Elokuva
Ranskalaisohjaaja Jean Rollin on tunnettu pioneerihengestään maan vampyyri- ja aikuisviihde-elokuvien yhtenä alullepanijana. 1960- ja 1970-luvun taitteessa mies ohjasi peräkkäin neljä seksististä vampyyrielokuvaa. Kolmas näistä on Requiem for a Vampire (Vierges et vampires, 1971), joka niin ikään paljastaa ranskalaisilta neitokaisilta muutakin kuin kainalokarvat. Valmistumisvuosinaan elokuvat saivat murskaavan vastaanoton niin kriitikoilta kuin yleisöltäkin. Sittemmin Rollinin ohjaukset ovat keränneet kulttimainetta ja itsepintaisen faniryhmän, joka suitsuttaa herran häiritsevän irstasta ja aavemaista elokuvatuotantoa. Pienen pienellä budjetilla kuvattu Requiem for a Vampire ei turhia kainostele, ja juonen, dialogin ja realistisuuden sijasta se keskittyy aivan muihin seikkoihin. Katsojan onkin syytä olla tietoinen, mitä elokuvilta haluaa, sillä Requiem for a Vampire on B-luokan kauhurainaksikin varsin älytön ja ronski tekele.

Kaksi klovniasuun pukeutunutta tyttöä ammuskelee (paukku)pistooleilla autonsa takaikkunasta heitä jahtaavaa autoa. Lopulta he onnistuvat eksyttämään takaa-ajajat, mutta piiloon päästyään heidän miespuolinen kuskinsa menehtyy. Tytöt vaihtavat pelleasusteensa minihameisiin ja lähtevät samoilemaan läheiselle hautausmaalle ja metsikköön, jonka kätköistä he löytävät vanhan linnan. Linnaa asustaa muinainen vampyyriherra palvelijoineen, ja nuoret tytöt joutuvat keskelle jokaöisiä orgioita ja verikekkereitä. Kahdessa neitsyessä piilee kuolevan vampyyrisuvun pelastus, ja tyttöjen kohtalo on kerralla sinetöity.

Requiem for a Vampire on todella kotitekoista kamaa. Ontuva näyttely, lavastus ja puvustus eivät huijaa ketään. Lähinnä kouriintuntuvinta on elokuvantekemisen autenttisuus, minkä tiedostaminen nostaa niskavillat pystyyn vanhojen miesten kopeloidessa nuoria alastomia tyttöjä. Kauhua kai sekin. Ensimmäisen puolen tunnin aikana sitä toivoo DVD-soittimessa pyörivän jokin muu kiekko, sillä rauhallisesti etenevä tyttöjen tutkimusmatka alleviivaa päivänvalossa todella heikkoa tuotantoarvoa, ja mikään ei oikein tunnu toimivan. Sitten elokuvan fiilikset vaihtuvat ja sitä huomaa ettei katsokaan varsinaista, dramaturgisesti edes yritteliästä teosta, vaan jotain aivan muuta. Katsojalle jää tässä vaiheessa enää vain päätettäväksi, että haluaako hän katsoa moista ontuvaa irstailua, jonka ympärille on heitetty joku juonentapainen ja hassusti meikattuja mörköjä. Mitään varsinaisia yllätyksiä ei nimittäin ole enää luvassa.

Hämmästyttävää kyllä, päälimmäisenä elokuvasta jää mieleen erinomainen musiikki. Jo rauhallisen alun aikana iskevät folk-sävelmät pistävät heti korvaan. Musiikki on muuta tuotantoa mukaillen hieman kotitekoisen kompuroivaa, mutta yltyy kuitenkin paikoitellen todella vauhdikkaaseen revittelyyn, joka on ehdottomasti elokuvan parasta antia. Seksikohtauksissa, joissa miespuoliset palvelijat jyystävät kettingeissä roikkuvia naisparkoja, musiikki nousee todella kovaksi urkujen ja mäiskivän rytmityksen sävyttämäksi psykedeeliseksi funkiksi. Sävellystyö ei ole välttämättä aikaansa edellä, mutta vähintäänkin ajan hermolla. Vaikka kohtaukset ovat todella härskejä, tekee mahtava urkufunkki niistä elokuvan voimakastunnelmaisimpia pätkiä. On kuin katselisi 1970-luvun alun ääripsykedeelistä rock-musiikkivideota. Tunnelma on todellakin katossa. Myös myöhemmin elokuvassa kuultava pianosonaatti on omaa luokkaansa.

Vaikka Requiem for a Vampire on todella köykäinen tekele, pääsee se silti yllättämään pari kertaa hurmaavalla tehokkuudella silloin, kun sitä vähiten odottaa. Etenkin juuri mainitsemani erinomainen musiikkipuoli on niin tinkimättömän asiallista revittelyä, ettei siihen vain osannut varautua. Myös muutamat kauhuelementit toimivat lievästä koomisuudestaan huolimatta omalla kierolla tavallaan. Kyllähän sitä vähemmästäkin säikähtää, kun puolituntia lähinnä kiviä potkinut tyttöpari kohtaa viimein härskisti meikatun kummajaisen linnan uumenissa. Vaikka Rollinin eroottisella vampyyrikauhuttelulla onkin omat kultaiset, camp-henkeä lähentelevät piskuruiset hetkensä, ei varsinaisia elokuvallisia ansioita teokselta juurikaan löydy. Jos 1970-luvun ranskalainen vampyyri-irstailu herättää mielenkiintoa, saatta Requiem for a Vampiresta löytyä jotain katsomisen arvoista. 

Tekniikka
Anamorfinen laajakuva on tasoltaan vaihteleva. Paikoin kuva on laadultaan yllättävänkin hyvä pienestä roskaisuudesta huolimatta, paikoin taas todella nuhruinen ja epätarkka. Löytyypä elokuvasta pari kohtausta, joista on vaikea hahmottaa pitäisikö ulkona sataa vai onko filmi vain todella naarmuinen. Veikkaan jälkimmäistä, mutta eivät elokuvan kuvaussäät muutenkaan seuraa toisiaan täysin saumattomasti. Yökohtaukset, jotka ovat lähinnä elokuvan ainoa toimiva osa, ovat varsin epäselviä, mutta luovat samalla omanlaista tunnelmaa pikkubudjetin kauhuelokuvaan. Dolby Digital 2.0 -ääniraita ei myöskään ole kovin selkeä, mutta kuten kuvakin, ajaa se asiansa alkuperäisen tuotannon puitteissa.

Lisämateriaali
Lisämateriaalina levyltä löytyy trailerit Jean Rollinin elokuvista The Demoniacs, Shiver of the Vampires ja Night of the Hunted sekä neljä traileria Fireboxin julkaisemista elokuvista. Lisäksi levyltä löytyy vajaa kaksiminuuttinen slideshow.

Yhteenveto
Requiem for a Vampire on pienellä budjetilla tehty vahvan eroottinen 1970-luvun ranskalainen vampyyrikauhuttelu, jolta ei varsinaisia elokuvallisia ansioita löydy. Aihepiirin fanit saattavat kuitenkin löytää elokuvasta jotain muuta kivaa, sillä onhan sillä pienet hetkensä.