Elokuva
Kirkkaan auringon paisteen vastakohdaksi maisemaan piirtyy massiivinen puulinna. Kuuma ilma seisoo paikallaan ja yli vuosisadan vanha rakennelma huokuu helteessä painostavaa, selittämätöntä pahaenteisyyttä. Monikerroksinen varjojen valtakunta on Danvers State Hospital –niminen paholaisen tyyssija, jossa voi vieläkin aistia äärimmäisen pelon ja kuoleman läsnäolon. Mielisairaalana toiminut fasiliteetti on kirjoittautunut historiankirjoihin palavin kirjaimin kyseenalaisten lobotomiahoitojensa ansiosta. Sairaalan kellarisokkelot ovat täynnä entisaikaisia hoitolaitteita ja pölyyntyneitä arkistoja, hämärissä nurkissa pyörii kalmankostea tuuli ja lattia saattaa narahdella, vaikka huone on täysin tyhjä. Danvers State Hospital poistettiin käytöstä reilu vuosikymmen sitten ja se on odottanut uusia asukkaita siitä lähtien. Ulkoisesti rapistunut ihmismielen helvetti on istunut tappavassa hiljaisuudessa ja nukkunut näennäistä untaan. Sen sisin on edelleen hyvinkin hereillä ja huutaa äänettömänä tuskaansa. Se ei ole unohtanut menneisyyttään.

Pitkien ja yksinäisten vuosien jälkeen jotain merkittävää tapahtuu vihdoin. Suuren arkkitehtuurisen arvon omaava rakennus löytää rahoittajan, ja edessä on täydellinen kunnostus. Pahaa aavistamaton viiden miehen remonttiryhmä saa tehtäväkseen poistaa sairaalan tiloista sitä vaivaavan myrkyllisen asbestin. Kuka tahansa ei tällaista työtä ottaisi vastaan, mutta nämä miehet ovat konkurssin partaalla, ja pikana tehtävä remontti tietää taloudellista helpotusta kaikkien elämään. Kaiken kukkuraksi työnjohtaja on luvannut toteuttaa kahden viikon urakan puolet lyhyemmässä ajassa, jotta palkkio karttuisi houkuttelevalla lisäbonuksella. Kun miehet aloittavat työnsä, on kaikki näennäisesti kunnossa, mutta pian he huomaavat painivansa kiireistä aikataulua isompien ongelmien kanssa. Keskinäiset riidat, henkilökohtaiset ongelmat, yhden työntekijän selittämätön katoaminen ja sairaalan painostava ilmapiiri alkavat kiristää vyyhtiä heidän ympärillään. Lisäksi eräs miehistä löytää kellarista kasan arkistonauhoja, joita hän alkaa käydä pakkomielteisesti läpi. Session 1 -nauha avaa oven sairaalan synkkään menneisyyteen ja kertoo pahasti skitsofreenisen potilaan terapiakeskustelusta. Pelokas ääni rakentaa hyytävän mysteerin Simon–nimisestä pojasta, joka käyttää potilasta kulkukanavanaan ihmisten tuntemassa maailmassa. Saadakseen selville salaisuuden, on keskustelut kahlattava läpi aina viimeiseen nauhaan asti, joka kantaa kannessaan tarraa Session 9.

Session 9 on poikkeuksellisen onnistunut amerikkalainen nykykauhuttelu, sillä se luottaa kerronnassaan enemmän henkiseen painostukseen kuin messeviin erikoistehosteisiin. Tarina avautuu tyylikkään hienovaraisesti ja juoni on kiehtovan riipivä. Session 9 rakentuukin muutaman erittäin toimivan kauhutekijän varaan: sen ympäristö on hyytävän karmiva ja Session-terapianauhat aiheuttavat kiitettävän kylmiä väristyksiä. Elokuvan edetessä adrenaliinitaso nousee selkäpiitä pitkin kuin lämpömittarin lukema helvetin tulissa. Session 9 käyttää ihailtavasti hyväkseen myös sairaalan isoa kokoa, ummehtuneista kellareista yksinäisiin kattohuoneisiin. Vaikka tämä tehoste tuokin mieleen Stanley Kubrickin Hohdon (1980), toimii se edelleen loistavasti.

Session 9:n on ohjannut Brad Andersson, joka tunnetaan parhaiten thrillerisynkistelystä Machinist (2004). Andersson on käsikirjoittanut tuotannon yhdessä Stephen Gevedonin kanssa, joka myös näyttelee itse elokuvassa. Parivaljakko on saanut näyttelijäkaartiinsa muutamia keskitasoa nimekkäämpiä tulkitsijoita (mm. David Caruso, Josh Lucas, Peter Mullan), ja heidän ammattitaitonsa tuokin tarinaan varsin uskottavasti pelon värittämää sekasortoa. Elokuvan monitasoinen juoni avautuu yllättävän syvällisenä ja useamman henkilöhahmon välittämänä. Avaimet onnistuneeseen lopputulokseen ovat roolien arkipäiväisyys ja katsojan mielikuvitukseen luottaminen. Se, mitä ei näytetä, toimii jälleen parhaiten. Valot, varjot sekä pimeys toimivat erinomaisesti tehosteina, ja suljetun tilan tunnelma on käsinkosketeltava. Ainoa seikka, mikä pistää elokuvassa pahasti silmään, on kiireisten urakkatyöläisten saamattomuus itse remontin suhteen. He keskittyvät kaikkeen muuhun paitsi siihen tärkeimpään, eli työhön. Lisäksi terapianauhojen irrallisuus ja niiden liittyminen itse tekemiseen on hieman kyseenlaista. Vaikka nauhat tuovat tarinaan kiitettävästi pelko- ja kauhukerrointa, ovat ne loppujen lopuksi kaikessa kiinnostavuudessaankin varsin toissijaisia.

Kuva
Intercontinental Video Limitedin julkaisun kohdalla saa valitettavasti kokea ison pettymyksen. Alkuperäinen anamorfinen (2.35:1) kuva on rajattu raa'asti muotoon 1.33:1. Ainoana markkinoilla 4:3-formaatissa myytävä versio kannattaakin kiertää mahdollisimman kaukaa, jos siihen on mahdollisuus. Elokuva on kuvattu HDTV-nauhalle, ja tämä valinta tuo mukanaan ripauksen arkipäiväisyyttä. Väripaletti on muutamia takaumajaksoja (sinisellä sävytetty) lukuun ottamatta erittäin luonnollinen. Kohinaa esiintyy melko runsaasti ja muutamissa pimeissä kohtauksissa määrä nousee lähes ärsykkeeksi asti.

Ääni
Levyn ainoa ääniraita on Dolby Digital 5.1 ja se on painottunut etukanaviin. Takakaiuttimet ja subwoofer saavat työtä hyvin harvoin ja silloinkin vain yllättävän vaimeasti. Dialogi toistuu onneksi kiitettävän kirkkaasti. Muuten äänimaailma ja musiikki noudattelevat kauhugenrelle tyypillisiä, jännitettä luovia piirteitä, eikä niistä löydy moitteen sijaa.

Lisämateriaali
Siinä missä muut Session 9 -julkaisut tarjoavat mm. kommenttiraitaa ja poistettuja kohtauksia, saa Intercontinental Video Limitedin version kohdalla nuolla näppejään – levy ei sisällä lainkaan lisämateriaalia.

Yhteenveto
Session 9 on erittäin toimiva kauhuelokuva. Se kietoo katsojansa ympärille pelonsekaista odotusta ja tekee ilmasta raskasta hengittää. Kun kauhukerroin kasvaa kotisohvalla samaan tahtiin kuin itse elokuvassa, avautuu tiivis juoni piinaavaan hitaasti. Tämä ei kuitenkaan haittaa, sillä paikalleen naulittunakin jännityksestä jaksaa nauttia.

Julkaisun tasossa on niin paljon heikkouksia, että muiden vaihtoehtojen (R1 ja R2) harkitseminen on suositeltavaa.

Tuomio: Session 9 on kokemuksen arvoinen elokuva, jonka kohtalo on ison markkinointikoneiston puuttuessa ollut nimettömyys ja aliarvostus.