Elokuva
Maahanmuutto- ja tullilainvalvontaviraston kaiken nähnyt veteraaniagentti Max Brogan (Harrison Ford) on kollegoidensa silmissä kivikova ammattilainen, joka ei anna tunteiden vaikuttaa työhönsä. Kovan ulkokuoren alla piilee kuitenkin ymmärrys ja sympatia laittomasti maassa asuvia ja työskenteleviä siirtolaisia kohtaan, niitä joita hän päivittäin pidättää ja passittaa karkotettavaksi. Yksi tällainen ihmispoloinen on yksinhuoltajaäiti Mireya Sanchez (Alice Braga), jonka selviytymisestä ja pienen lapsen kohtalosta kukaan muu ei välitä. 

Broganin iranilais-amerikkalainen työpari Hamid Baraheri (Cliff Curtis) odottaa isänsä kansalaisuuden virallistamistilaisuutta ja on huolissaan vapaamielisestä pikkusiskostaan. Brittiläinen muusikko Gavin Kossef (Jim Sturgess) yrittää keplotella green cardin kääntymällä juutalaiseksi tietämättä australialaisen, näyttelijäksi tahtovan mallityttöystävänsa Claire Shepardin (Alice Eve) päätyneen oleskelulupahakemuksia käsittelevän Cole Frankelin (Ray Liotta) sänkyyn varmistaakseen oman tulevaisuutensa Yhdysvalloissa. Frankelin vaimo, puolustusasianajaja Denise (Ashley Judd), etsii orvolle nigerialaiselle pikkutytölle sijaisperhettä ja päätyy puolustamaan bangladeshilaisen Tasliman (Summer Bishill) oikeuksia tämän joutuessa epäillyksi terroristikytköksistä kirjoitettuaan koulussa syykuun yhdennentoista iskuja käsittelevän esseen. Korealainen teinipoika Yong (Justin Chon) on saamassa pian kansalaisuuden, mutta ajautuu huonoille teille pikkurikoksia tehtailevan lähiöjengin matkassa.

Mosaiikki toisiinsa risteävistä ja lopulta yhteen kietoutuvista tarinoista Los Angelesin etnisessä sulatusuunissa käsittelee kulttuurieroja, rasismia ja Yhdysvaltain ulkomaalaislakia objektiivisesti, painokkaasti ja provosoivasti. Päivän polttavat aiheet ja niiden perkaaminen amerikkalaisen unelman kääntöpuolesta poliittisessa,
sosiaalisessa ja ekonomisessa ristipaineessa tuntuvat uskottavilta ja tähtilipun värisestä viitekehyksestä huolimatta läheisiltä. Kuten väistämättä mieleen tulevan edeltäjänsä, saman kaupungin kuumottavassa sykkeessä liikkuneen Crashin (2004) tavoin, mutta vähemmän osoittelevasti. Kovista kohtaloista ja traagisista sattumuksista kertova saaga on kuitenkin liian lavea, jotta tarinoiden henkilöistä ehtisi todella kiinnostumaan ja oikeasti välittämään. Tuotantoyhtiön määräyksestä parikymmentä minuuttia alkuperäisestä kestosta lyhennettynä juonilinjat joudutaankin käymään vauhdilla läpi. Sisällöllisistä erimielisyyksistä leikkaamon lattialle jäi myös Sean Pennin pieni sivurooli, mestarin omasta vaatimuksesta.

Käsikirjoittaja-ohjaaja Wayne Kramer, eteläafikkalainen siirtolainen itsekin, muistetaan pienen yleisön viileästä tunnelmapalalasta The Cooler (2003) ja päällekäyvän aggressiivisesta väkivaltatrilleristä Running Scared (2006), joiden jälkeen miehen samannimiseen lyhytelokuvaan vuodelta 1995 perustuva Rajattu maa on selkeästi ajatellumpi ja suurempia linjoja maalaava paneutuminen, vaikka nytkin veritekoja ja paljasta pintaa lyödään framille hiukan perusteettomasti. Kameratyöskenteltyltään dokumentaarinen ja kuvakompositioiltaan hektinen lopputulos on trendikästä, mutta vahvaa ja tilannetajuista elokuvantekemistä, josta ei silti kasva aivan yhtä vaikuttava ja taitavasti kulkeva tapahtumasarja kuin esimerkiksi sukulaisteoksista Amores perros (2000) ja Traffic (2000).

Takuuvarmoja tähtiä ja tuoreita kykyjä tasapuolisesti sisältävää näyttelijäkokoonpanoa johtava, tyylikkäästi harmaantunut toimintaseniori Harrison Ford on oma karismattinen ja tiukkailmeinen itsensä leipääntyneenä, mutta silti inhimillisyytensä säilyttäneenä lainvalvojana. Myös uurtunut mafiaveli, hiilisilmä Ray Liotta, on mies paikallaan limaisena byrokraattina. Vahvoista naisrooleista koskettavimmin suoriutuu samoja aiheita sivunneessa asiadraamassa Towelhead (2008) vakuuttanut Summer Bishil. Todellinen voimarooli on kuitenkin paremmin roistona tuttu Cliff Curtis kansalaisuutta kunnia-asiana pitävänä ja vaikeiden valintojen eteen joutuvana perinneuskovaisena, jonka monologista toiseksi viimeisen näytöksen kiihkeässä välikohtauksessa tulee elokuvan mieleenpainuvin hetki. 

Yhteenveto
Amerikkalaiskeskeisyydestään huolimatta universaaleja ongelmia ja kysymyksiä käsittelevä ensemble on sekä sisällöltään että toteutukseltaan nähty ja tehty, mutta siitä huokuu tekijöiden aito ambitio aiheeseen.