Elokuva
Kauhukomedia Paholaispukki perustaa ideansa ajatukselle, että Joulupukki on Saatanan siittämä lapsi, joka on tullut maan päälle aiheuttamaan pahaa. Tuhat vuotta sitten arkkienkeli ja pukki löivät vetoa pelatessaan curlingia, ja hävittyään joulupukki joutui teeskentelemään tuovansa lapsille jouluiloa. Rangaistuksen määräaika on nyt tullut täyteen, ja Pukki (Bill Goldberg) saapuu lentävän jakkihärkänsä vetämänä idylliseen pikkukaupunkiin nimeltä Helvetti.

Television vapaapainiohjelmista tutuksi tulleen Goldbergin rooli ei paljon eroa showpainista. Pukki kirjaimellisesti tappaa jokaisen tieltään viskomalla äijiä seinille minkä ehtii. Verenvuodatus on silti hyvin vähissä, eikä verta paljoakaan nähdä.

David Steimanin ohjaaman Paholaispukin pitäisi olla komedia, mutta huumori on todella ala-arvoista, ja vitsit samaa tasoa kuin ala-asteen oppilaiden äidinkielen aineissa. Elokuva ei kirvoita ensimmäistäkään naurua, ja vääntää suun vaivoin vain pieneen hymyyn. Paholaispukissa on silti jotain samaa kuin South Parkissa.

Pukin lisäksi varsinaiset päähenkilöt ovat toisiinsa ihastuneet teinit Nicolas (Douglas Smith) ja Mary (Emilie de Ravin). He saavat juosta Pukkia karkuun tämän tästä, ja siitä jutun juoni oikeastaan muodostuukin. Kun tämä lapsellinen kokonaisuus on vielä tuotettu tökeröimmällä mahdollisella, Ö-luokan TV-elokuvaa muistuttavalla toteutuksella, ei voi kuin ihmetellä kenelle tämä raina on suunnattu. Väkivaltakohtaukset ja tappaminen eivät sovi isommillekaan lapsille, ja viidentoista ikävuoden ylittäneet todennäköisesti pitävät elokuvan huumoria aivan liian lapsellisena.

Näyttelijät ovat käytännössä surkeita amatöörejä, ja käsikirjoituksen tunteettomuudesta kertoo esimerkiksi kohtaus, jossa teinipoika löytää tuttavansa tapettuna kaupan seinältä. Poika ei ole moisesta moksiskaan, eivätkä paikalle tulevat poliisit osaa edes epäillä rikospaikalta yllätettyä poikaa. Muutenkin henkilöt säntäilevät päättömästi paikasta toiseen, eikä koko hommassa loppujen lopuksi ole järjen häivää. Tai oikeastaan jutun järjettömyyden havaitsee jo ensiminuuteilla, kun Pukki hyppää takasta ja teurastaa koko perheen muun muassa joulutähtiä heitellen. Paholaispukki on vauhdistaan huolimatta tylsää katsottavaa, ja se puuduttaa jo alkupuolella. Onneksi elokuvan kesto on saatu typistettyä runsaaseen tuntiin.

Kuva
Anamorfinen 1.77:1-suhteen kuva ei tuota paljon iloa. Teknisesti se on perustasoa, mutta kun varsinainen kuvaus on käytännössä surkean perhe-elokuvan tasoa, ei julkaisun laatu sitä pelasta.

Ääni
Ääniraita on kuunneltavissa joko DTS 5.1 - tai Dolby Digital 5.1 -muodossa. Monipuolisesti eri kanaville miksattu peruskaura ei kuitenkaan mitään sen ihmeempää tarjoa. Kaikkia kaiuttimia käytetään hyvin, eikä häiriöitä esiinny. Pukin teurastaessa tielleen osuvia uhreja taustalla kuullaan tunnelmaan sopivasti/sopimattomasti rokkaavia joululauluja.

Lisämateriaali
Ennen elokuvaa nähdään Slither-, Silent Hill-, Revolver- sekä Five Fingers -elokuvien trailerit. Nämä voi halutessaan ohittaa, ja ne löytyvät myös menu-valikon takaa.

Bonusmateriaalin puolelta löytyy elokuvan henkilöiden kuvitteelliset tulevaisuudet, pilalle menneitä kohtauksia, jotka ovat ainakin elokuvaa hauskempia, sekä Paholaispukin oma traileri. Lisämateriaali aiheuttaa yhtä paljon iloa kuin irtokarkkipussin pohjalla oleva sokeri.

Yhteenveto
Paholaispukki on turha tekele, jota mainostetaan X-Men: Viimeinen kohtaaminen -elokuvan ohjaajalla, Brett Ratnerilla, joka on käväissyt tuottajan tuolilla. Täysin päätöntä viattomien ihmisten seinille heittelyä ei jaksa normaali ihminen kauaa katsella. Amatöörinäyttelijät, tökerö käsikirjoitus ja käsiin hajoavat pahvilavasteet ovat vain alkua. Tehosteista ei kehtaa edes ääneen puhua. Tässä elokuvassa kaikki on tehty niin huonosti, että väkisin tulee miettineeksi mitä pahaa Goldberg on tehnyt tällaisen elokuvasopimuksen saadakseen. Kai tämä väkivaltainen anti-joulutarina jotain iloa tuottaa vapaapainin ja Goldbergin faneille, muille sitä ei oikein voi suositella.