Elokuva
Sano että rakastat mua on uusin tulokas ruotsalaisten nuorisoelokuvien sarjaan. Daniel Fridellin ohjaama draama jatkaa periaatteessa samaa, hyväksi havaittua linjaa Fucking Åmalin (1998) ja Hip hei hutsun (2004) jalanjäljissä. Elämänmakuinen toivo puuttuu, ja nyt sukelletaan entistä rankempiin vesiin Lilja 4-everin (2002) malliin.

Fatou (Haddy Jallow) on yksi koulun seksikkäimmistä tytöistä, poikien unelma. Arki koostuu alkoholista, hauskanpidosta ja bileistä. Koulun pihalla kännykkästripataan ja iltaisin heilutaan humalassa kaverien kanssa. Kaikki pitävät Fatouta oikeana huorana, eikä vähiten tämän paljastavan pukeutumisensa vuoksi. Eräänä huhtikuisena kevätiltana jalkapallostadionin ollessa täynnä väkeä Fatou joutuu joukkoraiskauksen uhriksi. Suositun tytön maailma romahtaa.

Sano että rakastat mua on todella pysähdyttävä kokemus, joka jokaisen nuoren ja heidän vanhempiensa tulisi nähdä. Se on vielä tärkeämpi elokuva kuin Kolmetoista (2003). Maailmassa, jossa seksiä pursuaa joka tuutista, tällaiset elokuvat ovat enemmän kuin tarpeellisia. Ruotsalaiset osaavat vetää oikeista naruista ja tehdä hienoja elokuvia aremmistakin aiheista.

Elokuvan ensimmäinen tunti etenee rankan realistisesti ja sellaisella jännittyneellä tunnelmalla, että katsoja tuskin uskaltaa hengittää ääneen. Vatsasta ottaa ja vääntää pelkästä jännityksestä. Näin voimakasta draamaa ei joka päivä näe. Etenkin Haddy Jallowin näyttelijänlahjat ovat upeaa katsottavaa, eikä tyttö voittanut Ruotsin Guldbagge-palkintoa turhaan. Useaan otteeseen tunnelma hiljennetään niin, että kuiskauskin tuntuu voimakkaalta, ja ruudulta huokuva tuska todella tuntuu. Monin paikoin tunnelmaa korostetaan myös hitaalla musiikilla. Todellinen taika tapahtuu rivien välissä, katsojan samaistuessa Fatoun tuntemuksiin, tietäen enemmän kuin muut kohtauksessa mukana olevat henkilöt.

Ensimmäinen tunti onkin tämän elokuvan paras. Rankan tarinan kuljetus osoittaa paikoin mestarillisia merkkejä. Lähtökohdat ja etenkin tunnelma on niin hyvä, että odotukset loppua kohdenkin nousevat taivaisiin. Valitettavasti tässä elokuva pettää. Siinä, missä alkaa toivoa jotakin samanlaista kuin Lilja 4-everissä, kääntyy Sano että rakastat mua oikeussalidraamaksi. Pitkät ja hitaat kohtaukset pitävät silti linjansa, ja omalla tahollaan tunnelma pysyy vahvana. Loppuratkaisu sen sijaan on tietyllä tavalla järkeenkäypä, mutta elokuvassa se ei vain toimi. Myös alun ja lopun välille yhteyskaarta yrittävä videoelokuva-teema tuntuu hieman teennäiseltä. Tämä olisi voinut olla paljon parempi elokuva, jos loppu olisi ollut toisenlainen. Nyt elokuvan alkupuolisko tarjoaa paljon enemmän kuin sen loppu. Tarinan tärkeyttä nykymaailmassa ei silti käy kiistäminen.

Tekniikka
Useiden ruotsalaiselokuvien tapaan myös tässä kuva (1.85:1) on tarkoituksella rakeinen. Rakeet tuovat tervetulleesti realistisuutta mukaan, mutta aivan pimeimmissä kohtauksissa rakeisuutta tuntuu olevan jo hieman liikaa. Kuvaus on hoidettu välillä käsivaralta, enimmäkseen ei. Värit ovat myös hieman haaleita, mutta varsinaisia tekniikan aiheuttamia virheitä ei kuvasta löydy. Myös Dolby Digital 5.1/DTS -ääniraidat ovat virheettömiä ja minimalistisuudessaankin hyvälaatuisia. Välillä suurin osa äänistä heitetään kokonaan takakanaville, mikä luo onnistuneesti tilantuntua.

Lisämateriaali
Julkaisu ei sisällä lainkaan lisämateriaalia.

Yhteenveto
Sano että rakastat mua ei liioittele antaessaan ruotsalaisista (ja miksei muistakin) nuorista kuvan, jossa kaikki ajattelevat vain seksiä ja alkoholia. Juttu menee liian pitkälle ja koulun suosituin tyttö joutuu joukkoraiskauksen uhriksi. Elokuva herättelee nuoria ja näiden vanhempia todellisuuteen, sekä näyttää mihin mediaseksi voi rankimmillaan johtaa. Raskasta katsottavaa, mutta pysähdyttävä kokemus, joka kaikkien on hyvä nähdä.