Elokuva
Lukioikäinen Nathan Harper (Taylor Lautner) on koulussaaan suosittu kaveri, bilehirmu ja kovan luokan painija, joka paiskoo isompiakin kisailijoita mattoon helposti. Äiti Maran (Maria Bello) aneluista huolimatta isä Kevin (Jason Isaacs) pistää pojan koville jatkuvilla taistelulajitreeneillä, eikä anna matseissa armoa, vaan mustelmia ja ruhjeita. Natea katselevat monet hameväen ikätoverit ihaillen, paitsi hänen lapsesta saakka tuntema salattu sydänkäpy, naapurinlikka Karen Murphy (Lily Collins), joka viihtyy mieluummin paikallisen muskelimasan kainalossa, eikä huomaa Natea ollenkaan. Ei ennen kuin yhteinen koulutehtävä pistää nuoret tutkimaan netistä vastauksia ja löytämään kadonneisiin lapsiin erikoituneen saitin, jonka sivuilta löytyy kuva pikkupojasta, joka on paitsi kuin ilmetty Nathan, pitää yllään myös prikulleen samanlaista paitaa kuin äiti-Maran aarteena säilyttämä vaatekappale. Ennen kuin vanhemmat ehtivät vastata pallohukkaisen poikansa uteluihin, ovella seisoo lauma isoja vihaisia miehiä aseet tanassa, eikä nuorelle parille jää muuta vaihtoehtoa kuin paeta paikalta tietämättä yhtään, mitä ja miksi.

John Singletonin ohjaama Siepattu (Abduction) on vain ja ainoastaan karismavapaan Twilight -tähden Taylor Lautnerin molemmille faneille tekaistu teinifantasia ilman yliluonnollisia ainesosia. Lupaavasti uransa vuonna 1991 esikoisellaan Boyz n the hood – kulman kundit avannut ja sukupolvensa varteenotettavimpana kykynä suuria lupaillut Singleton on taantunut tusinatekijäksi, jonka edellisestä, kostowesternteemoja lainailleesta peruspätevästä elokuvasta Neljä veljestä (Four Brothers, 2005) on kulunut jo kuusi vuotta. Singleton toki tietää, miten kuvat laitetaan oikeaan järjestykseen, mutta ikäluokiltaan mahdollisimman laajalle katsojakunnalle vesittämällä venytetty Siepattu ei pelitä edes toimintakohtauksissaan.

Kukapa meistä ei olisi nuorena tuntenut olevansa jostain muualta ja epäillyt vanhempiensa olevan vallan toiselta planeetalta, ja Shawn Christensenin käsikirjoituksessa moiset aprikoinnit on lihallistettu kansainvälisellä terrorismilla ja umpisolmuun sidotuilla salaliittoteorioilla. Sieluton ja keskenkasvuinen skripti yrittää kovasti olla aikuinen ja polittisesti korrekti, mutta kokonaisuus on silkkaa höttöä tyystin motivoimattominen käänteineen ja yllätyksineen. Pahimillaan höpötys on umpikliseisissä dialogijaksoissa, joita lausumaan on sivuosiin Lautnerin rajoittunutta julkituontia tukemaan tuotettu hyviä ja nimekkäitä näyttelijöitä.

Ihanainen Maria Bello ja jämäkkä Jason Isaacs vetävät hyvät pikkuroolit abduktoidun Nathanin vaarallisia tietävinä vanhempina. Stieg Larssonin Millenium -trilogiasta maailman maineseeen noussut hurritähti Mikael Nyqvist on rykelmän vaarallisin mies, serbitaustainen tappaja-agentti Viktor Kozlow, Alfred Molina CIA:n ykkösnyrkki Frank Burton ja Sigouney Weaver nuoren miehen pääsolmuja sessioissaan availeva psykiatri tohtori Bennett. Oikeastikin näytellä osaavat laitahyökkääjät ansaitsevatkin elokuvalle sen toisen tähden.

Taylor Lautnerin kohtalona on jäädä elokuvahistoriaan yhden menestyksekkäimmän sarjan, Twilightin, ihmissusi-Jacobina, sillä miehen persoona ei tule millään riittämään sitä vaativampiin rooleihin. Siinä missä vampyyrisarjakollega Edward Pattinson on jo nyt ottanut rohkeita liikkeitä laajentaakseen repertuaariaan, Lautner on tarttunut ensimmäisessä soolossaan satavarmalta tuntuvaan vetoon, joka ei ainakaan auta matkalla kohti ansaittua tähteyttä. Kaikesta logiikasta riisuttu takaa-ajotuherrus vaikuttaa kioskikirjallisuuden alemmalta ilmenemismuodolta, jonka jokaiseen väliin on pakkomielteisesti kirjoitettu myös selvästi salilla viihtyvän Lautnerin myötänoloutta herättävä tavaramerkki, keekoilu ilman paitaa. Poikansa uraa rautahanskalla luotaavan isä Danin, joka toimii Siepatun tuottajana, olisikin viisasta antaa ammatti-ihmisten hoitaa jälkikasvunsa uraa ilman nyt nähtyjä pohjakosketuksia.

Edward Shearmurin score toimii moitteitta joka puolelta lainailevan ravin taustalla, mutta Singletonin joka väliin tunkemat rockbiisit aiheuttavat yleisesti vieraannuttamisefektin. Musaraidalla riekkuvat muun muassa Lenny Kravitz (Come On Get It), Matthew Koma (Novocaine Lips), Cobra Starship (#1 Nite) ja Black Stone Cherry (Blame It On The Boom Boom).

Yhteenveto

Teineille suunnattu tympeä kevytjännäri on ajan ja rahan haaskausta.