Elokuva
Pohjoisruotsalaisessa pikkukaupungissa asuva Erland (Rolf Lassgård) on paperitehtaan duunari, joka vetää vapaa-aikanaan parisuhdekursseja paikallisella kirkolla vaimonsa Mayn (Stina Ekblad) kanssa. Erlandin paras ystävä on työkaveri Sven-Erik (Claes Ljungmark), jonka henkinen tasapaino on horjunut jo jonkin aikaa. Sven-Erikillä on upea vaimo Karin (Pernilla August), johon Erland tutustuu ja rakastuu Sven-Erikin syntymäpäivillä. Erlandin ja Karinin suhde roihahtaa saman tien niin kuumaan liekkiin, ettei erossa pysyminen yrityksistä huolimatta ole vaihtoehto. Parisuhde-eksperttinä itseään pitävä Erland päättää selvittää tilanteen periruotsalaiseen tapaan järkeilemällä ja keskustelemalla. Nelikko muuttaa saman katon alle tarkoituksenaan ”odottaa intohimon sammumista” ja palata sen jälkeen entiseen kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Keski-ikäisten pariskuntien aviohuolia avaavana draamana Ruotsalainen avioliitto on asetelmiltaan pari pykälää tavanomaista persoonallisempi. Seinähullu idea kahden aviokriisin kourissa kärvistelevän parin samaan taloon muuttamisesta perustellaan jotakuinkin niin hyvin kuin se on mahdollista: inhimillisellä tarpeella rationalisoida irrationaalista tunnemyrskyä ja kyetä selviytymään hengissä keskelle rauhallista arkea yllättäen ja pyytämättä tupsahtavasta kriisistä. Komedia kumpuaa tilanteen perustavaa laatua olevasta mahdottomuudesta, jota henkilöt ovat syystä tai toisesta kyvyttömiä näkemään. Erland saa elää kuin pellossa uuden rakastajattarensa kanssa, kunnes valheellinen status quo sitten lopulta väistämättömästi ja vapauttavasti järkkyy.

Elokuvan käsikirjoittaja Jens Jonsson ilahdutti elokuvayleisöjä pari vuotta sitten esikoisohjauksellaan Pingiskingi, joka sijoittui hyvin samankaltaiseen tragikoomiseen pohjoisruotsalaiseen mielenmaisemaan kuin Ruotsalainen avioliittokin. Molemmat elokuvat yhdistävät taitavasti naurua ja itkua, mutta Ruotsalainen avioliitto lyö kuvion läskiksi lähettämällä kipeän litsarin päin ruotsalaista hyvätapaisuutta, kohteliaisuutta ja diplomaattisuutta, joille suomalainen tietysti nauraa mielellään. Samalla elokuva muistuttaa siitä, ettei ihan kaikkiin asioihin elämässä löydy helppoa, kivutonta ja rationaalista ratkaisua. Taustalla rullaavat vakavammat teemat käsittelevät muun muassa mielenterveysongelmia, pitkien parisuhteiden kariutumisia ja ympäröivän yhteisön luomia paineita ja kallistavat vaa’an selvästi enemmän draaman kuin komedian puolelle.

Näyttelijäntyö on ensiluokkaista. Lassgård tekee hienon roolin kaikesta ymmällään olevana Erlandina, ja Pernilla August komppaa taitavasti vähintään yhtä kadoksissa olevana Karinina. Eritoten Stina Ekbladin avioliittonsa murenemista sureva May on koskettava. Hahmot ovat huolella luotuja, herkullisia ja monitahoisia, mutta esikoisohjaaja Jörgen Bergmark ei löydä heidän tarinaansa riittävän omaperäistä tulokulmaa. Sekä traaginen että koominen vire pysyvät hyvin yllä koko elokuvan keston ajan, mutta elokuva kompastuu silti oman asetelmansa mahdottomuuteen. Henkilöihin on mahdoton samaistua ja heidän toimintaansa ymmärtää, vaikka heidän ongelmansa ovatkin yleismaailmallisia ja ratkaisupyrkimykset aitoja. Visuaalisesti tylsä elokuva on farssin puolelle luisuessaan naurettava ja parisuhdetotuuksia vatvovana draamana yllätyksetön. Absurdin kärjistämisen kautta Bergmark tavoittaa kuitenkin joitakin sellaisia kipupisteitä, joihin vakavan draaman keinoin olisi mahdotonta yltää.

Yhteenveto
Järki ja tunne eivät viihdy samassa päässä, todistaa Jörgen Bergmarkin parisuhdedraama Ruotsalainen avioliitto. Tragediaa ja komediaa kiinnostavasti sekoittava elokuva on näyttelijäntyön juhlaa, mutta ohjaaja Bergmark ei saa niputettua elokuvan heterogeenisiä aineksia saumattomaksi draamakokonaisuudeksi.