Elokuva
CIA:n entinen operatiivi Frank Moses (Bruce Willis) viettelee eläkepäiviään ja aika kuluu verkkaisesti. Ainoa edes etäisesti ihmissuhteeksi laskettava on sosiaalivirkailija Sarah Rossiin (Mary-Lousie Parker), jolle mies laskettelee luikuria kadonneista eläkeshekeistä saadakseen edes puhelimitse keskustella jonkun kanssa. Kaikki muuttuu hetkessä, kun juuri joulun alla Frank saa kutsumattomia vieraita. Mustiin sonnustautuneet miehet kera isojen pyssyjen reiittävät Frankin talon, mutta tappajat saavat nopeasti myös huomata, ettei veteraaniagentti ole vielä ollenkaan geriatrinen tapaus.

Selvittääkseen mistä ja miksi tappokäsky on annettu, Frank joutuu ottamaan yhteyttä entisiin kollegoihinsa. Vanhainkodissa köpöttelevä Joe Matheson (Morgan Freeman), vainoharhaisena erakoitut Marvin Boggs (John Malkovich) ja aatelista elämää elelevä Victoria (Helen Mirren) ovat kaikki tietenkin enemmän kuin mielissään rekrytoinnista takaisin kentälle. Astuupa samaan seurueeseen vielä yksi entinen vihollinenkin, liennytyksen myötä maansa diplomaatiksi ryhtynyt KGB:n ikiliikkuja Ivan Simanov (Brian Cox), jolla on myös vanhat taidot tallella. Vanhoilla metodeilla varustetut veteraanit pääsevät pian vihille koukuista ja jäljet johtavatkin suoraan porukan menneisyyteen Guatemalaan ja kaseikkoon menneeseen keikkaan, jonka seurauksena moni viatonkin ihminen sai surmansa. Samaan aikaan uudistetun keskustiedustelupalvelun umpikiero päällikkö Cynthia Wilkes (Rebecca Pidgeon) ja tämän ykköshurtta, liipasinherkkä William Cooper (Karl Urban), seuraavat vanhusten tuhojälkiä ja yrittävät peitellä aina Valkoiseen taloon asti ulottuvia jälkiä Latinalaisessa Amerikassa tapahtuneesta verilöylystä.

Robert Schwentken (Aikamatkustajan vaimo (The Time Traveller`s Wife, 2009)) Red on lähtökohdiltaan naseva ja napakka. Warren Ellisin ja Cully Hammerin kolmiosaiseen sarjakuvaan perustuva ja Joe ja Erich Hoeberin (Whiteout, 2009) käsikirjoittama rytinäraina lähtee liukkaasti liikkeelle, sanailee nokkelasti ja antaa tuhdin näytteen tulivoimastaan intron silmittömässä hävityksessä. Mutta kun geriatriagentit on saatu yhteen, kulku muuttuu enemmän episodimaiseksi ja dialogi tarkoitukselliseksi hetuloinniksi, jossa jokaiselle pelurille yritetään antaa yhtä paljon ja yhtä hauskoja lotkauksia. Toimintakohtauksiin on sentään satsattu kiitettävissä määrin ruutia ja räjähteitä, mutta sekään ei piisaa polttoaineeksi paljon ennen kalkkiviivoja ryytyvälle kohkakohellukselle. Rohkeampi ohjaaja olisikin nostanut Redin (tulee sanoista Retired Extremely Dangerous) särmäkkäämmän toiminnan etusijalle, lisännyt realistisuutta ja leikannut rankalla kädellä turhan täytteenä alituiseen kuultavaa lätinää.

Bruce Willisin karisma kannattelee suurelta osin kokonaisuutta, mutta sympaattisimman roolityön tekee sirpakka ja aidosti hauska Mary-Louise Parker. Parkerin Sarah on sanavalmis sarkastikko, jonka huomiot ikääntyneiden vakoojien vetäisyistä osuvat useimmiten tauluun. Leffan toinen mukavasti mukiinmenevä on monissa toimintakuvissa kakkosviulua soittanut Karl Urban, joka tekee yllättävän hillityn ja hallitun roolityön pikkuhiljaa omiensa tekosia epäilevänä riviagenttina. Morgan Freeman vetää Joensa vahvasti alarekisteriin, kun taas John Malkovich saa hulluilla mielin määrin vuosikausia tietämättään LSD:tä nauttineena, skitsofreenisena sekopäänä. Helen Mirren tuo touhuun arvokkuutta, vaikka rautarouva onkin aivan yhtä tulivoimainen miespuolisten kollegoidensa keskellä. Sivummalla nähdään hassun Brian Coxin lisäksi Richard Dreyfuss pesunkestävänä gangsterina, James Remar agentuurin entisenä lentäjänä ja yhä aktiivinen, nyt jo 93- vuotias Ernest Borgnine salaisista salaisimman arkiston hoitajana Henrynä.

Christophe Beckin score on leikkisää kikkailua eri tyylilajeilla, jossa soi Vaaralliset tehtävät ja James Bondit sulassa sovussa. Kivasti kalypsomaiset kilkuttelut vievät pitkin ja poikin Amerikan mannerta reissaavaa retkeä vauhdilla eteenpäin ja antaa tulitaisteluihin tehokasta tukea.

Yhteenveto
Kokonaisuutena turhasti parituntiseksi venytetty ja runsaasta väkivallastaan huolimatta varsin veretön mättömuuvi viihdyttää aikansa ja pitää sisällään muutaman mukavan omaperäisen oivalluksenkin, mutta maaliviivoille tultaessa yleisölle lienee jo yhdentekevää, kuka hengissä enää heiluu.