Sony yrittää puhaltaa uutta eloa Blu-ray-formaattiinsa. Formaatin promotapahtumassa San Fransiscossa Sonyn johtajat toivoivat, että BD-Liveä tukevien soitinten ja julkaisujen yleistyminen johtaa parempiin myynteihin. BD-Live-soittimet käyttävät internet-yhteyttä elokuvien lisäsisällön, kuten kuvien ja trailereiden, hakuun. Kyseinen ominaisuus ei ole kuitenkaan saanut kovin hyvää vastaanottoa kuluttajien keskuudessa.
Korottaakseen BD-Liven profiilia Sony on nyt ilmoittanut uudesta MovieIQ-palvelusta. Se on syksyllä saataville tuleva reaaliaikainen tietokanta, jonka avulla katsoja pääsee tarkastelemaan tietoja elokuvan näyttelijäkaartista ja tekijöistä sekä katsomaan informaatiota tuotannosta ja esimerkiksi filmin musiikeista. Ongelmia kuitenkin tuottanee se, että tällä hetkellä Disney on ainoa studio, joka panostaa kunnolla BD-Liveen. Sonyn täytyy saada enemmän elokuvia tuottavat studiot mukaan hankkeeseen.
Japanilainen elektroniikkajätti tarvitsee kipeästi kasvavia Blu-ray-myyntejä kattamaan satojen miljoonien dollarien investoinnit ja Playstation 3:n tuomat tappiot, mutta huolena on talouden taantuminen, kuluttajien kiinnostuksen lasku, soitinten ja elokuvien kalleus ja - eritoten Yhdysvalloissa - useat muut vaihtoehdot.
- Kirjaudu sisään lähettääksesi kommentteja













