Elokuva:

Jonathan Demme tunnetaan ehkä parhaiten Uhrilampaiden (1991) ohjaajana. Kaksi vuotta Uhrilampaiden jälkeen hän kuitenkin ohjasi vähintäänkin yhtä hyvän elokuvan, Philadelphian. Kyseessä on erinomainen elokuva, mutta merkittävän siitä tekee se, että se oli ensimmäisiä Hollywood-elokuvia, joka pureutui AIDS:in tabujen täyteiseen maailmaan. Pari Oscariakin napannut elokuva on myös vahvojen näyttelijöiden juhlaa. Tom Hanks tekee ikimuistoisen roolin Andrew Beckettinä, AIDS-potilaana, joka ryhtyy taistoon oikeuksiensa puolesta. Denzel Washington vie oman roolinsa läpi ehkä hieman rutiininomaisesti, mutta vahvalla ammattitaidolla.

Andrew "Andy" Beckett (Tom Hanks) on AIDS:ia sairastava, erittäin lupaava juristi, jonka yksityiselämä alkaa vaivaamaan lakifirman johtoporrasta. Andy savustetaan huonon työnlaadun varjolla pois yhtiöstä, mutta ennen kaikkea pois käytäviltä, kokoushuoneista ja yleisistä WC-tiloista. Erinomaisena lakimiehenä Andy näkee tapauksessa selvät potentiaalisen haasteen piirteet. Jostain kumman syystä koko Philadelphiasta ei vain tahdo löytyä yhtään lakimiestä, joka uskoisi jutun pitävyyteen.

Tom Hanks tekee Oscarin arvoisen roolin Andrew Beckettinä. Elokuvan aikana tapahtuva Andyn fyysinen muutos on Hanksilta ilmiömäinen suoritus. Hanks vietti ennen elokuvaa paljon aikaa AIDS-potilaiden parissa suoriutuakseen näinkin haastavasta ja valkokankaalla ennenäkemättömästä roolista. Denzel Washington taas tekee loistosuorituksen hieman ristiriitaisena lakimiehenä, joka ei tunnu tietävän mitenpäin istuisi ajatustensa kanssa. Andrewin miesystävää Miguelia näyttelee Antonio Banderas, joka tekee pienen, mutta vahvan roolin. Vahva draama saattaisikin olla varteenotettava vaihtoehto pinkeitä nahkahousuja käyttävän palkkamurhaajan sijaan.

Elokuva ei liiemmin saarnaa, ainakaan niin paljon kuin voisi kuvitella. Elokuva esittelee tasapuolisesti suuremmin alleviivaamatta erilaisten ihmisten tuntemuksia, niiden syitä, mahdollisia ristiriitoja sekä niiden vaikutusta ympäristöön ja päinvastoin. Ilahduttavaa on myös, ettei elokuva nouse missään vaiheessa puhtaaksi oikeussalidraamaksi, vaikkakin se näyttelee suurta osaa tarinassa. Elokuva on kaiken kaikkiaan hyvin vaikuttava ja erityisesti tunteisiin vetoava teos.

Vaikuttavan elokuvan Philadelphiasta tekee myös se, että siihen voi jollain tasolla samaistua kuka tahansa. Meillä jokaisella on oma pikku "AIDS:imme". Törkeästä vertauksestani huolimatta löydämme itsemme silloin tällöin taistelemasta piirteidemme kanssa, jotka eivät ole yleisesti hyväksyttyjä. Tämä nostaa elokuvassa ehkä samoissa määrin tunteita pintaan, kuin Andyn ahdistavan elämän seuraaminen. Philadelphia antaa meille ehkä lohdutusta ja toivoa, tai vain tuuduttaa meidät turvallisuudentunteeseen. Asiat voisivat olla huonomminkin.

Kuva:

Anamorfinen 1.85:1 -kuva on kauttaaltaan aivan siedettävää keskitasoa. Se on paikoitellen hieman sumea ja kuva elää hitusen, mutta ei kuitenkaan häiritsevästi. Kaiken kaikkiaan kuva on varsin miellyttävää katseltavaa.

90-luvun alun kuvamateriaali on hienoa ja virkistävää katseltavaa verrattuna nykypäivän ylimuokattuihin kuviin. Philadelphian kuva on väreineen todentuntuinen kokonaisuus, mutta juuri sitähän osa ihmisistä yrittää elokuvien avulla paeta; todellisuutta.

Ääni:

Äänet jatkavat samaa tarpeet tyydyttävää linjaa. Monikanavaäänet löytyy, mutta tunnelmaltaan rauhallinen draama ei liiemmin takakanavia rasita. Tilavaikutelma jäisi kuitenkin paikoitellen hieman vaisuksi ilman 5.1-ääniä. Kokonaisuudessaan äänipuoli on kunnossa ja dialogi toistuu selvästi.

Tekstitys on päätetty läiskäistä DVD:lle kirkuvan keltaisena, miltei koiran kokoisin kirjaimin. Muutenkin DVD:n tyyliseikkoihin Soumi-teksteineen ja Aroitus-ilmoituksineen olisi voinut kiinnittää hieman enemmän huomiota. Katsokaamme näitä seikkoja hieman läpi sormiemme, sillä onhan kyseessä kuitenkin verrattain vanha DVD-julkaisu.

Elokuvan kappalevalinnat ovat aina alkuteksteistä lähtien onnistuneita ja vaikuttavia, voittipa elokuva Oscarinkin parhaasta kappaleesta (Bruce Springsteen "The Streets of Philadelphia"). Musiikkia kuullaan laidasta laitaan, oopperasta Neil Youngiin. Varsinaisesta sävellystyöstä vastaa Howard Shore, jonka sävellykset alkavat kieltämättä paikka paikoin maistumaan puulta.

Lisämateriaali:

Ei mitään, nada. Vain pieni trailerisekamelska, joka tarjoaa välähdyksiä eri elokuvista. Levyltä ei löydy edes Philadelphian omaa traileria.

Yhteenveto:

Philadelphia on elokuva, jota voi suositella lämpimästi kenelle tahansa. Siitä en voi olla varma nauttivatko kaikki sen katsomisesta, mutta tuskin katsominen kenellekkään pahaa tekee. Philadelphia on Hollywood-elokuvaksi jopa yllättävän onnistunut tekele näinkin arasta aiheesta. Vaikka Philadelphia maistuu hieman siirapilta ja tyrkyttää huomaamatta sanomaansa, on se silti hyvä elokuva.

DVD on tekniseltä laadultaan melko hyvää keskitasoa, extrojen miltei täydellinen puuttuminen on tosin suuri miinus. Myöhemmin elokuvasta on julkaistu R2-alueella myös kahden levyn julkaisuja, jotka lienevät tasoltaan erinomaisia.