Elokuva
Margaret Thatcher (Meryl Streep) johdatti vuonna 1979 konservatiivipuolueensa murskavoittoon vaaleissa ja nousi paitsi Iso-Britannian ensimmäineksi naispääministeriksi, myös pitkäaikaisimmaksi vallankäyttäjäksi toimittuaan virassa vuodesta 1979 vuoteen 1990. Thatcher tuli tunnetuksi tiukasta suhtautumisestaan niskurointiin ja suoraviivaisesta toiminnasta asettamiensa suuntaviivojen rikkojille. Vuonna 1981 Thatcher kieltäytytyi suostumasta tasavaltalaisaktivistien nälkälakolla tehostamiin vaatimuksiin saada poliittisten vankien status, ja vaikka protesti vaati kymmenen ihmisen hengen, Thatcherin valta vain vahvistui, mutta samalla teko vaikutti vahvasti aktivistien propagandavoittona IRA:n poliittisen siiven Sinn Feinin syntyyn. 1982 Argentiina valtasi Falklandin saaret ja Thatcher määräsi Iso-Britannian kuninkaallisen laivaston menestyksellisesti iskemään argentiinalaisia vastaan, ja 1984 Thatcher saavutti poliittisen voiton lopettaessaan Pohjois-Englannissa ja Walesissa alkaneen kaivostyölaisten laittoman lakon. Poliittinen valta heikkkeni voimakkaasti 1980-luvun lopulla ja Thatcher vetäytyi virasta 1990. Tiukkojen toimiensa ansiosta lisänimet Maggie ja Rautarouva saaaneen Thatcherin rinnalla pysyi uskollisesti, oma-aloitteisesti kommentoinnista pidättäytynyt aviomies Denis (Jim Broadbent).

Phyllida Lloydin Rautarouva tarkastelee takaumarakenteen avulla arvostetun, mutta myös syvästi vihatun poliitikon Maggie Thatcherin elämää, ja muutaman vuosikymmenen takaa tuttu historia avautuukin dramaturgisen kikkailun avulla mielenkiintoiseksi kokonaisuudeksi vahvasta ihmisestä, ja ennen kaikkea naisesta siihen asti miesten hallitsemassa Englannin sisä- ja ulkopolitiikassa. Aikajanalla paikoin ilman konkretiaa hyppivä kerronta heijastelee samalla Thatcherin sairastumista 2000-luvulla dementiaan. Jo pirteässä Abba-musikaalissa Mamma Mia! (2008) Meryl Streepia onnistuneesti ohjannut Lloyd on tälläkin kertaa suurimmassa kiitollisuudenvelassa onnistuneesta lopputuloksesta juuri päätähdelleen.

Britti-tv:n puolella uransa aloittaneen Abi Morganin kolmeen päivään ikääntyneen Thatcherin elämästä keskittyvä käsikirjoitus ei säästele päähenkilöään ikäviltäkään asioilta, vaan pyrkii olemaan historiankirjoituksessaan mahdollisimman realistinen. Kertomus käy läpi poliittiset voitot, Irlannin tasavaltalaisarmeijan IRA:n salamurhahankkeen, Falklandin lyhyen sodan ja lopulta myös katkeran tappion muuttuneessa maailmassa, mutta ei onneksi sorru hetkeksikään ulkoluvulta vaikuttavaan kalenterimaisuuteen Thatcherin elämän ratkaisevimmista hetkistä. Samalla tarina antaa uutispätkineen myös hyvän kuvan siitä, millaisessa tilassa Iso-Britannia oli kahden vuosikymmenen ajan 1970- ja 80-luvuilla, ja millaisiin uhrauksiin myös teräksisenä valtionpäänaisena tunnettu Thatcher joutui uransa aikana. Tosin elokuva ajautuu paikoin liiaksikin sivuraiteille esittellessään Denisin vuonna 2003 tapahtuneen kuoleman jälkeistä dramatisoitua ja hallusinaatioiden täyttämää aikaa, jolloin Thatcher ei enää ollut poliittisesti aktiivinen eikä täten vallan keskiössä.

Meryl Streepin uskomattomat näyttelijänlahjat ja eläytymiskyky eivät lakkaa hämmästyttämästä. Vuodesta 1977 ja esikoiselokuvastaan Muistojeni Julia (Julia) lähtien elävien kuvien tähtitaivaalle kiinteästi kuulunut Streep on ollut Oscar-ehdokkaana kuusitoista kertaa, joista kolmetoista ovat tulleet naispääosasuorituksista. Palkinnon hän on voittanut kaksi kertaa, elokuvista Kramer vastaan Kramer (Kramer vs. Kramer, 1979) ja Sofien valinta (Sophie`s Choice, 1982). J. Roy Hellandin ja Mark Coulierin realistisen meikkauksen avulla Streep tuo Thatcherin lähelle ja tarkasti omaksutut kehonkieli ja napakalla aksentilla lausutut painavat sanat täydentävät muodonmuutoksen täydelliseksi. Ehdokkuuden roolistaan Streep jo nappasikin, eikä itse Oscar-palkintokaan ole välttämättä kaukana.

Tärkeissä sivuorooleissa nähdään nallekarhumaisen sympaattisena Denisinä loistava Jim Broadbent ja Nicholas Farrell Maggien tärkeänä tukihenkilönä Airey Neavena. Richard E. Grant on poliitiinen haastaja ja armoton kilpakumppani Michael Heseltine ja Anthony Head tämän kollega Geoffrey Howe. Yhdysvaltain presidentti Ronald Reagan nähdään paitsi omana itsenään uutiskuvissa, myös Reginald Greenin tulkintana. Alexandra Roach ja Harry Lloyd tekevät raikkaat suoritukset nuorina rakastavaisina Maggiena ja Denisinä.

Yhteenveto
Tarkkanäköinen ja teknisesti moitteeton henkilökuva yhdestä viime vuosituhannen vaikutusvaltaisimmasta henkilöstä toimii paitsi informatiivisena historiantuntina, myös koskettavana draamana uhrauksista, joita saavutettu valta tuo väistämättä mukanaan.