ElokuvaTyölleen omistautunut ensiapupolin kirurgi Juliet Devereau (Hilary Swank) on äskettäin eronnut poikaystävästään Jackista (Lee Pace) ja etsii nyt sporttiselle citysinkulle sopivaa kämppää. Muutaman pettymyksen jälkeen tärppää, kun mukava Max (Jeffrey Dean Morgan) tarjoaa sukunsa omistamasta talosta huoneistoa sopuhintaan. Yhdessä asunnoista majailee myös Maxin erikoinen isoisä August (Christopher Lee). 

Nopeasti kotiutuva Juliet ja auttavainen vuokraisäntä ystävystyvät ja hiljalleen kaksikon välille virittäytyy myös romanttisempi yhteys. Juliet kuitenkin aavistaa, että kaikki ei ole kohdallaan, ja kaunis naapuri alkaakin muodostua Maxille pakkomielteeksi. Kun yllättäen maisemiin ilmestyy myös katuvainen Jack, joka haluaisi Julietin takaisin elämäänsä, käyvät kolmiodraaman käänteet vaarallisiksi. 

Yhdysvalloissa opiskellut ja uraa luonut, supertähtien musiikkivideoluotsina ansioitunut Antti Jokinen avaa elokuvaohjaajauransa keskisuuren kaliiberin Hollywood-tuotannolla, joka on loppuunkolutun lajityypin perinteinen ja sujuva, mutta kompromisseihin pakotettu edustaja. Tuottajana toimineen Renny Harlinin viimeisimpien esitysten tavoin The Residentista tuli taloudellinen ja taiteellinen epäonnistuminen, pitkässä jälkituotantoprosessissa pyörinyt ja nopeasti unohtuva rutiinijännäri. Brittikauhun legendaarisen tuotantoyhtiö Hammer Film Productionsin uudelleenkäynnistämisen lippulaivana siinä on lafkan huippuvuosien tasosta valitettavasti vain kalpea aavistus. 

Korttinsa turhan pian paljastava psykologinen paranoiatrilleri kärjistyy nopeasti tylsäksi tirkistelyksi, jonka loppulukema on arvattavissa jo alkuvaiheessa. Vankimmin taustalla kummittelevat sellaiset ysäritrillerit, joissa luotettavalta vaikuttava ulkopuolinen tunkeutuu henkilökohtaiselle mukavuusalueelle, uhkaa yksityisyyttä ja lopulta terveyttä, kuten Kohtalokas vuokralainen (1990), Nuori naimaton nainen (1992) Kielletty intohimo (1992) ja Taivaansilpoja (1993). Tarvittava tunnelma tavoitetaan ajoittain, mutta shokkiarvoja ja riipivyyttä olisi kaivattu rutkasti lisää. Muutama hurmeisempi hengiltäotto ja runsaampi ruumissaldokaan ei olisi ollut pahitteeksi.

Jokinen osaa hengittävän kerronnan ja turhasta riisutun ilmaisun, mutta kummalliset tyylivaihdokset ja hiukan perustelemattomat kompositiot siirtymissä särähtävät silmään. Pan's Labyrinthin (2006) mestarikuvaaja Guillermo Navarro kuljettaa kameraa talon sokkeloissa ilmavasti ja kekseliäästi valoissa ja varjoissa film noir tyyliin leikitellen. Linssi ei myöskään jätä tuumaakaan nuolematta Hilary Swankin timmiksi treenatusta kropasta.

Kaksinkertainen Oscar-voittaja Swank antaa elokuvan kantavana voimana kaikkensa, minkä roolin kapeissa rajoissa pystyy. Sympaattisen ja freesin neidin kohtalosta hiukan jopa välittää. Wathcmenin (2009) Koomikkona läpilyönyt karismaattinen Jeffrey Dean Morgan joutuu rakentamaan kahjon remonttireiskan kovin kliseisistä palikoista, mutta psykopaattia ei onneksi ole teatraalisesti demonisoitu yli. Hammer-veteraanille ja valkokangaslegenda Christopher Leelle olisi kernaasti suonut merkittävämmänkin roolin. Jotenkin ärsyttävän Pushing Dasies -sarjan pääjeppe Lee Pace on ressukkana tossuna pelkkä ekstra ja Suomen ystävä Michael Badalucco vierailee lähes huomaamattomassa mikroroolissa leppoisana muuttomiehenä.

YhteenvetoMeidän poika maailmalla Antti Jokinen osoittaa olevansa varma ammattimies ja laatunäyttelijöiltä piisaa vetoapua, mutta eivät hekään pysty peittämään tarinan perusteellista persoonattomuutta ja tehotonta tunkkaisuutta.