Elokuva

Viktoriaanisen ajan Lontoossa Scotland Yardin tarkastaja Lestrade (Eddie Marsan) on pahassa pulassa. Umpikieron satanistin lordi Blackwoodin (Mark Strong) julmat joukot ovat jo vastuussa monista murhista ja käyttämänsä mustan magian synnyttämästä pakokauhusta, kun kehiin astuu kaikkien salapoliisien esi-isä Sherlock Holmes (Robert Downey Jr.). Holmes ja tämän uskollinen apuri tohtori Watson (Jude Law) ratkaisevat tapauksen ja toimittavat lieron lordin aina hirteen saakka. 

Ansaittua lomaansa kotiosoitteessaan Baker Street 221B erinäisten knoppien ja mieltä kiihdyttävien stimulanttien kanssa viettävä mestaridekkari Holmes saa kuitenkin palata vaaralliseen kenttätyöhönsä, kun paljastuu, että Blackwood onkin tehnyt paluun haudan takaa ja aloittanut koko saarivaltakuntaa uhkaavan salaliiton. Kollegansa ronskeihin ja paikoin älyttömiinkin tempauksiin tyystin kyllästynyt Watson saa lisää mietittävää, kun kalmaisiksi menevissä kuvioissa paikkansa vakiinnuttavat tohtorin mielitietty Mary Morstan (Kelly Reilly) sekä Holmesin ainoana ihmisenä ikinä älyttänyt Irene Adler (Rachel McAdams).

Omanlaisilla elokuvillaan (mm. Lock, Stock and Two Smoking Barrells, 1998, Snatch, 2000, Revolver, 2005, RocknRolla, 2008) uransa luonut Guy Ritchie on tehnyt viihteellisimmän teoksensa, muttei moinen meriitti yhtään vähennä Sherlock Holmesin arvoa tai toimivuutta. Kaikki Ritchien tutut maneerit, kekseliäs dialogi, äkkiväärät henkilöhahmot, tyylitelty kuvaus (puikoissa ranskalainen mestari Philippe Rousselot) ja partaveitsenterävä editointi (James Herbert) ovat kaikki kohdallaan, mutta tällä kertaa onneksi miehen muita töitä tavallisesti vaivannut itsetietoinen rehvakkuus loistaa poissaolollaan.

Erinomaisesti 2000-luvulle päivitetty Sherlock Holmes perustuu Arthur Conan Doylen luomiin henkilöhahmoihin ja Lionel Wigramin sarjakuvaan. Erinomaisen päivityksen takana ovat Mike Johnson, Anthony Peckham, Simon Kinberg sekä ohjaaja Ritchie. Vaikka Holmes käyttääkin yhä hassua hattua, polttaa piippuaan ja höpisee välillä läpiä päähänsä, legendaarisesta hahmosta saadaan yllättävän paljon irti, kun historian kahleet ja painolasti on jätetty aivoriihen lattialle.

Sherlock Holmes on yksi filmatisoiduimpia henkilöhahmoja ja salapoliisia ovat valkokankaalla aiemmin esittäneet  monien mielestä ne ainoat ja oikeat Basil Rathbone ja Jeremy Brett. Muita Sherlockia esittäneitä tähtiä ovat mm.  Frank Langella, Michael Caine, John Cleese, Rupert Everett, Charlton Heston, Roger Moore, Leonard Nimoy, Christopher Plummer sekä Jonathan Pryce, mutta kukaan näinkin nimekkäästä sakista ei ole kyennyt antamaan hahmolle yhtä terävää ja harkittua piristysruisketta kuin Robert Downey Jr.

Downey Jr. on kuin kotonaan legendaarisen brittidekkarin nahoissa. Urallaan niin aallonpohjat kuin -harjatkin nähnyt karaktäärinäyttelijä on mitä veikein ilmestys omien demoniensa kanssa kamppailevana Holmesina, veijarimaisena viikarina, jonka päättelykyvylle ja aivoituksille ei löydy muista vertaa. Vapaa-aikaansa joko kärpästen käyttäytymistä tutkiva tai laittomissa nyrkkeilykehissä hutkiva Holmes on Golden Globe -ehdokkuutensa ansainnut hahmo, jolle Downey Jr. tekee myös toivottavasti jatkoa. 

Yleensä hurmurimaneereihinsa hukkuva Jude Law yllättää myös positiivisesti järkähtämättömän ja rationaalisen Watsonin roolissa, ja kokonaisuuden kruunaa ennemmin tai myöhemmin lopullisen läpimurtonsa tekevä Mark Strong arkkivihollisena. Rytinän ja nokkelien sumutusten ristitulessa naiset ovat lähinnä vastaantulijoita, mutta mm. omaperäisessä survivalhorrorissa Eden Lake (2008) edukseen esiintyneen Kelly Reillyn Mary on mukavan arkinen ja aito ilmestys ja Rachel McAdamsin Irene tarvittaessa varsin toiminnallinenkin silmäkarkki.

Yhden kaikkien aikojen elokuvasäveltäjän, Hans Zimmerin, score on veitikkamainen fiilistely, jossa leikkisät viulut, harmonikat ja muut kuvattuun aikakauteen sopivat akustiset intrumentit saavat eniten tilaa. Humoristinen ja vauhdikas soundtrack tulvii kikkailuja ja villejä irtiottoja, mutta Zimbolle tutut teemat, suuret ja mahtipontiset monsterit ovat nyt saaneet tehdä tilaa viktoriaanisen ajan actionavauksille. Intron Discombulate ja sitä seuraava Is It Poison, Nanny tekevät heti esimerkeillään selväksi missä muodossa mennään, eikä sitä seuraavat He`s Killed The Dog Again ja Ah, Purification tingi temmosta yhtään. Finaalin Psychological Recovery...6 Months ja hyytävä Catatonic todistavat Zimmerin olevan yhä sangen luomisvoimainen. 

Yhteenveto

Tehokas, iskevä ja puhtipitoinen uusioversio, joka tuo legendaarisen salapoliisin rytinällä uudelle vuosituhannelle.