Elokuva
Traagisen onnettomuuden jälkeen entinen YouTube-hurjapää Johnny Utah (Luke Bracey) haluaa jättää stuntit taakseen ja värväytyy FBI:hin. Eipä aikaakaan kun vielä koeajalla oleva noviisi äkkää, että ympäri maailmaa uskaliaisuudellaan kohahduttaneen ryöstösarjan takana täytyy olla extremistejä, tässä tapauksessa extremelajeihin vihkiytyneitä adrenaalinijunkkeja. Yhtä lailla käden käänteessä Utah on pian Ranskassa, surffaamassa mystisen Bodhin (Èdgar Ramirez) kanssa jättiaalloilla ja pian rekrytoituna omaa, varsin vihreää metodiaan seuraavien ekosotureiden maailmaan. Mutta mitä syvemmälle Bodhin ja tämän kumppaneiden kuolemaa uhmaavia temppuja ja näiden äitimaa-filosofiaa Utah tulee sukeltaa, sitä vaikeampaa hänen on muistaa todellinen tehtävänsä, tuoda rikolliset edesvastuuseen.

Paremmin kuvaajana ansioituneella (mm. 187 - koodi murhalle (1997), Payback - Tilinteko (1999), Hurjapäät (The Fast and the Furious, 2001), Daredevil (2003)) Ericson Corella on ohjaajana plakkarissaan ainoastaan Mark Wahlbergin tähdittämä futisdraama Invincible (2006), mutta ainakaan rohkeuden puutteesta ei miestä voi syyttää uusimman yrityksen kanssa, sillä Point Break pohjaa lähes pyhäinjäänteen ikoniseen asemaan nostettuun toimintaklassikkoon vuodelta 1991. Siksipä onkin sääli, että täysin turhan uusioversion moottoripyörillä kaahaukset, surffailut, vuorikiipeilyt ja skydivingit ovat kaikki jo nähtyjä juttuja kymmenistä tv:n stuntsarjoista ja varsinkin YouTubesta.

Muutamat komeat kuvat kyllä kulkevat vimmatusti Coren itsensä taltioimina ja Tom Holkenborgin roisin scoren säestämänä, mutta pahiten mättää Kurt Wimmerin (Seikkailija Thomas Crown (1999), Cubic (2002), Lainkuuliainen kansalainen (2009), Total Recall (2012)) umpityperä käsikirjoitus, joka on lajissaan yksi kuluvan vuoden pohjanoteerauksia. Siinä missä originaali Bodhi ja muut rantapummit tekivät rikoksia rahoittaakseen rennon elämäntapansa, 2015 syvällisiä mutisevat rämäpäät verhoavat konnuuden äärivihreään ajatteluun palauttaa maalle se, minkä olemme siltä riistäneet. Tosin ekoilu on Wimmerille pelkkä tekosyy yrittää mukamodernisoida kohelluksen käänteitä. Ohjaajaakaan ei tunnu pätkääkään kiinnostavan se, mitä henkilöt temppuilun lomassa puuhaavat tai puhuvat, kunhan vain päästään mahdollisimman pian seuraavaan toimintakohtaukseen.

1991 pääosissa nähtiin kovassa nosteessa olleet kukkopojat Keanu Reves ja Patrick Swayze, ja vaikkei kumpikaan machoilun lomassa mitenkään sen suuremmin vaikuttanut, molemmat selvisivät hikisestä urakastaan aivan kiitettävin arvosanoin. Nyt pääosaan on kiinnitetty kuolonkankea ja täysin lahjaton Luke Bracey, joka käänteessä toki timmiä sikspäkkiään esittelevä rautakanki, jonka artikulointi on hävettävän huonoa. Tosin Wimmerin ämpäriälyttömällä huuhaalla tukkoon tupattu dialogi on niin täyttä kuraa, ettei siitä saisi irti oikeatkaan näyttelijät.

Jo muutaman paremmankin roolin (Domino (2005), Medusan sinetti (2007), Che - Sankari (2008), tv-sarja Carlos, Shakaali (2010), The Counsellor (2013)) tehnyt Èdgar Ramirez joutuu hänkin täysillä ponnistelemaan pitääkseen pokkansa toistaessaan Bodhin suuhun kirjoitettuja latteuksia henkisestä valaistumisesta. Nimekkäimmät sivunaamat ovat silkalla rutiinilla kyttäjargoninsa lausuva Delroy Lindo FBI:n päällikkönä ja pelkkänä keulakoristeena hetken keikkuva Teresa Palmer Bodhin remmissä Utahin hurmaavana Samsarana. Sääliksi käy myös brittiveteraani Ray Winstonea, joka ei saa edes mahdollisuutta Utahia keikassa kauempaa auttavana agentti Pappasina, roolissa, jonka 24 vuotta aiemmin teki ikimuistoisesti Gary Busey.

Yhteenveto
Elokuvia työkseen katsovalle ei ole tarjolla sellaista luksusta, että voisi poistua näytöksestä ennen aikojaan, jos leffa on niin huono, että henkinenkin tasapaino on vaarassa järkkyä. Point Break on yksi tällaisista elokuvista, se on vuoden pahimpia pettymyksiä ja ehdottomasti vuoden huonoin remake.