Elokuva
Resident Evil: Afterlife on kuuluisan pelisarjan neljäs valkokangassovitus. Edellisestä osasta liki suoraan jatkava leffa seuraa jälleen geenimuunnellun Alicen (Milla Jovovich) selviytymistaisteluaT-viruksen runtelemassa Maassa. Kolmannen osan liioitteluihin päätynyt finaali nollataan aika tylysti heti Afterlifen alkumetreillä, joten homma aloitetaan suoraan puhtaalta pöydältä. Juonellisesti ei kummoista ole luvassa. Tuhossa pelastusta ja turvaa luvanneen Arcadian ympärillä pyörivä tarina on jälleen vain tekosyy tykittää toimintakohtausta toisen perään reilun puolitoistatuntisen edestä. Tällä kertaa mukaan on lisätty trendikkäästi kolmas ulottuvuus.

Survival Horror -genreä edustanut pelisarja on menettänyt niin selviytymisen kuin kauhunkin siirryttyään vuorovaikuttomaan kerrontamuotoon. Puhtaalla toiminnalla ja parilla säikkyhetkellä varusteltu Afterlife on aivotonta viihdettä, jossa pääasiallisesti mallinmittaiset naishenkilöt leipovat rumien vastapelureiden jäseniä uuteen uskoon. Koreografisesti homma hoidetaan Matrix-pastisseilla, joista legendaarinen hallikohtaus on kopioitu lähes sellaisenaan osaksi Resident Evil -kaanonia. Action onnistuu muutamaan otteeseen myös säväyttämään kuvakompositioilla, mutta päällimmäiseksi kikkailuksi jää vain lisäulottuvuuden tuomat viehätykset.

Uusi startti juonelle tuo takaisin lähinnä Alicen inhimillisyyden. Toimenpide antaa Jovovichille hivenen tunteikkaamman mahdollisuuden lähestyä roolihahmoansa, vaikka kaunottaren jäsenet venyvät aivan yhtä tappavaan tahtiin ilman lisävoimiakin. Varsinainen mytologia polkee paikallaan, vaikka mukaan on otettu viimeisimpien Resident Evil -pelien kuvastoa. Pelilainoista merkittävin on fanituotteena viimein mukaan ympätty Chris Redfield (Wentworth Miller), vaikka henkilö jää muun kerronnan tapaan kovin toissijaiseksi. Vanhoista tutuista ruudulle palaavat muistinsa menettänyt Claire (Ali Larter) sekä puunaamainen Matrix-agenttikopio Albert Wesker (Shawn Roberts). Chrisin ja Clairen välinen sisaruussuhde pyyhitään tökerösti pois kuvioista muistinmenetyksen turvin, eivätkä muut uudet hahmot saa paria repliikkiä enempää ruutuaikaa.

Aavikolta takaisin perinteisempään kuvastoon palaava Afterlife on visuaalisesti elokuvaa parempi tapaus. Palon polttama enkelten kaupunki on saanut digitaalisen käsittelyn tuloksena varsin apokalyptisen kuorrutuksen, joka jää valitettavasti vain nätiksi silmäkarkiksi. Alaskaan sijoittuvaa alkukohtausta lukuun ottamatta lähes tyystin sisätiloissa liikkuva elokuva luottaa hämäriin nurkkiin ja valtaviin tukikohtarakennelmiin. Tuotannon harvoihin onnistumisiin lukeutuukin keskiaikainen tunnelma, mikä on saavutettu soihduin toteutetulla valaistuksella. Kauniin kellertäviksi lukuisat tilat sävyttävät soihdut olisivat omiaan jännitysmomentin luonnissa, mikäli elokuvasta sellaisia kohtauksia edes löytyisi.

Tekniikka
Julkaisun teknisessä puolessa ei ole valitettavaa. Sekä 2D- että 3D-version elokuvasta sisällään pitävä levy on huippulaatua. Harmaan ja sinisen sävyillä jälkikäsitelty maailma toistaa värit erinomaisella pieteetillä, eikä vähempää voi sanoa mustan tasostakaan. Niin syvyysvaikutelmaltaan kuin värinkin puolesta tummempi pää toistuu liki virheittä. Ylistyssanat jatkuvat myös tarkkuuteen, vaikka aivan parhaimpien demomateriaalien luokse ei päästäkään. Yksityiskohtien paljous kuva-alassa on kuitenkin ihailtavan runsas. Aiempaa Tuho-elokuvaa vaivannut keinotekoinen pehmennys on onneksi jätetty suosiolla sivuun, vaikka henkilöiden kasvoissa tuntuu paikoin olevan hieman digitaalisen käsittelyn tulosta.

Samalla tekniikalla kuin Avatar kuvattu Afterlife ei liiemmin heikkene siirryttäessä 3D:hen. Tarkkuudessa menetetään aavistus 2D-vastineesta, mutta kuva säilyy edelleen varsin terävänä. Sama koskee värimaailmaa. Alkutekstien aikana havaittavat haamureunat eivät onneksi jatku elokuvaan saakka. Tehosteiden osalta 3D:tä käytetään eritoten toimintakohtauksissa kiitettävästi, muttei järin kekseliäästi. Syvyysvaikutelmaa luodaan onneksi muulloinkin ja parhaimmillaan lisäulottuvuus onnistuu tehtävässään äärimmäisen hyvin.

DTS-HD MA 5.1 -ääniraita on vakuuttava. Ensiminuuteista aina viimeisiin sointuihin asti immersiivinen äänimaailma ottaa kaiken irti kotiteatterilaitteistosta. Miksaus on kauttaaltaan sopusointuinen, minkä vuoksi pienimmätkään detaljit eivät huku massaan. Kanavaerottelu on aktiivinen ja seuraa elokuvan tapahtumia herkeämättä myös toimintakohtausten ulkopuolella. Eritoten Tom Hajdun ja Andy Milburnin teknoscore hyödyntää niin etu- kuin takakaiuttimia mallikkaasti. Luotien viuhuessa ääniraita pistää tosin parastaan. Perustuksia ravistetaan pariin otteeseen oikein kunnolla matalilla taajuuksilla, mutta LFE-kanava on muutoinkin lähes jatkuvassa käytössä. Kaiken rymistelyn ohella dialogi toistuu selkeänä.

Lisämateriaali
Lisämateriaalin avaava Undead Vision on PiP-ominaisuutta hyödyntävä raita, jossa kuullaan koko tuotantotiimiä. Saatava informaatio käsittelee yleisesti elokuvan tehosteita, kuvausta ja juonta. Osa materiaalista on napattu suoraan levyn muista koosteista. Mitättömän pieneltä ruudulta välittyvä kuvainformaatio jää vaisuksi, sillä kuvakäsikirjoituksista ja testianimaatioista ei saa yksinkertaisesti selvää. Ohjaaja Paul W.S. Andersonin sekä tuottajien Jeremy Boltin ja Robert Kulzerin kommenttiraita jatkaa ylläolevasta. Puitavat asiat ovat pitkälti samoja kuin Undead Visionissakin, mutta aavistuksen syvällisemmällä otteella. Elokuva on mahdollista katsoa myös Movie IQ -ominaisuuden kera. Reaaliaikaisesti päivittyvä elokuvadatapankki on kattavan Imdb.com-sivuston kaltainen lisä nippelitietoja varten.

Muu lisämateriaaliosuus on peruskauraa. Noin kymmenen minuutin edestä löytyvät poistetut ja pilalle menneet kohtaukset eivät tarjoa mitään niin juonen kuin huumorin etsijöille. Making of -dokumentti on jaettu seitsemään pienempään osaan. Yhteiskestoa näille kertyy vajaa viisikymmentä minuuttia. Varsin pintapuoliseen käsittelyyn joutuvat ohjaajan mietteet elokuvasta, näyttelijävalinnat, 3D-kuvaus, stuntit, lavasteet, hirviögalleria sekä elokuvan ja pelien väliset yhtäläisyydet.

Lopuksi levyltä löytyvät vielä Resident Evil: Damnation -animaation teaseri sekä trailerit elokuviin Salt, Takers, The Virginity Hit ja Ticking Clock.

Yhteenveto
Resident Evil: Afterlife jatkaa pelisarjan kehnohkojen filmatisointien parissa. Aivottomaksi zombiviihteeksi suunnattu jatko-osa luottaa jälleen mallinmitoissa oleviin näyttelijöihin ja Matrixeista lainattuihin toimintakohtauksiin.