Elokuva
Roy Andersson tekee elokuvia hitaalla tahdilla. Sinä elävä on hänen neljäs täyspitkä elokuvansa ja saapuu Suomen elokuvateattereihin neljä vuosikymmentä hänen esikoisensa, Erään rakkaustarinan, jälkeen. Neljä vuosikymmentä, neljä elokuvaa. Vauhti on hitaampi kuin jopa Terrence Malickilla.

Sen lisäksi että Andersson tekee elokuvia hitaalla tahdilla, hän tekee myös hitaita elokuvia. Nykykatsojalle hitaudessaan joko piinallisia tai vaihtoehtoisesti varsin raikkaita. Jos on tottunut näkemään musiikkivideoita muistuttavia leikkaushirviö-actionpätkiä, voi Sinä elävä olla jopa kulttuurishokki. Toisaalta tämä kulttuurishokki olisi varsin tervetullut kokemus jokaiselle elokuvankatsojalle.

Heti alusta huomaa, että elokuva on tiukka paikka kokemattomalle Andersson-katsojalle. Ensikohtauksessa pariskunnan riidellessä oli allekirjoittanut varsin hämillään, kun täpötäysi Rakkautta & Anarkiaa -sali hirnui vallattomasti; nytkö sitä pitäisi nauraa? Myöhemmin sen huomaa: huumori on niin kovin kuivaa ja upotettu ankeuteen ja traagisuuteen, ettei ensi alkuun välttämättä ymmärräkään katsovansa komediaa. Sinä elävän läpikotainen sydämellisyys ja inhimillisyys vapauttavat silti naurua läpi elokuvan.

Sinä elävä rikkoo vahvasti perinteistä kerronnan kaavaa, sillä vaikka tapahtumat etenevät kronologisesti (ainakin suurimmalta osin), ovat episodimaisesti kerrotut ihmiskohtalot usein vailla yhteistä linkkiä, punaista lankaa, jota seurata. Tästäkin huolimatta katsoja kokee, että elokuva kulkee kohti loppuaan. Tunne on varsin outo, sillä esimerkiksi ihmissuhteissa ei näkyviä muutoksia usein ole.

Näyttelijäsuorituksissa ei löydy pahemmin moitittavaa, etenkin kun ottaa huomioon, että ainoastaan yksi näyttelijöistä on ammattilainen työssään. Sen lisäksi, että Andersson kulkee näyttelijöiden käytössä omaa polkuaan, on hänellä sama vastarannan kiiskin asenne lavastukseen. Sinä elävästä ainoastaan yksi koko elokuvan kohtauksista on kuvattu ulkona. Ja ulkokohtauksia kuitenkin riittää. Äärimmäisen kontrollinhaluinen Andersson on nimittäin rakentanut omaan studioonsa lähes kaiken kalliosta autotiehen. Tuotannossa ei mikään saa mennä pieleen, mikä on tosin melko luonnollista, kun elokuvaa valmistelee vuosikymmenen.

Elokuva on läpikotaisin niin ankeasti lavastettu, että oikein ahdistaa. Tukholmalaisten kerrostaloasuntojen seinät ovat mitäänsanomattoman värisiä ja sisustus usein kuin pahimmalta lama-ajalta. Juuri tämä kontrasti ankean elämän ja kieroutuneella tavalla lämpimän huumorin välillä antaa Sinä elävälle oman leimansa. Roy Anderssonin leiman.

Yhteenveto
Roy Anderssonin uran neljäs täyspitkä elokuva on hersyvän tragikoominen tarina ihmiskohtaloista.