta karisma kantaa ja adrenaliini sykkii veressä entiseen malliin. Renny Harlinin Deep Blue Sean (1999) sankarittarena evänsä näyttänyt ja yllättävän kypsässä Adam Sandler -draamakomediassa Reign Over Me -ystävyyden voima (2007) vakuuttanut Saffron Burrows tekee juonikkaasta glamour-kaunottaresta yhtäaikaa sensuellin että pornahtavan. Telkan Hercule Poirotina ikimuistoinen vanha ahma David Suchet on verraton Sohon keinoja kaihtamattomana pornokeisarina, 
brittitelevisiosta tuttujen persoonallisten luonnenaamojen miehittäessä myös muut pienemmät roolit.

Yhteenveto
Tyylikkäästi rullaava kelmikuva on lajityypin arvattavimmista konventioista huolimatta varmaa brittilaatua, hiukan ajattelemisenkin aihetta antavaan yhteiskunnalliseen viitekehykseen sovitettuna.