Poliisin sisäinen korruptio ei ole uutta niin todellisuudessa kuin elokuvamaailmassakaan. Oli kyse sitten Rodney Kingistä, LAPD:n Rampart-iskujoukosta tai sitten hieman pienemmistä kahnauksista, ovat tapaukset saaneet säännöllisin väliajoin uutistilaa lehdistöltä. Ennen pitkään kuuluisimmat tapaukset ovat päätyneet myös elokuviksi asti, kuten Kingin tapauksessa Ron Sheltonin ohjaama Dark Blue.

Elokuvateollisuudessa poliiseihin keskittyviä sarjoja löytyy kymmenittäin, mutta harvemmin ne ovat keskittyneet juurikin virkavoimien likaisempaan puoleen - tämän ovat saaneet hoitaa yksittäiset elokuvat. Poliisisarjoja ovatkin pitkään dominoineet NYPD Blue -, Law & Order - The Commish - Kuuma piiri -sarjojen kaltaiset kiiltokuvamaiset poliisit. Vuonna 2002 ilmestynyt The Shield korjasi kuitenkin seikan ja siirsi korruption myös sarjojen tinanappien sekaan - vieläpä pääosaan, ja menestyksekkäästi.

Löyhästi 90-luvun lopun Rampart-skandaaliin perustuva sarja - alkuperäinen nimi oli juurikin Rampart - seuraa Farmington, LA:ssa sijaitsevan poliisilaitoksen, "The Barnin", arkea, sekä sen rappioitunutta Strike Teamia - todellisuuden Rampartin vastinetta. Strike Teamia johtaa The Commish -sarjasta tutun Michael Chiklisin näyttelemä Vic Mackey, joka hoitaa asiat mieluummin kentällä kuin pöydän takana. Erot sarjojen hahmojen välillä ovat kuin yöllä ja päivällä, sillä siinä missä Tony Scali oli lupsakka poliisietsivä, on Mackey enemmän lain ja laittoman häilyvällä rajalla kulkeva, keinoja kaihtamaton kyttä. Commish- ja Daddio-sarjojen jälkeen tapahtunut profiilinvaihto machompaan ei mennyt hukkaan.

"Ladon" toimikuvaan kuuluu enkelten kaupungin keskustan siivoaminen turhasta roskajoukosta, missä se myös tilastojen mukaan onnistuukin huomattavasti muita paremmin. Tilastojen tarkempi tarkastelu ei kuitenkaan kestä niinkään suurta päivänvaloa, ja sen tietävät kaikki. Ylemmän tahon suojelusta nauttiva Strike Team hoitaa suurimman osan prosenteista rikoksien vähennyksiä tarkasteltaessa, mutta samalla myös ne kaikkein arveluttavimmat keinot niiden vähentämiseen. Sopimus narkkareiden ja huorien kanssa on samanarvoinen kuin hieman "puhtaampienkin" henkilöiden kanssa tehdyt vastaavat, kunhan lopputuloksena on yhteisön yleinen turvallisuus - eikä pieni lisä eläkekassaankaan pahaksi ole.

Laitoksen muut henkilöt, mukaan lukien kapteeni David Aceveda (Benito Martinez), eivät ole järin innoissaan osastonsa erikoisryhmän keinoista, etenkin, kun ne joutuvat vähän väliä uutisotsikkoihin. Puhumattakaan nyt siitä, että poliisien tulisi ylläpitää ja noudattaa lakia, ei ylläpitää ja rikkoa. Aceveda onkin vannoutunut poistamaan korruptoituneet poliisinsa omasta piiristään, pyrkien puhdistamaan täten yleistä ilmapiiriä ja aina tuiki tärkeää julkisivuansa. Acevedan pyrkimykset ensimmäiseksi latinalaisamerikkalaiseksi pormestariksi vaatii selkeitä tuloksia, ja mikäpä olisikaan parempi esimerkki kuin pitkään tiedossa olleen mädän kytän erottaminen. Valitettavasti kerta toisensa jälkeen Acevedan on turvauduttava arkkiviholliseensa, edistääkseen niin omaa poliittista uraansa kuin myös suojellakseen piiriinsä kohdistuneita syytöksiä.

The Shield alkaa tavanomaisen poliisisarjan tavoin. Poliisilaitoksen arkeen keskitytään muutamien päähenkilöiden kautta, jotka hoitavat erinäisiä, rutiininomaisia tehtäviä jakso toisensa jälkeen. Pääsääntöisesti hispaanista verta sisältävän alueen ollessa kuitenkin kyseessä, ei trainingdaymäinen ilmapiiri ja siihen liittyvät tunnusmerkit ole kovinkaan yllättäviä. Putipuhtaiden katujen tilasta seiniä täyttää eri jengien graffitit, huumediilerit ja huorat kävelevät jokaisen kadun kulmassa, ja heidän joukossa joko ylväästi sinisissä tai katu-uskottavasti nahkatakeissa lakia ylläpitävät poliisit. Jälkimmäisten vajotessa välillä lähes samalla tasolle kuin katuja täyttävät roskasakit. Ilmapiiri pysyykin koko ajan hektisenä, oltiin sitten sisällä virkaveljien kanssa tai ulkona katuelämässä.

Kunhan alun hahmoesittelyistä, eli muutamasta ensimmäisestä jaksosta on päästy ohi, paljastaa Shield todellisen luonteensa; taustalla pyörivät, pidempijatkoiset juonet. Silloin sarja todellakin vetää luoksensa. Oli kyseessä sitten Acevedan poliittiset pyrkimykset, alamaailman diilereiden välinen sota tai aloittelevan räkänokan kouluttaminen poliisin hommiin, toimivat ne niin yksittäisinä jaksoina kuin myös kokonaisuutta tarkasteltaessa. Toki rutiinikeikatkin toimivat, sillä ne useimmiten myös syventävät päähenkilöitä. Etenkin etsivä Holland "Dutch" Wagenbachin (Jay Karnes) ja aloittelevaa poliisia, Julien Lowea, näyttelevän Michael Jacen henkilökehitys ykköskauden läpi on ihailuttavan monipuolista ja syvällisiä. Vaikka Lowen hahmo nyt lievän karikatyyrimaista kliseisyyttä edustaakin, on hahmoon saatu ihailuttavaa erilaisuutta loistavan näyttelytyön ansiosta.

Yleisesti niin elokuvia kuin sarjoja vaivaava mustavalkoisuus, selkeä hyvän ja pahan erottelu, on katsojien iloksi sekoitettu yhteen, luoden suuren harmaan alueen. Vaikka hahmojen eri toimet saattavatkin aluksi näyttää yksinkertaisen mustalta tai vaihtoehtoisesti valkoiselta, on laajemmassa käsittelyssä kyse aivan muusta. Antaako diilerin jakaa huumeita normaaliin tapaan, tosin poliisin laatimin säännöksin, jos vastalahjaksi saadaan sisäpiirin tietoa, ja täten kukistettua vielä suurempia diilereitä? Entäpä, jos lakisäännösten tarkka noudattaminen aiheuttaisi partnerisi mahdollisen erotuksen? Onko väärin astua lain kaidemmalle puolelle, vain hetkeksi, parantaakseen läheistensä elämää? Shieldissä kukaan ei ole täysin puhdas tai likainen, jokainen huojuu sillä yhä ohenevalla rajalla - osa paremmin, osa hieman huonommin.

Hieman hitaanpuoleisen alun jälkeen Shield potkaisee itsensä lentoon ja jatkaa matkaansa kautensa loppuun saakka. Taustalla pyörivät suuremmat juonet ovat piristävä lisä muihin rikos/jakso -sarjoihin verrattuna, vaikka niitä olisi voinut venyttää hieman pidemmälle, jopa useamman kauden ajaksi (toki sellaisiakin on). Nykyisellään, 13 jakson kausitahdilla, kaikki muut paitsi aivan oleellisimmat taustajuonet kestävät sen pari-kolme jaksoa, jonka jälkeen aloitetaan kokonaan uusi. Tämä haittaa etenkin silloin, kun juonet ovat jotain elämää suurempaa, kuten kauden loppupuolella alkaa tapahtua. Kun juuri loistavasti alkanut tapahtuma loppuu yllättäen jo seuraavan jakson puolivälin tienoilla, tuntee hieman pettyneensä tarjontaan. Onneksi suurin osa on kuitenkin toinen toistaan parempia, mutta silti lisätarjonta ja -pituus eivät olisi olleet pahitteeksi.

Kuva
Kuvasuhteesta on hieman ristiriitaista tietoa liikkeellä, eikä täydellistä varmuutta 1.33:1- ja 1.78:1-suhteiden välillä ole. Amerikkalaista televisiota, ja myöhemmin myös DVD-julkaisua, varten rajattiin 1.33:1-suhteinen versio, kun taas eurooppalaiset saivat nauttia laajakuvasta, niin televisiosta kuin DVD-julkaisuissa. Arvosteltavissa oleva R2 sisältää siis anamorfisen 1.78:1-kuvan.

Käsivaralla kuvattu sarja jatkaa useimpien poliisisarjojen dokumentaarisen otteen perässä, tosin lisäten hieman omia, dramaattisia kikkoja sekaan. Hektiset zoomit ja käännökset toiminnassa luovat sopivaa kaaosta, kun taas seesteisimmissä kohtauksissa kamera pysyttelee rauhallisesti paikoillaan, antaen näyttelijöille aikaa. Lopputulos on onnistunut. Kamerasta johtuen lievää rakeisuutta on kuitenkin havaittavissa.

Los Angelesin helteiset kadut toistuvat luonnollisina ja värikylläisinä. Roskat ovat minimaalisia ja yleisilme on muutenkin varsin positiivinen. Tarkkuus on karvan verran liian pehmeää, ja pimeämmissä kohtauksissa on havaittavissa jo edellä mainittua rakeisuutta, sekä lievää staattisuutta. Jälkimmäiset jääväkin sitten ainoiksi vioiksi, joten kuvanlaadun suhteen julkaisu on varsin mallikasta ja sarjalle ominaista jälkeä.

Ääni
Ääniraitana toimii alkuperäinen Dolby Digital 2.0 -miksaus, mikä on aivan kelvollinen. Toki 5.1-miksaus olisi ollut enemmän kuin toivottua, mutta siihen on tyydyttävä, mitä on. Dialogi kuuluu selkeästi ja tilavaikutelma on yllättävänkin hyvä, antaen tilaa myös matalimmille äänille. Ei tästä ole juuri negatiivista kuin positiivistakaan sanomista. Ääniraita toimii niin kuin pitääkin.

Musiikkivalinta on onnistunutta ja henkii sarjan tunnelmaa. Latinalais- ja katuvivahteinen hip-hop/rock-musiikki tukee visuaalista antia ja tuo mieleen jälleen kertaalleen Antoine Fuquan ohjaaman Training Dayn. Katumusiikin ohella, musiikkivalikoima tarjoaa välillä oikeita täysosumia. Esimerkiksi pilotin päättävä, Kid Rockin Bawitdaba tai viimeisen jakson, Circlesin, lopussa soiva Coldplayn Trouble onnistuvat nostamaan tunnelman kertaheitolla kattoon.

Lisämateriaali
Commentaries - Kommenttiraitojen juontajana toimii sarjan kehittänyt Shawn Ryan, joka haastattelee tilanteesta riippuen muita ohjaajia, tuottajia ja näyttelijöitä. Kommenttiraidat ovat tekstitetty englanniksi, mikä helpottaa seuraamista huomattavasti. Riippuen keskusteltavista, asiaa käydään melko leveästi aina synnystä eri näyttelijöiden kehumiseen, ongelmiin, henkilöiden aikaisempiin töihin ja hahmokohtaisiin kaareihin.

Making of the Shield (21:25) – Parikymmentä minuuttia täynnä spoilereita, joten ennen ykköskauden katsomista ei kannata tähän paneutua. Eipä se nyt ole suotavaa muillekaan, kun koko dokumentti painottuu pelkästään seläntaputteluun.

The Shield FX Featurette (02:27) – Jatkaa edellisen featuretten linjalla, eli spoilereita ja selkään taputtelua.

Casting Tapes – Sisältää kahdeksan päänäyttelijän lyhyet koe-esiintymisvideot, jotka tarjonnevat joillekin katsojille mielenkiintoa.

- Michael Chiklis (01:17)
- Catherine Dent (01:54)
- Walton Goggins (01:58)
- Michael Jace (03:09)
- Kenneth Johnson (02:01)
- Jay Karnes (02:07)
- Benito Martinez (01:38)
- CCH Pounder (03:38)

Deleted Scenes – Osio sisältää 17 kappaletta poistettuja kohtauksia ja syyt niiden poistolle. Kestoa löytyy aina parista sekunnista useampaan minuuttiin, mutta mitään järin mullistavaa ei viimeistä kohtausta lukuun ottamatta löydy.

Season 1 Epilogue (00:23) – Lyhyt ja hauskahko epilogi kauden päätteeksi, jossa Ryan ja Chiklis kertovat nopeasti tulevaisuuden Vic Mackeysta.

Yhteenveto
The Shieldin ensimmäinen kausi tuo The Commish -sarjasta tutun Michael Chiklisin hieman poikkeavampaan rooliin. Lain molemmin puolin kävelevä, korruptoitunut poliisi hoitaa hommansa keinoja kaihtamatta, samalla haalien hieman pesämunaa siinä sivussa. Tässä sarjassa ei ole olemassa hyviä tai pahoja poliiseja, on vain erilaisia poliiseja.