Silmäterä, joka on paitsi Jan Forsströmin ohjaama ja kirjoittama, myös leikkaama, käsittelee vakavia aiheita järjenkin ylittävästä äidinrakkaudesta menettämisen pelkoon taitavasti ja ajatuksella, sortumatta hetkeksikään itsestään selvyyksiin tai banaaleihin yksinkertaistuksiin.

”Silmäterän tarina syntyi jo yli kymmenen vuotta sitten luettuani muutaman uutisen”, kertoo Jan Forsström, ja jatkaa :”Vasta kaksi vuotta sitten kun päätin lopulta kirjoittaa vuosia mielessäni muhineen tarinan auki, huomasin miten ajankohtaiseksi ja yleisesti pelottavaksi aiheeksi se oli kasvanut. Silmäterän taustalla ei silti ole mitään yhtä konkreettista tapahtumaa, vaan se on alusta loppuun mielikuvitukseni tuotetta ”.

Ohjaajaksi Forsström ajautui miltei vahingossa. ”Elokuvataiteenlaitoksella, jossa opiskelin käsikirjoittamista, tuli yhtäkkiä pula ohjaajista työn alla olleille töille ja minua pyydettiin ohjaamaan niistä yksi”, muistelee Forsström.
”Edes Silmäterää aloittaessani en ajatellut ohjaavani sitä itse, mutta matkan varrella tarinasta tuli minulle niin läheinen, melkein kuin oma lapsi, ettei sitä voinut enää antaa pois muiden kasvatettavaksi”.

Esikuvia ei Forsströmillä ole, mutta maininnan saa silti ranskalainen ohjaaja Jacques Audiard ja tämän elokuvat Kun sydän lakkaa lyömästä (2005) ja Profeetta (2009). ”Audiardin elokuvissa on jotain minkä tunnistan omakseni, niiden intiimiys ja lähellä henkilöitä olo ja kaikesta turhasta komeudesta riisuttu ilme, ne ovat minun elokuvienikin maailmaa”, tuumii Forsström. Silmäterä on täynnään pieniä, miltei huomaamattomia yksityiskohtia, jotka ruokkivat hienosti asetelmien autenttisuutta. ”Marjan työ elokuvassa on sanomalehtien jakaminen ja kun olen samaa duunia tehnyt itsekin joskus nuorempana, tiesin mistä siinä on kysymys, vaikken kehenkään pervoon törmännytkään”, sanoo Forsström, viitaten Eero Ahon pieneen rooliin, ja lisää: ”Hissit ovat jakajalle ikään kuin välitila, minuutin huili siinä työn välissä, siksi Silmäterässäkin piipahdetaan hisseissä muutamaankin kertaan”.

Tulevaisuus tuo käsikirjoittaja Forsströmille töitä luotto-ohjaaja Zaida Bergrothin kanssa, mutta jatkuuko ura myös ohjaajana? ”Sen näkee sitten, miten Silmäterä otetaan vastaan”, Forsström hymyilee ja jatkaa: ”Työn alla on kyllä jo psykologinen tarina ihmissuhteista ja vallasta toiseen ihmiseen, keskushenkilöinä vanhempi suomalainen mies ja nuori venäläinen nainen”.

Vahva psykologinen draama vaatii myös vahvan pääosanesittäjän ja sellaiseksi Silmäterään löytyi ensimmäisen suuremman elokuvaroolinsa tekevä Emmi Parviainen. Verenperintönä saatu taito ei voisi Parvaisen kohdalla olla paljoakaan vahvempi, sillä nuoren naisen isä on teatterin uudistaja ja käsikirjoittaja/ohjaaja Jussi Parviainen ja äiti näyttelijä Sanna-Kaisa Palo. Tehoja löytyy myös kauempaa suvusta, sillä isoisä oli legendaarinen Tauno Palo ja isoäiti Ritva Valkama. Mutta miten tie vei aina Silmäterän rankkaan päärooliin saakka?

”Koekuvausten kautta, Jan oli nähnyt minut teatterin lavlla ja pyysi mukaan”, muistelee Parviainen parin vuoden takaisia tapahtumia. Mutta miten huikean hienosti debyytistään pääosassa suoriutuva näyttelijätär valmistui rankkaan rooliinsa? ”Janin kanssa ja Janin tekstin kautta lähdin purkamaan henkilön olemusta, Marjan mielenliikkeitä äitinä ja äidin ja lapsen symbioosia seuraten ja oivaltaen löysin oman tulkintani henkilöstä”, kertoo Parviainen. Niin sanottuja valkokangasesikuvia ei Parviaisella ole, vaan hän arvottelee tekemisen työn kautta: "Arvostan kaikkia näyttelijöitä ja katson suorituksia suhteessa rooliin. On enemmänkin huonoja rooleja kuin huonoja näyttelijöitä", Parviainen kiteyttää.

Silmäterä käsittelee myös yksinhuoltajuutta ja tekee sen kärjistysten kautta. ”Yksinhuoltajan rooli on yhtä aikaa suojelija ja kasvattaja. Kaiken takana on äärimmäisen vahva rakkaus ja halu tehdä oikein”, mietti Parviainen ja jatkaa:” Pelko siitä, että tekee virheitä ja että tulee joku tai jokin, joka vie onnen pois kääntyy itseä vastaan ja ajaa joskus käsittämättömiin ratkaisuihin”.

Emmi Parviaisen voi tälle hetkellä nähdä paitsi elokuvateattereissa, myös Kansallisteatterin lavalla Kirsikkapuisto -näytelmän yhdessä pääroolissa, mutta missä sitten tulevaisuudessa? ”Teatteri on tällä hetkellä minulle se tärkein paikka, mutta jos tarjouksia elokuvarooleihin tulee, olen kaikelle avoin”, hän hymyilee.

Kuvat: Arttu Nurmi