Elokuva
Trilogiaksi ennättänyt Paranormal Activity ei näytä uudistumisen merkkejä. Siskosten Katien ja Kristin menneisyyttä valottava kolmas osa pysyy kerronnallisesti samanlaisena. Pääosin staattisesta videokuvasta koostuva kuvamateriaali rakentaa jännitystä hiljalleen, luottaa pikasäikkyjen voimaan ja jatkaa yhteisen mytologian luontia.

Vuoteen 1988 sijoittuvan Paranormal Activity 3:n suurin muutos edellisosiin verrattuna on digitaalikameroiden vaihtuminen videonauhoilla toimiviin. Ero on vain kosmeettinen, sillä antiikkista videoformaattia ei hyödynnetä lainkaan. Elokuvan alussa toki mainitaan kasettien rajallinen kesto, mutta faktaa ei hyödynnetä laisinkaan. Kuvattavat ilmiöt tallentuvat kokonaisuudessaan videolle ja näin katsojan nähtäville. Kolmannen osan kohdalla myös kameran kantaminen joka ikiseen paikkaan, tilanteesta riippumatta, alkaa kääntyä jo itseään vastaan: pelon sijaan touhu on lähinnä naurettavaa.

Ensimmäisen osan yllätysmenestys lippuluukulla, ja sitä seurannut rahavirta jatko-osien tuotantoon ei näy valitettavasti uusissa ideoissa. Ohjaajakaksikko Henry Joost ja Ariel Schulman hyödyntää täsmälleen samoja keinoja kuin heitä edeltäneet luotsit, eivätkä kameran ulkopuolelta kuuluvat äänet tai hiljaisen hetken seisauttavat äkkisäikäytykset jaksa kannatella loppuun asti. Toki tekniikka tarjoaa säpsähdyksiä, mutta tunnelma on kaukana painostavasta. Sääli sinänsä, sillä miesten debyyttiohjaus Catfish onnistuu samantyylisen kerrontatavan puitteissa huomattavasti paremmin.

Sarjan ystäville kolmas osa kirjoittaa suurempaa kaarta taas hivenen edemmäksi. Totuttuun tapaan aivan viime metreille jätetty syvennys nostaa esille enemmän kysymyksiä kuin vastauksia mutta onnistuu muutoin tuomaan varsin mielenkiintoisen käänteen tapahtumiin. Ratkaisusta johtuen jatko on ehdoton, ja neljättä osaa ollaankin jo hyvää vauhtia tekemässä. Tosin jos takauma-trendistä aiotaan pitää kiinni, alkaa tekijöiltä loppua kohta videokuvattavat vuosikymmenet. Toisaalta valokuvien avulla toteutettu kerronta toisi ainakin piristystä paikallaan polkevaan säikyttelyyn.

Tekniikka
VHS-kasettia imitoiva kuvanlaatu ei aivan hyödy teräväpiirtoformaatin tarjoamasta potentiaalista. Yleisilme on tarkoituksellisen pehmeä ja värimaailmaltaan haalea, joskin myönnytykseksi oikeaa kasettikuvaa huomattavasti parempi. Siirto noudattaa uskollisesti ohjaajakaksikon haluttua lookia, mikä ei välttämättä HD-puristeja miellytä.

DTS-HD 5.1 -ääniraita ei sen sijaan välitä aikakauden rajoitteista vaan mouruaa viimeisen päälle. Yksittäisistä tilaäänistä ja pahaenteisestä LFE-kanavasta koostuva äänimaailma toisinnetaan erinomaisella tenholla. Dialogi kuuluu selkeästi etukanavasta, mutta pääosaan nousevat matalat taajuudet. Ympäri taloa kuuluvat jymähdykset sekä pahan läsnäoloa tuetaan jatkuvasti voimakkaalla alapäällä, mutta parhaimpaan miksaus yltää mukaillessa ulkona kuuluvaa ukkosta.

Lisämateriaali
Lisämateriaalina löytyy ainoastaan kolmen minuutin edestä päähenkilön kuvaamia säikyttelyvideoita sekä oman firman esittelypätkä.

Yhteenveto
Paranormal Activity 3 ei suotta ryhdy keksimään uutta kauhurintamalla vaan tyytyy seuraamaan edeltäjiensä jalanjäljillä. Tunnelman osalta väsyneeksi muodostuva koettelemus kaipaisikin pikaisesti jotain uutta kerrontaansa.