Elokuva
On vuosi 2022 ja Amerikan Yhdysvaltain rikostilastot ovat vähentyneet radikaalisti. Muutoksen takana on The Purgeksi kutsuttu tapahtuma, kerran vuodessa järjestettävä 12 tunnin paineidenpurkuperiodi, jonka aikana kaikki rikokset ovat sallittuja, virkavalta vapaalla eikä mikään laki voimassa. Varakkaan Sandinien perheen isä James (Ethan Hawke) on tehnyt omaisuutensa kauppaamalla ihmisille kotien turvajärjestelmiä ja hänen oma perheensä onkin valmistautunut tulevaan puhdistusten yöhön paremmin kuin kukaan muu. Samalla kun perheen tytär Zoey (Adelaide Kane) on salakuljettanut sisään isänsä inhoaman poikaystävänsä Henryn (Tony Oller), Sandinien teini-ikäinen poika Charlie (Max Burkholder) päästää kielloista huolimatta sisään pahasti haavoittuneen miehen (Edwin Hodge). Kohta Sandinien ovella on verenhimoinen joukko aseistautuneita muukalaisia, jotka tekevät käskijänsä (Rhys Wakefield) johdolla Sandineille armottoman ultimaattumin.

Viisitoista vuotta sitten tavallista nokkelamman poliisitrillerin Neuvottelija (The Negotiator, 1998) kirjoittaneen James DeMonacon Puhdistuksen yö on yhdistelmä ankaraa sosiaaliraporttia ja perinteistä piiritystrilleriä, joka kuitenkin alituiseen hukkaa kritiikkinsä terävimmän kärjen ruman graafisen väkivallan esittämiseen ja motivoimattomalla veriteoilla mässäilyyn. Tuotannon takana häärivät Michael Bayn kauhukuvakierrätykseen erikoistunut Platinum Dunes-yhtiö sekä Paranormal Activityillä rahaa tahkonneen Jason Blumin Blumhouse Productions, joiden kummankin meriitit kertonevat jo osaltaan lopputuloksesta.

DeMonacon rustaama tarina tarjoilee muutaman mietitymmänkin ajatuksen, ihmisten sisäänrakennetun väkivallan himon purkamiseksi tarkoitettua Purge-aikaa kun voidaan yhtä hyvin käyttää omiin, itsekkäisin tarkoituksiin teurastamalla vaikkapa menestyksellään ärsyttävät naapurit tai kuluneen vuoden aikana kerran syyttä mulkoillut sivullinen. Barbarismin kollektiivinen kasvu on yhtä kaikki tieteellisestikin todistettu ilmiö, mutta Puhdistuksen yöhön tuntuvat kokoontuneen vain kauhuelokuvista tutut umpihullut maskinaamat, joille lupa tappaa ilman rangaistusta on pelkkä riitti ja hilpeä harrastus.

Jutussa on mukana ripaus niin kymmenistä lännenelokuvista, joissa hyvät cowboyt ovat raakalaismaisten ja kasvottomien hyökkääjien, yleensä intiaanien, piirittäminä, kuin palanen George A. Romeron Zombie -elokuvista ja Sam Peckinpahin Olkikoirista (Straw Dogs, 1971) tai sen uusintaversiosta (2012), joiden jokaisen kliimaksiin kuului yksilön nouseminen montaa vastaan ja oman kodin puolustaminen millä keinoin hyvänsä.

Ethan Hawke tekee ihan kelpo roolin äärimmäiseen hätään joutuvana perheenpäänä, jolle omiensa pelastaminen vaatii karmaisevia uhrauksia. Lena Headey on vaimo Maryna yhtä lailla ajan tasalla, vaikkei kapeaksi kirjoitettu rooli annakaan mahdollisuutta revittelyyn esimerkiksi Dreddin (2012) lailla. Omapäisinä teineinä Max Burkholder ja Adelaide Kane lähinnä ärsyttävät, mutta Rhys Wakefieldin äärikohtelias ja kultivoitunut psykopaatti menee niin pahasti yli, että lectermäisen pelottavaksi tarkoitettu rooli lähinnä naurattaa.

Yhteenveto
Monien kaltaistensa elokuvien lailla väkivallan kriitikiksi meinattu Puhdistuksen yö puree lopulta ruokkivaa kättä, ja vaikka finaaliin onkin karannut odotettua oivempi käänne, kaikkien kovia kokevien kohtalot tuntuvat lopulta merkityksettömiltä.