Elokuva
Martial arts -genre sai uutta verta vuosituhannen alussa Tony Jaan tähdittämässä brutaalissa Ong-Bak (2003) -toimintaelokuvassa. Huonolla juonella, mutta vakuuttavalla turpakäräjöinnillä varusteltu mättöleffa nousi pian ilmestyttyään genrefanaatikkojen tutkan alle ennen kaikkea sen keinoja kaihtamattoman ja vanhan koulukunnan nimeen vannovan päätähtensä vuoksi. Elokuvassa nähdyt temput hoidetaan ilman vaijereita, tietokonetehosteita tai muitakaan nykyajan hömpötyksiä, perille menevien iskujen tuntuessa myös katsomossa saakka. Pari vuotta myöhemmin ilmestynyt Protector (2005) jatkaa samalla linjalla, mutta jättää lupaukset lunastamatta.

Protectorin juoni on ainoastaan kosmeettisia muutoksia läpikäynyt toisinto Ong-Bakista. Pyhän patsaan pää on tällä kertaa korvattu norsulla ja Bangkokin sijaan lentolippu vie Tony Jaan tähdittämän Khamin Australiaan. Matkan varrella ja sen päätteeksi mätetään erinäisissä tiloissa kymmenittäin kasvottomia kätyreitä sekä muutama uniikki vastus mahdollisimman näyttävin koreografioin. Ohjaaja Prachya Pinkaew on taivaltanut aidan matalimmasta kohdasta toisessa kollaboraatiossaan Jaan kanssa, mikä näkyy identtisen juonen ohella torsona tarinankerrontana. Paikoista pompitaan toiseen ilman pohjustusta, asiat ratkeavat itsestään, päähenkilö jää usein pitkiksi ajoiksi pimentoon, ja koko touhusta tuntuu uupuvan selventävä minuutti jos toinenkin. Kineettisten toimintakohtausten ja harhailevien juonijaksojen välinen kontrasti paistaakin tavallista räikeämmin lävitse, eikä Pinkaew saa hahmoihinsa minkäänlaista syvyyttä yrityksistään huolimatta.

Elokuvan mukaansa nappaavat katselijat eivät kuitenkaan tee ostopäätöstä sen juonen vuoksi. Protector jatkaa toimintakohtausten saralla Ong-Bakin silottelemattomalla linjalla, mutta jää iskuissaan muutaman sentin vajaaksi. Vaikka iskut viedäänkin fyysisesti perille saakka, ei niissä kuvastu samanlaista luita murskaavaa raivokkuutta kuin Ong-Bakissa, mikä johtuu uutuudenviehätyksen puutteesta sekä äänitehosteiden lisäämisestä. Alkupään kohtauksissa jokainen vastaanotettu lyönti tai potku on korostettu varhaisista kamppailulajiklassikoista tutuin matalin tehostein, mikä tekee niistä luonnottoman kuuloisia. Ennen finaalia käyty raajojenmurskaussessio on taas täydellinen vastakohta. Khamin kimppuun hyökkäävän kymmenpäisen vihollislauman luiden katkominen saa suorastaan koomisia piirteitä jatkuvien naksautusäänien turvin. Efekti, joka näyttelijöiden ilmeistä päätellen ei suinkaan ole tarkoitus.

Koreografisesti Protector nauttii hyvistä ja huonoista hetkistä. Katutappelumentaliteettia noudattavista toimintakohtauksista muutama nousee ylitse muiden, valtaosan vajotessa lähinnä irrallisiksi esittelyiksi. Elokuvan selkeästi parasta antia tarjoaa alkupään varastomättö, joka on turhan pikaista loppuruljanssia huolimatta huikeaa seurattavaa. Loisteputkivaloin sekä erinäisin rullaluistimin, BMX-pyörin ja rullalaudoin varustellut jengiläiset sekä Tony Jaa käyttävät koko varastotilan hylätyistä busseista lähtien erinomaisesti hyödyksi. Pitkillä otoilla kuvattu kohtaus sisältää lavastusta hienosti hyväksikäyttäviä stuntteja, joita ei suinkaan ole leikelty nykyiseen tapaan mahdollisimman epäselväksi sillisalaatiksi.

Minimaalista leikkausta on käytetty myös elokuvan puolivälissä nähtävässä sisääntulossa viisikerroksiseen rakennukseen. Reilu neliminuuttinen yhdellä otolla tehty kohtaus on erikoinen vain sen leikkaamattomuutensa vuoksi. Koreografisesti Jaan näyttelemän Khamin yläkerroksiin kapuaminen on ainoastaan puuduttavan systemaattista vuorottelua osumien ja heittojen välillä ilman kunnollisia kohokohtia. Erikoisosastoon lukeutuvat myös veden tulvimassa temppelissä käydyt pomotaistelut, jotka pikaisista yhteenotoista huolimatta ovat onnistunutta kolmen erilaisen taistelusuuntauksen demomateriaalia. Lateef Crowderin aloittama capoeira-tyyli on kolmikosta selkeästi näyttävin, joskin illan päättävässä steroidihirmu Nathan Jonesin puhtaaseen voimaan perustuvassa yksipuolisessa iskujen vaihdossa on oma viehätyksensä.

Protector on Ong-Bakin sisarteos. Lukuisilla toimintakohtauksilla täytettyä huttua, jonka katsottavin osuus on menettänyt kaiken sen brutaalisuuden, mikä teki ensimmäisestä Pinkaew-Jaa-yhteistyöstä muistamisen arvoisen. Mitäänsanomatonta juonta ei edes huomaisi rasitteeksi, mikäli se olisi leikelty jokseenkin koherenttiin oloasuun. Monista mätöistä huolimatta ainoa todellista muisteluarvoa sisältävä on alun loistavasti koreografioitu varastohalliosuus.

Tekniikka
1080i-formaatin kuva (1.78:1) jättää hieman toivomisen varaa. Heti ensikohtauksesta lähtien on selvää, että elokuvan värimaailma toistuu luonnollisen kauniina. Tarkkuus on myös perushyvää, joskin laidoilla on selkeästi havaittavissa ilmeisesti fokuksen jättämää pehmennystä, mikä on läsnä lähes jokaisessa kohtauksessa. Eritoten pehmennys käy ilmi alkupään lähikuvissa, jossa ainoa tarkka kohta on pieni läntti keskellä ruutua. Rakeisuus vaivaa myös monissa tilanteissa heikentäen elokuvan visuaalista ilmettä hukkaamalla yksityiskohtia.

DTS-HD MA -ääniraita ei nouse erityisemmin esille, mutta hoitaa tonttinsa monivivahteisemmin kuin vaisumpi Dolby Digital 5.1 -toverinsa. Tilakäyttö on hyvä, selkeiden pannausten tapahtuessa hieman alleviivaten kovaäänisempinä muihin tehosteisiin nähden. Lukuisia potkuja ja osumia tahditetaan matalien taajuuksien avulla, mikä tekee näistä hieman luonnottoman kuuloiset. Subwoofer saa käyttöä myös elokuvan musiikkia tukiessa sekä muutamassa räjähdyksessä sekä isompien elefanttien tömistellessä. Dialogi sekä muut äänitehosteet särkyvistä ovista hajoaviin kukkaruukkuihin toistuvat sen sijaan moitteetta.

Lisämateriaali
Julkaisu ei sisällä lisämateriaalia.

Yhteenveto
Protector tarjoaa reilun puolitoistatuntisen edestä toimintaa ja sekavaksi leikeltyä tarinantynkää. Paria näyttävästi koreografioitua kohtausta lukuun ottamatta se ei kuitenkaan yllä Tony Jaan aiemman esittelytyö Ong-Bakin tasolle missään vaiheessa.