Elokuva
To Rome With Lovessa Woody Allen jatkaa seikkailujaan Euroopan romanttisimmissa pääkaupungeissa Vicky Cristina Barcelonan (2008) ja Midnight in Parisin (2011) tapaan. Rooma toimii elokuvassa ainoastaan kauniina taustakankaana, jonka edustalla ratkotaan väliin eriskummallisiakin (parisuhde)ongelmia ja hankitaan niitä lisää. Elokuva ei ole itseään jo vuosikaudet toistanutta Allenia parhaasta päästä, mutta onneksi hänen keskinkertaisemmatkin työnsä ovat yleensä riittävän teräviä, hauskoja ja oivaltavia viihdyttääkseen katsojaa parituntisen kestonsa ajan. Allenin elokuvien viehätys perustuukin tätä nykyä ennen kaikkea jälleennäkemisen riemuun.

To Rome With Love koostuu neljästä itsenäisestä kertomuksesta, joista onnistuneimmassa Allen esittää itse pääroolia. Eläköitynyt oopperaohjaaja on tullut vaimonsa kanssa Roomaan tapaamaan tyttärensä sulhasta, mutta päätyykin vokottelemaan sulhasen isää (Fabio Armiliato) oopperalavoille huomattuaan tämän poikkeuksellisen komean tenoriäänen. Mies ei kuitenkaan osaa laulaa muualla kuin suihkussa, mikä aiheuttaa laulajanuralle mittavia haasteita.

Toisaalla menestynyt arkkitehti John (Alec Baldwin) tapaa Jesse Eisenbergin esittämän nuoren arkkitehtiopiskelijan Jackin, joka muistuttaa kovasti nuorta Johnia. John yrittää estää nuorukaista tekemästä samoja virheitä, joita hän itse teki nuorena, mutta kahden naisen (Greta Gerwig ja Ellen Page) pyöritys pistää Jackin pään sekaisin. Häilyvyyttä on myös vasta naimisiin menneen nuorenparin (Alessandro Tiberi ja Alessandra Mastronardi) suhteessa, kun he erään iltapäivän aikana joutuvat toisistaan eroon ja houkutusten vietäviksi. Tarinoista irrallisimmassa tavataan puolestaan tavis nimeltä Leopoldo (Roberto Benigni), joka päätyy yllättäen ja pyytämättä valtakunnalliseksi julkkikseksi. Mainen kunnia osoittaa kuitenkin myös katoavaisuutensa.

Löysän mediakritiikin ohella elokuvan kokoavana teemana tuntuu olevan miehisen itsetunnon ja päättäväisyyden puute. Makean elämän houkuttelemat mieshahmot tekevät virheitä ja joutuvat kiusallisiin tilanteisiin silkkaa uunouttaan. Naiset varastavat show'n vaivattomasti. Etenkin rempseää prostituoitua näyttelevä Penélope Cruz ja Allenin hahmon vaimona nähtävä Judy Davis tekevät napakkaa komediennen-työtä. Toisaalta Ellen Page on parikymppisenä syöjättärenä yksinkertaisesti tylsä ja selvästi väärässä roolissa. Henkilöitä on kaiken kaikkiaan liikaa, eikä heistä taitavasta näyttelijäkaartista huolimatta saada kasvatettua karikatyyrejä kummempaa.

Jos vuosikymmenten ajan onnistuu saamaan ulos vähintään yhden elokuvan vuodessa, on selvää, etteivät ne kaikki voi olla klassikkoja. Toisinaan Allenin toivoisi olevan hiukan vähemmän tuottelias, sillä hänen käsikirjoituksensa hyötyisivät kypsyttelystä ja ohjaus rönsyjen karsimisesta. Silti on hämmästyttävää, kuinka Allen onnistuu pyörittämään kuluneita parisuhdekliseitä niin ettei niiden katsominen ole puuduttavaa. To Rome With Lovessakin on kosolti elinvoimaa, väriä ja vauhtia sekä varsin kelvollinen koominen vire. Laaja ensemble-näyttelijäkaarti ja herkullisesti pulpahtelevat tarinat pysyvät Allenin hyppysissä melko hyvin, ja neljän tarinalinjan yhdistäminen hoituu kohtuullisen vaivattomasti.

Yhteenveto
Nimeään myöten hiukan löperö To Rome With Love tuo Woody Allenille tuskin uusia ystäviä, mutta vanhoille faneille teos ei ole kohtuuttoman suuri pettymys. Nimekkäällä näyttelijäkaartilla lastattu värikäs ihmissuhdekaruselli pyörii päämäärättömästi, mutta yhtä kaikki viihdyttävästi.