Elokuva
Omasta vinksahtaneesta maailmastaan ja provokatiivisista hahmoistaan tunnettu Kevin Smith kokeilee toisenlaista lähestymistapaa elokuvataiteen parissa. Miehen itsensä levittämä ja tuotannostaan täysin poikkeava Red State taitaa pääosin kategorisoitua kauhun alaisuuteen, mutta varsinaisen genremäärittelyn sijaan elokuva on kokoelma vähän kaikkea ohjaajan mukavuusalueen ulkopuolelta.

Ohjaajalle tyypillisenä nuorisokuvauksena alkava elokuva seuraa kolmea seksinnälkäistä nuorukaista, jotka joutuvat perin onnettomaan tilanteeseen törmättyään fundamentalististen uskovaisten keskuuteen. Kevyt startti kääntyykin lähes äkkijyrkästi synkäksi puheenvuoroksi fanaattisuuden vaikutuksista, ja meno muuttuu täysin vielä kertaalleen ennen loppukrediittien rullausta. U-käännöksistä koostuva rakenne kadottaa punaisen langan jo piakkoin ennen puoliväliä, eikä jäljelle jäävään raakileeseen osaa suhtautua kuin ristiriitaisesti.

Idea on lähtöisin juuri fanaattisista uskovaisista, joiden järjestämään mielenosoitukseen Smith sattumalta törmäsi. Elokuvan osalta ruuvia on väännetty vain vielä tiukemmin ääriasentoon, heitetty sekaan periamerikkalaista asehulluutta ja ohjaajalle ominaista provokaatiota. Smith ei vain osaa päättää pysyäkö mukavuusalueella vai viedäkö meno täysin toisenlaisiin sfääreihin, minkä vuoksi tasapaino heittelee sysimustan smithmäisyyden ja modernista kauhusta lainatun raadollisuuden välillä. Lopputulos on yksiin kansiin sullotut kaksi täysin erilaista maailmaa, joista vain toisesta ohjaajalla on kokemusta.

Vaativampaa kerrontaa verottaa myös ohjaajan taitamattomuus todellisena visionäärinä. Smith taitaa kyllä sanailun jalon taidon, mutta visuaaliseksi tarinankertojaksi miehestä ei yksinkertaisesti ole. Red State luottaa ja vaatii nimenomaan kuvallista voimaa, mutta kameran takainen osaamattomuus näkyy kokonaisvaltaisessa hengettömyydessä. Tämä tekee varsinkin elokuvan viimeisen kolmanneksen toiminnallisesta osuudesta kovin lattean. Red Staten ahdistavuus jääkin muutamin poikkeuksin vain muista kauhuelokuvista lainattuun värimaailmaan. Ironisesti ne poikkeamat ovatkin sitten puhdasta Smithiä: silkkaa puhetta.

Poikkeavan kerronnan vastapainoksi ohjaajan näyttelijävalinnat seuraavat totutumpaa linjaa, sillä pääosissa keikistelee jälleen liuta suurnimiä. Tähtiasemassa saarnaa pirullinen Michael Parks, joka tuo pappismiehen rooliinsa sokeaa uskoa, karismaa ja ihon alle riipivää pahuutta juuri sopivissa annoksissa. Tunteetonta vastakaikua antaa Melissa Leon fanaattinen äitihahmo, jonka usko nousee omien lapsiensakin yli, mistä muistutuksen saa Kerry Bishén esittämä tytär Cheyenne. Epäonnisen poikakolmikon rooleissa nähdään puolestaan Michael Angarano, Nicholas Braun sekä Kyle Gallner, ja lahkolaisia seuranneen ATF-agentin roolin tulkitsee väsyneesti John Goodman.

Tekniikka
Digitaalinen kuva on siirretty onnistuneesti levylle. Värimaailmaltaan tarkoituksella haalistettu 1.85:1-kuva toistuu erinomaisesti. Vahva mustan taso tuo kohtauksiin erinomaista syvyyttä, ja paikoin ylipalava kontrasti tukee elokuvan karua yleisilmettä. Tarkkuus ailahtelee satunnaisesti mutta pysyy pääosin terävä.

DTS-HD MA 5.1 -ääniraita tarjoaa onnistuneet tärpit jo ensimetreiltä lähtien. Etukanavapainotteinen alku hyödyntää tilaääniä säästeliäästi, mutta puheen vaihtuessa loppua kohden lyijypitoiseksi herää elokuvan äänimaailma ja kanavaerottelu todelliseen loistoonsa. Matalat taajuudet tukevat toimintapitoisia kohtauksia maukkaasti.

Lisämateriaali
Kolmen vartin mittaista making of -dokumenttia vaivaa liiallinen selkään taputtelu, mutta onneksi setti pitää sisällään myös asiapitoista materiaaliakin. Tuotantoryhmä Smith etunenässä kertoo tarinan synnystä, tuotannosta ja omista näkemyksistään elokuvan parissa.

Yhteenveto
Red State on ohjaajalle poikkeava tuotanto, joka ei osaa päättää, mitä tahtoisi olla.