Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaali viettää tänä vuonna 25. juhlavuottaan. Mukaan on poimittu tuttuun tapaan ajankohtaisia ja palkittuja teoksia tunnetuilta festivaaleilta eri puolilta maailmaa (muun muassa Gaalaelokuvat- ja Avainelokuvat-sarjat) sekä lukuisiin eri teemoihin ryhmiteltyjä pienempiä helmiä. Festivaalin historiaa kunnioitetaan Tulikukkia Rakkautta & Anarkian arkistoista -sarjalla, jossa nähdään valittuja paloja menneiden vuosien R&A-ohjelmistoista. Festivaaliklubien ja keskustelutilaisuuksien rinnalle lanseerataan tänä vuonna Leffaillallinen-konsepti, joka tarjoaa elokuvan yhteydessä mahdollisuuden illastaa kulloiseenkin leffaan sopivissa tunnelmissa. Festivaalin nimekkäin vieras on ohjaaja ja käsikirjoittaja Jacques Audiard (Profeetta, 2009, Kun sydän lakkaa lyömästä, 2005), jonka tuorein ohjaustyö Luihin ja ytimiin nähdään festivaalin päätösgaalassa.

FilmiFIN tutustui tarjontaan ennakkoon ja kokosi ohjelmistosta kymmenen kiinnostavaa elokuvatärppiä.

A Royal Affair (2012)
Nikolaj Arcelin ohjaama komea intohimodraama kertoo kolmesta historiallisesta henkilöstä: Tanskan kuningas Kristian VII:stä (Mikkel Boe Følsgaard), hänen vaimostaan Caroline Matildasta (Alicia Vikander) sekä Kristianin lääkäristä Johann Struenseesta (Mads Mikkelsen). Mielenterveysongelmista koko ikänsä kärsinyt Kristian (vallassa vuosina 1766-1808) kohteli vaimoaan kuin märkää rättiä, mikä ajoi Caroline Matildan suhteeseen Struenseen kanssa. Samaan aikaan kolmikko oli kiinnostunut valistusajan ihanteista ja yritti ajaa uudistuksia läpi hallituksen vastustuksesta huolimatta. Elokuvan dynamo on upeaa työtä Struenseena tekevä Mikkelsen, joka palkittiin roolistaan myös Berliinin Hopeisella karhulla. Paljon jälkeen eivät jää muutkaan näyttelijät. Epookkina A Royal Affair on muotovalio, jossa niin käsikirjoitus, ohjaus, näyttelijävalinnat kuin tunnelmallinen musiikkikin toimivat saumattomasti yhdessä. Vapaudenkaipuu niin yksityisellä kuin yhteiskunnallisellakin tasolla pitää elokuvan liikkeessä, ja pukudraamoille tyypillinen kankeus pysyy poissa.

Beyond the Hill (2012)
Turkkilaisen Emin Alperin kiitetty esikoisohjaus on vertauskuvallinen kertomus ennakkoluuloista ja rauhallisen rinnakkainelon vaikeudesta. Turkin maaseudulle sijoittuva tarina kertoo perheestä, joka taistelee vuorten takana asuvia, mistään piittaamattomia paimentolaisia vastaan. Perheen miehet paimentavat vuohia ja yrittävät suojella elämänmuotoaan ulkopuolelta tulevilta vaaroilta. Koetut uhkat osoittautuvat kuitenkin pian enemmän yhteisön sisäisiksi kuin ulkoisiksi. Alper kritisoi elokuvallaan Turkin kärkästä suhtautumista uhkaksi koettuun ulkomaailmaan, mutta universaali tarina on siirrettävissä mihin tahansa yhteiskuntaan. Verkkaisesti etenevä elokuva pitää jännitteensä hyvin yllä ja näyttää onnistuneesti, kuinka absurdeja muotoja viha, pelko ja kosto voivat saada. Kertomuksen ei-mistään alkava ja ei-mihinkään päättyvä rakenne korostaa vihanpidon loputtomiin jatkuvaa ja hedelmätöntä luonnetta.

Chicken with Plums (2011)
Marjane Satrapin (Persepolis, 2007) Luumukanaa-sarjakuvaan perustuva draama kertoo vahvan, sentimentaalisen tarinan lahjakkaasta iranilaismuusikosta Nasser Ali Khanista (Mathieu Amalric), joka menettää elämänhalunsa rakkaan viulunsa hajoamisen myötä. Mies tekee päätöksen: hän haluaa kuolla. Viimeisinä elinpäivinään Nasser Ali Khan muistelee menetettyä rakastettuaan, onnetonta avioliittoaan ja musiikillista taivaltaan. Synkästä tarinastaan huolimatta elokuva on kaunis kuvaus intohimosta, rakkaudesta ja itseilmaisun tarpeesta. Ihmisen halua kuolla lähestytään hienovaraisesti ja tilanteen monimutkaisuutta ymmärtäen. Amalric pakkaa hienon roolityönsä täyteen surumieltä ja padottua tunnetta. Kuvaaja Christophe Beaucarnen (Mr. Nobody, Irina Palm) romanttiset visiot ovat kuin suoraan satukirjan sivuilta.

Corman's World: Exploits of a Hollywood Rebel (2011)
Hyväntuulinen haastatteludokumentti kunnioittaa kengännauhabudjettien kuninkaan Roger Cormanin uraa. Muiden muassa David Carradine, Martin Scorsese, Robert De Niro, Paul W. S. Anderson, Jack Nicholson, Ron Howard, Jonathan Demme, William Shatner, Peter Bogdanovich ja Peter Fonda muistelevat Cormanin edesottamuksia ja ylistävät tämän herrasmiesmäisyyttä ja lämmintä huumorintajua. Haastateltavat suoltavat hauskoja anekdootteja ja antavat kunniaa Cormanin kiistattomalle kapinallisuudelle, kekseliäisyydelle ja yritteliäisyydelle. Samalla piirretään kuvaa B-elokuvan ja eksploitaation historiasta sekä Cormanin merkityksellisestä roolista sen kehityksessä. Hyper-tuottelias Corman on edelleen aktiivinen toimija, mutta kuten eräs haastateltu muistuttaa, nuoremmalle polvelle jo valitettavan tuntematon suuruus.

Good Vibrations (2012)
Myötäsukainen ja hyväntuulinen draamaelokuva Terri Hooleysta, pohjoisirlantilaisen punk-rockin kummisedäksikin nimitetystä levykauppiaasta, managerista ja tuottajasta, joka saatteli muun muassa The Undertonesin John Peelin tietoisuuteen ja sitä kautta maailmanmaineeseen. Hooley perusti Good Vibrations -levykauppansa Belfastiin 70-luvulla, jolloin kaupungin väkivaltaisuudet olivat pahimmillaan. Lisa Barros D’San ja Glenn Leyburnin ohjaama elokuva painottaa Hooleyn ja musiikin merkitystä belfastilaiselle nuorisolle synkkinä 70- ja 80-luvun vuosina. Good Vibrations tarjoaa ennen kaikkea kiehtovaa ajankuvaa ja kiinnostavan elämäntarinan. Sen elokuvalliset ansiot jäävät pääosin energisten keikkakuvausten varaan.

Meet the Fokkens (2011)
”Totuus on tarua ihmeellisempää” -kategoriaan putoava Meet the Fokkens kertoo seitsemääkymppiä lähestyvistä siskoksista Martina ja Louise Fokkenista, jotka ovat tehneet työuransa prostituoituina Amsterdamin punaisten lyhtyjen alueella. Värikäs elämä on ollut murheita täynnä, mutta toisiinsa tukeutuvat naiset ovat onnistuneet säilyttämään myönteisen asenteen elämään. Siskoksista toinen on työt jo lopettanut, mutta toinen jatkaa edelleen päivystämistä ikkunansa takana. Kohtaamiset asiakkaiden kanssa ovat armottoman surkuhupaisia. Identtisissä vaatteissa kulkevat kaksoset näyttävät ja paikoin käyttäytyvätkin kuin sketsihahmot, mutta dokumentilla on myös vakavampi puolensa. Parittajistaan eroon päässeet naiset ovat tehneet työtä itselleen kymmeniä vuosia, joiden aikana myös punaisten lyhtyjen alue on muuttunut perustavalla tavalla.

Paradise: Love (2012)
Dokumenttiohjaajanakin tunnetun Ulrich Seidlin raadollinen draamaelokuva on kuvaus viisikymppisistä itävaltalaisnaisista, jotka matkustavat rantalomalle Keniaan saadakseen rakkautta paikallisilta nuorilta miehiltä. Päärooli on urhea suoritus amatöörinäyttelijä Margarethe Tieseliltä, joka pistää itsensä sataprosenttisesti likoon. Cannesin kilpasarjassa ensi-iltansa saanut elokuva muistuttaa hyvin paljon Laurent Cantet'n niin ikään keski-ikäisten naisten seksiturismista kertonutta Kohti etelää -draamaa (2005), mutta Seidlin lähestymistapa on selvästi inhorealistisempi ja julkeampi. Ohjaaja pakottaa katsojan avaamaan silmänsä rakkaudenkaipuun, hyväksikäytön, globaalin köyhyyden ja rasismin teemoille, eikä näky ole kaunis. Elokuvassa on huumoriakin, mutta se on mustaa ja julmaa. Paradise: Love on trilogian ensimmäinen osa. Toinen osa Paradise: Faith nähtiin juuri Venetsian elokuvajuhlilla, ja Paradise: Hope valmistuu ensi vuonna.

Side by Side (2012)
Digi on täällä, kuoleeko filmi? Keanu Reevesin tuottama tuore dokumentti tallentaa vuoden 2012 tilanteen digivallankumouksessa. Reeves haastattelee Hollywoodin ykköskaartia, joka kertoo näkemyksiään digiteknologian ja perinteisen filmin suhteesta. Ääneen pääsevät muun muassa David Fincher, Martin Scorsese, Christopher Nolan, Lars Von Trier, David Lynch, Richard Linklater, Danny Boyle, George Lucas, James Cameron ja Wachowskin sisarukset, joista toiset puolustavat uutta teknologiaa, toiset taas filmin vahvuuksia. Informatiivinen dokumentti ei kuitenkaan itse ota kantaa, vaan tarkastelee – kuten sen nimikin kertoo – teknologioiden rinnakkaiseloa. Christopher Kenneallyn kirjoittama ja ohjaama elokuva käy paikoin lähes opetusohjelmamaiseen sävyyn läpi elokuvanteon prosessin eroja filmillä ja digikameralla. Eri näkökulmia avataan monipuolisesti ja alati kiinnostavasti. Uusi teknologia muuttaa olennaisesti paitsi ohjaajan ja kuvaajan työtä, myös näyttelemistä, leikkaamista, erikoistehosteita ja vaikkapa värinmäärittelyä. Huomioiduiksi tulevat myös kameroiden tekninen kehitys, jakelujärjestelmän ja liiketoimintamallien muutokset sekä arkistoinnin ongelmat. Kenneally etenee aihepiiristä toiseen järjestelmällisesti, eikä päästä dokumenttiaan sirpaloitumaan kymmenistä puhuvista päistä huolimatta. Side by Side on yhtä aikaa sekä hyvä ja selkeä yleisesitys elokuvan tuotantoprosessista että tunnelmallinen ja elokuvaa ilmaisumuotona syvästi kunnioittava kuvaus historiallisesta murrosvaiheesta.

This Ain't California (2012)
Erinomainen skeittausdokumentti kertoo itäsaksalaisesta nuorisokulttuurista 80-luvulla ja 90-luvun alussa. Valvovan isoveljen mielestä skeittaaminen oli länsimaista hapatusta pahimmasta päästä, ja harrastajat joutuivat salakuljettamaan lautoja lännestä ja sietämään jatkuvaa seurantaa. Marten Persiel on koonnut elokuvansa kotivideoista, arkistomateriaaleista, animaatioista sekä tuoreemmista haastatteluista, joissa yksi ystäväporukka muistelee 25 vuoden takaisia tapahtumia. Muistelun katalyyttinä on yhden ryhmän jäsenen, Denis ”Panik” Panaceckin, kuolema. Elokuvassa on kaikki onnistuneen dokumentin ainekset: koskettava yksilötarina, yhteiskunnallisen murrosvaiheen kuvaus sekä universaali kertomus nuoruudesta, ystävyydestä, kapinasta ja vapaudenkaipuusta. Leikkaus on vikkelää, kokonaisuus toimii ja draaman kaari on kohdallaan. Vaikka dokumentin varsinainen niche – itäsaksalainen skeittauskulttuuri 80-luvulla – on hyvin tiukasti rajattu, kasvaa elokuva huomattavasti aihettaan suuremmaksi otokseksi totalitarismista, yhden nuorisosukupolven kokemuksista ja historiallisen murroksen vaikutuksista yksilöihin.

Wrinkles (2011)
Paco Rocan mestarilliseen Ryppyjä-sarjakuvaan perustuva animaatio on sydäntäsärkevä ja valitettavan todenmukainen kuvaus maailmastamme, jossa vanhuus on määritelty luonnottomaksi ja pois silmistä siivottavaksi anomaliaksi. Se on tarina eläköityneestä pankinjohtajasta Emiliosta, jonka perhe laittaa hänet vanhainkotiin vasten tahtoaan. Vanhainkodissa huolehditaan vanhusten unesta, ravinnosta ja lääkinnästä, mutta ihmisarvoinen elämä on kaukana. Laitostuminen on nopeaa, ja hyväkuntoistenkin asukkaiden elämänilo katoaa nopeasti. Roca ja ohjaaja Ignacio Ferreras kuitenkin muistuttavat toivon olemassaolosta. Valonpilkahdukset ovat pieniä, ja niissä on absurdilla huumorilla ja vanhainkodin asukkaiden keskinäisellä ystävyydellä ja solidaarisuudella oma tärkeä sijansa. Kauniisti animoitu Wrinkles ei ole varsinainen pahan mielen elokuva, mutta helppo sitä katsoessa on tuntea pisto sydämessään. Elokuva on omistettu kaikille ihmisille, sekä nykyisille että tuleville vanhuksille.