Elokuva
Maita raa’alla voimalla valtaavat viikingit saapuvat mantereelle, joka vasta satoja vuosia myöhemmin nimetään Pohjois-Amerikaksi. Ensimmäinen valloitusretki kuitenkin päättyy haaksirikkoon, jonka jäljiltä vieraaseen maahan jää ainoana henkiinjääneenä nuori miehenalku. Viisitoista vuotta myöhemmin intiaanien parissa kasvanut, Aaveeksi kutsuttu mies joutuu kohtaamaan menneisyytensä verenhimoisen Gunnarin ja tämän miehistön saapuessa jatkamaan sitä, mikä edelliseltä soturijoukolta jäi kesken...

Viikinki Erik Punaisen poika Leif Eriksson purjehti Pohjois-Amerikan Newfoundlandiin noin vuonna 1000 jkr. Hän vietti alueella yhden talven ja palasi sitten isänsä maahan Grönlantiin. Myöhemmästä viikinkiasutuksesta alueella ei tiedetä, mutta varmaa on ainakin se, että pohjoismaiset merenkävijät astelivat Amerikan mailla jo satoja vuosia ennen Amerigo Vespuccia tai Kristoffer Kolumbusta. Pathfinder-elokuva perustuu yksin tälle tosiasialle, ja kertoo täysin fiktiivisen tarinan viikinkien ja intiaanien välisestä lyhyestä sodasta. Tässä vaiheessa pohjoismaisten katsojien ja etenkin viikinkien jälkeläisten kannattaa joko huolestua tai turvautua hurttiin huumoriin, sillä mahtavan tekoparran taakse hukkuvan Clancy Brownin esittämä kapteeni Gunnar on kuvattu varsinaiseksi piruksi ja hänen miehistönsä joukoksi demoneita. Niinpä – stereotypiat todellakin säilyvät ikuisesti.

Sopivasti edellisestä valloittajajoukosta rannalle jäänyt Aave (Karl Urban) osaa käyttää miekkaa ja tuntee entisen kansansa tavat, joten hän on luonnollisesti ainoa, joka voi pistää kampoihin laivalliselle haarniskoituja tappokoneita. Onhan Aaveella apunaan intiaanien sissisotataidot ja maaston tuntemus, mutta tuollaisen urakan edessä jopa Die Hardien John McLanekin saattaisi lyödä hanskat tiskiin. Eipä siinä mitään, kohtalaisen hienojen taistelukohtausten takia Pathfinder menee läpi järjettömänä viihteenä. Kun aivot on saatu narikkaan, eivät huikeat epärealistisuudetkaan jaksa enää häiritä. Juonen eteneminen pysähtyy Aaveen ja Starfiren (Moon Bloodgood) välistä laimeaa rakkaustarinaa lukuun ottamatta käytännössä kokonaan jo ennen leffan puoliväliä.

Tekniikka 
Kuvan- ja äänenlaadusta ei löydy moitteen sijaa, joskaan ei liiemmälti erityistä kehuttavaakaan. Audiopuolella on valittavana joko Dolby Digital 5.1- tai DTS 5.1 –ääniraita, mikä on aina plussaa molempia formaatteja tukevan laitteiston omistaville.

Lisämateriaali
Poistetuissa kohtauksissa ei ole kerta kaikkiaan mitään todella mielenkiintoista, vaikka ohjaaja Nispel yrittää kommenteissaan niin väittääkin. Korkeintaan saksalaisen erikoinen huumorintaju tulee esille. Seitsemään lyhyeen featuretteen jaetut katsaukset kulissien taakse olisi aivan hyvin voitu koota yhdeksi ainoaksi making of –dokumentiksi, mutta katsoohan ne näinkin. Kiinnostavin pätkä kertoo kulttistatuksen omaavasta Clancy Brownista, joka on rooleihinsa nähden yllättävän sympaattinen kaveri. Lisäksi mukana on kaksi traileria ja ohjaajan kommenttiraita.

Yhteenveto
Rankkaan, graafiseen toimintaan nojaava elokuva, joka käy popcornin lisukkeeksi. Historiallisia totuuksia suosiville kova pala nieltäväksi.