Soderberghin uran loppu lähellä
Otto Korpinen, Ke, 15/07/2009 - 12:54

Ohjaaja Steven Soderbergh (Ocean's-trilogia, Traffic) kertoi The Guardianille, että hänen elokuvauransa saattaa tulla pian päätökseensä. Che-elokuvaurakkansa kanssa lippuluukuilla täydellisesti epäonnistunut Soderbergh on surullinen siitä, ettei hänelle annettu tarpeeksi aikaa kuvata elämänkertaa. 80 miljoonan dollarin budjetilla tuotetut elokuvat toivat kassaan alle kaksi miljoonaa taalaa kansainvälisiltä lippukassoilta.

"On vaikea katsoa sitä toivomatta että meillä olisi ollut enemmän aikaa", Soderbergh totesi haikeana. Hän lisäsi, että studiot eivät ole valmiit tukemaan niitä projekteja, joista hän olisi kiinnostunut. "Urani kannalta loppu häämöttää", hän ilmoitti. "Minulla on ollut kyseinen tunne jo muutaman vuoden. Ja täten minulla on lista asioista, joita haluan tehdä - joita toivon pystyväni tekemään - ja kun kaikki ovat valmiina, saatan vain kadota", Soderbergh näki.

Lista ei ole kovin pitkä: alhaisella budjetilla tehty The Girlfriend Experience on jonossa ensimmäisenä, jonka jälkeen tulee Matt Damonin tähdittämä komedia The Informant!. Sen jälkeen Soderbergh aikoo tehdä muotokuvan Liberacesta, jonka nimiroolissa nähdään Michael Douglas. Sitten on enää jäljellä rock-musikaali Kleopatrasta, jota näyttelee Catherine Zeta Jones, ja John Barthin The Sot-Weed Factor -pastissin elokuvasovitus. "Kolmen tai neljän vuoden edestä tavaraa", ohjaaja tokaisi.

Lähde: 
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016