Elokuva
22-vuotias Scott Pilgrim (Michael Cera) deittaa nuorta Knives Chauta (Ellen Wong), kämppää poikiin päin olevan Wallace Wellsin (Kieran Culkin) kanssa, soittaa autotallibändi Sex-Bob-ombissa bassoa, mutta kaipaa mielessään teinirakkauttaan, Ramona Flowersia (Mary Elizabeth Winstead). Kun alituiseen lettinsä väriä vaihtava Ramona yhtäkkiä palaa takaisin kotikaupunkiin, Scott innostuu asiasta niin, että vaarantaa kaiken olemassa olevan. Vanha lempi leiskahtaa kerralla, mutta saadakseen Ramonan sydämen itselleen, Scottin on kohdattava tämän seitsemän exää (Chris Evans, Brandon Routh, Jason Schwartzman, Satya Bhabha, Brie Larson, Mae Whitman sekä Keita Saitou ja Shota Saito) ja taisteltava heitä vastaan moni eri keinoin ja välinein aina katkeraan loppuun saakka. Yliluonnollisia voimia käyttävät exät saavat kuitenkin huomata, ettei pelihalleissa ja soittokämpillä kasvanut herra Pilgrimkään aivan ilman lahjoja ole.

Sekopäinen, surrealistinen, raastavan traaginen ja hullun hauska Scott Pilgrim vastaan maailma on kuin historian puhtain videopelieloluva, joka ei kuitenkaan perustu videopeliin, vaan on anarkistisesti jotain, jollaista et ole ennen kokenut, saatikka nähnyt. Edgar Wright on Britannian omaperäisimpiä elokuvantekijöitä, jonka cv:tä koristaa mm. touhukas tv-sarja Spaced (1999-2001), zombiegenreä pöllyttänyt kohkakomedia Shaun of the Dead (2004), jenkkiläisen (Michael Bay) toimintamallin brittikomiikkaan energisesti siirtänyt Hot Fuzz (2007) sekä rapakon takana kovan luokan käyntikorttina toiminut feikkitraileri Don`t Quentin Tarantinon ja Robert Rodriguezin tuplapätkään Grind House (2007).

Wrightin ohjaama ja Wrightin ja Michael Bacallin käsikirjoittama rockfantasia Scott Pilgrim hyötykäyttää jokaista kuviteltavissa olevaa trikkiä ja formaattia, tekstittää taistelut onomatopoeettisesti vanhojen Batmanien tyyliin, seuraa niistä tulevia pisteitä ja vielä heittelee surutta väliin myös alkuperäisen sarjakuvan luoneen Bryan Lee O`Malleyn strippejä. Hengästyttävän energinen ja liki yliannostuksen populaarikulttuuriviitteitä, sisäpiirin vitsejä ja kuviin kätkettyjä oivalluksen aiheita pursuava runsaudensarvi on kuvakieleltään tuhlaileva kuin hallusinogeeneillä tehostettu matka Nintendojen syvimpään olemukseen. Scott Pilgrimin huima seikkailu on editoitu (saksimassa mestarilliset Paul Machliss ja Jonathan Amos) miltei epileptiseksi, mutta elokuvan tekemisen kaikki instrumentit pysyvät silti kokonaisuudessa täydellisesti hallussa.

Michael Cera on jo ajat sitten vakiinnuttanut paikkansa nuorten miesten omaperäisenä omatuntona tv-sarjassa Sukuvika (Arrested Development, 2003-2006) sekä elokuvilla Juno, Superbad (2007) ja Youth in Revolt (2009), eikä Scott Pilgrimin hahmo tee poikkeusta. Nörttimäinen rentorepe, mutta yhtä aikaa toimintaan hanakasti tarttuva Scott on erinomainen kulkuväline persoonalliselle näyttelijälle, jolle voi hyvillä mielin odottaa mitä aurinkoisinta tulevaisuutta, sillä Kanadassa 1988 syntyneeltä Ceralta löytyy taatusti muskeleita toisenlaisiinkin rooleihin.

1980-luvulla rahaa takoneen ja Michael Jacksoninkin kanssa kaveeranneen kauhukakara Macaulay Culkinin nuorempi veli Kieran Culkin on jo ajat sitten pessyt isobroidinsa niin laadussa kuin tuotossakin ja estottoman avoimen homon rooli Scott Pilgrimissa tulee tekemään pesäeroa sukulaisen saavutuksiin entisestään. Existä eniten edukseen erottuvat itseään täynnä olevan Hollywood-tähden alter egona pullisteleva Chris Evans, pimeyden vegaanina raivoava Brandon Routh sekä syntymäikävänä levymogulina röyttyävä Jason Schwartzman.
Kauniimpaa sukupuolta edustavat Mary Elizabeth Winstead mystisenä Ramonana, Anna Kendrick Scottin myrkyllisenä siskona Staceyna sekä ihastuttava uusi tuttavuus Ellen Wong hullujen tapahtumien katalyyttinä Knives Chauna.

Nigel Godrichin score on leffan kanssa käsi kädessä kulkeva sekopäinen kavalkadi koskettavia teemoja, rankkoja rockrypistyksiä ja hilpeydessään ylittämättömiä esityksiä, joissa kierrätetään vanhojen tietokoneiden ääni- ja soundimaailmaa. Leffan avaava, kuin vanhalla Amigalla soitettu tuotantoyhtiö Universalin klassinen Theme ja sitä seuraava avara ja maalaileva Hillcrest Park näyttävät heti mitä tuleman pitää. Koska osa Scottin taisteluista ultrailkeää exä-laumaa vastaan käydään myös musiikki-instrumenteillä, Godrich on päässyt luomaan ja tuomaan ääniraidalle hurjia teoksia. Katayanagi Twins vs. Sex-Bob-omb on punkista pohjansa hakeva rytytys (soittimien takana kovan luokan ammattilaiset, amerikkalainen rockmuusikko Beck ja japanilainen elektroon erikoistunut Cornelius (Keigo Oyamada)) ja Bass Battle nimensä mukaisesti nelikielisillä käytävä äänivallinmurtaja. Muutamin kohdin Godrichin luoma äänimaailma tavoittaa myös The Dust Brothersien ylittämättömän hurjan teknoscoren elokuvaan Fight Club (1999). Lyhyistä, 13 sekunnin mittaisista teeman pätkistä rujoiksi punkralleiksi, ja niistä täysimittaisiksi ambienteiksi avaruusmatkoiksi kasvavista esityksistä koostuva hurja ja hektinen Scott Pilgrim vs. the World -soundtrack ei tule näkymään listojen kärkisijoilla, mutta asiaan vihkiytyneet tulevat saamaan tästä mielettömästä monsterimuhennoksesta kyllä kiksejä.

Yhteenveto
Täysin omaperäinen fantasiaseikkailu, joka tarjoaa hullua hubaa niin nuoremmille pleikkarin pelaajille kuin myös nostalgiaa nuoruudessaan pelisaleissa Mortal Kombattia tahkonneille aikuisille, puhumattakaan siitä mitä se kykenee antamaan jokaiselle hyvien ja kekseliäiden elokuvien ystäville. Syksyn surrealistisin keikka, joka rokkaa ja rollaa alusta loppuun.