Alkuperäinen nimi: 
Speed Racer
Valmistusvuosi: 
2008
Valmistusmaa: 
Käsikirjoittaja: 
Ikäsuositus: 
11
Kesto: 
137
Speed Racer
Arto Lappalainen, Ke, 04/06/2008 - 00:00

Elokuva
Modernilla scifi-klassikolla The Matrix (1999) kulttiohjaajiksi kanonisoidut Wachowskin veljekset Andy ja Larry ovat siinä asemassa, että heillä on mahdollisuus tehdä, mitä tahtovat. Valitettavasti niinkin hieno asia kuin taiteellinen vapaus voi kääntyä itseään vastaan. Omasta erinomaisuudesta sokeutumisen merkit nähtiin jo jatko-osissa Matrix Reloaded (2003) ja Matrix Revolutions (2003), mutta lopullisesti harkintakyky pettää niinikään kassavelho Joel Silverin ehtymättömien rahahanojen myötävaikutuksella syntyneessä vauhtiajossa Speed Racer.

Pikkupojasta asti kilpa-ajajan urasta haaveillut Speed Racer (Emile Hirsch) on taitava ja peloton kuljettaja, lajin suurimpia lupauksia matkalla kohti mestaruutta. Tietä huipulle varjostaa ainoastaan ihailemansa isoveljen Rex Racerin (Scott Porter), legendaarisen ässäkuskin, traaginen kuolema kilparadalla. Onneksi perhetalliin kuuluvan Speedin uskollisina apujoukkoina toimivat autojen suunnittelusta vastaava isä (John Goodman), ymmärtävä äiti (Susan Sarandon) ja kannustava tyttöystävä Trixie (Christina Ricci). Nuoren lupauksen potentiaalin on huomannut myös upporikas teollisuuspohatta Royalton (Roger Allam), joka haluaa varman vahvistuksen huipputreenattuun tiimiinsä, eikä hyväksy kieltävää vastausta. Kun Speedille selviää kieron keinottelijan todelliset tarkoitusperät, on hänen liittouduttava pahimman vastustajansa, salaperäisen Racer X:n (Matthew Fox), kanssa voittaaksen vaarat ja taistellakseen tiensä kohti Grand Prix´tä. 

Samannimiseen japanilaiseen animaatiosarjaan perustuva Speed Racer on varhaisteinien karkkipurkkaa, jonka sisällöstä saa diabeteksen ja toteutuksesta epilepsian. Kaikki kliseet kierrättävä vaikeuksien kautta voittoon -tarina alleviivaa amerikkalaisia perhearvoja ja latteita opetuksia niin sokerisesti, että heikottaa. Kirkkaanpehmeissä pastelliväreissä avautuva lähitulevaisuuden sateenkaarimaailma on kuin parodia esikaupunkien valkoisilla aidoilla ympäröidyistä omanapiirakkaonneloista ja scifi-osasto 8-vuotiaan Philip K. Dickin piirustuksista, mutta vailla ironian häivääkään kumpainenkin. Animen ja tietokonepelin välimaastoon mahtuva värien ja valojen vuoristorata on omimmillaan vauhdilla ja vaaroilla täytetyissä, lukuisissa kilpa-ajokohtauksissa, jotka eivät kuitenkaan ylitä vähintään yhtä lapsellisen Star Wars Episodi I -Pimeä uhan (1999) podrace-kisaa. Action on muutenkin hölmöä kohellusta ja törmäilyä, rasittavimpana ilmentymänä Speed Racerin hyperaktiivinen pikkuveli Spritle (Paulie Litt) ja tämän raivostuttava lemmikkisimpanssi.

Vaikka Wachowski-veljesten riskinottoa on pakko ihailla, jätkien lahjakkuudesta muistuttaa ainoastaan muutama jo Matrixeista tuttu hidastus ja iskevästi leikattu kohtaus. Pääosin bluescreenille kuvatun lopputuloksen todellisia tekijöitä kun ovatkin efektipöydän ääressä työskennelleet tehosteohjaajat. Ilmeisen tahatonta autoerotiikkaa
sisältävä sekamelska polttaa kumia kuin viimeistä päivää, mutta psykedeelinen lopputulos saa ennemminkin miettimään, mitä ovat ohjaajat mahtaneet polttaa?

Vaativissa draamarooleissa vakuuttanut tulokas Emile Hirsch (Alpha Dog, Erämaan armoille) on hiukan outo valinta toimintatykiksi, vaikka hoitaakin reviirinsä parhaansa mukaan. Enemmän sankarikarismaa tarjoavat Matthew "Lost" Fox supersankarin oloisena agenttina ja Richard "Shaft" Roundtree eläkkeelle vetäytyneenä veteraanikuskina. Aina saletti nallekarhu John Goodman intoutuu fyysisessä komiikassa elokuvan harvoihin hauskoihin hetkiin ja yleensä roolinsa tarkemmin valitseva Susan Sarandon on herttaisena pullamuorina ihan oikea äiti. Samaa ei voi sanoa Roger Allamin umpikliseisestä brittiroistosta, joka kätyreineen menee pahuudessa niin yli, että naurattaa.

Yhteenveto
Wachowski-veljesten sadan miljoonan happotrippi on kuin pelaisi kaverin kanssa konsolipeliä, mutta oma ohjain ei toimi.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016