3. Kirja: PJ:n paluu

"This is a giant undertaking, but I consider this a personal film. It's my film of a lifetime. I read the book when I was 18 years old and thought then, 'I can't wait till the movie comes out.' Twenty years later, no one had done it — so I got impatient."
- Peter Jackson

Maailma kohahti, kun ensimmäiset uutiset saapuivat Lord of the Rings -kirjan filmatisoinnista. Fanit olivat yhtä aikaa kauhuissaan ja innoissaan jättimäisestä projektista. Kuinka maailman parhaan kirjan voi filmatisoida? Miksi se pitää filmatisoida? Kuka näyttelee Frodoa? Entäpä Legolasia? Onko se uskollinen kirjalle? Onko sormus tehty CGI:llä? Entäpä haltijat? Milloin elokuva/t ilmestyvät? Miksi niin myöhään? Mutta ennen kaikkea, kuka ohjaa kyseisen teoksen?

Maailma kohahti toistamiseen, kun ohjaajan pallille istuutui Peter Jackson. Suurin osa ihmetteli ja kritisoi valintaa, eihän mies ole tehnyt kuin halvan budjetin elokuvia. Miten hän voi tehdä jotain näin suurta ja vaativaa? Toiset pilkkasivat ylväästä trilogiasta tulevan vain megaluokan splatter, menneisyyttä peilaten. Kolmannet, kirjafanit, kuitenkin ihmettelivät kuka tämä Peter Jackson oikein on.

Ihmettely ei suinkaan ollut täysin aiheetonta. Monille Jackson oli tuohon aikaan tuntematon, vaikka mies oli käynyt jopa Hollywoodissa - ei tosin kovin mairittelevin menestyksin. Kaikki kellarissa asuvat teini-ikäiset nuoret sen sijaan tunsivat miehen ja hänen menneisyyden, hykerrellen tyytyväisinä tulevaa. Sanomattakin on selvää, että jälkimmäinen osa oli varsin pieni verrattuna ensimmäiseen. Kaikkein suurin kysymys ei kuitenkaan ollut kuka, vaan miten; miten Peter Jacksonin kaltainen puolituntemattomuus pääsi ohjaamaan niinkin merkittävää kirjafilmatisointia kuin Lord of the Rings. Eihän mies ollut tuohon aikaan kovinkaan tunnettu, verrattuna esimerkiksi Steve Spielbergin tai George Lucasin kaltaisiin ohjaajiin. Näillä kahdella oli jo tosin omat trilogiansa: Indiana Jones ja Star Wars. Vaikuttivatko nämä asiaan? Luultavasti ei. Jacksonilla sen sijaan oli kasa splattereita, yksi valedokumentti, yksi vakavampi draama ja yksi Hollywood-raina. Samaisen listan voi havaita kenen tahansa aloittelevan ohjaajan meriiteistä.

Jacksonilla tosin oli jotain, jota kaikilta ei löydy: intohimoa. Jo Bad Tastesta lähtien Jackson todisti haluavansa tehdä elokuvia tosissaan. Hän ei vain tyytynyt kameran takana olemiseen, vaan työsti elokuvia käsikirjoituksesta tehosteisiin asti, jotka kaiken lisäksi olivat vieläpä laadukkaita. Veikkaan, ettei kovinkaan moni Bad Tasten nähnyt pidä Jacksonin omatekemiä maskeerauksia huonoina, osan saadessa jopa legendaarisen maskeeraajan Stan Winstonin luomukset näyttämään heikoilta. Oliko näillä mitään merkitystä asian kannalta? Ehkä, mutta asian syvempi pohtiminen on pelkkää spekulaatiota, eikä varmaa tietoa ole luultavammin kenelläkään. Jackson oli kuitenkin aikaisemmissa elokuvissaan todistanut olevansa osaava ohjaaja moneltakin kantilta. Ehkäpä hän saisikin jotain aikaiseksi mahdottomalta näyttävän projektin parissa.

Lokakuun 11, 1999 se sitten alkoi. Jäljellä olevat fanit alkoivat pidättää hengitystään. Jackson oli saanut trilogialleen melko tuntemattoman näyttelijäjoukon: Elijah Wood, Sean Bean, Viggo Mortensen, Dominic Monaghan, lista jatkuu. Toki lähes jokainen oli kuullut heistä jossain muodossa, mutta kukaan näyttelijöistä ei kovinkaan merkittävästä filmitähteydestä nauttinut, pois lukien trilogian vanhemmat, huomattavasti kuuluisammat näyttelijät. Ian Holm, Christopher Lee ja Ian McKellen olivat näyttäneet taitonsa jo lukuisissa elokuvissa ennen Lord of The Rings -elokuvia. Tuntemattomat näyttelijät olivat tosin hyväksi elokuvalle. Iänikuisten palkankorotus kiistojen tai paremman näyttelijän mielistelemisen sijasta, pystyttiin keskittymään siihen tärkeämpään, tarinaan ja sen toteutukseen. Puhumattakaan nyt siitä miten Robert De Niron tai Al Pacinon näkeminen hobittina olisi voinut latistaa hieman elokuvan immersiota.

Tuotantotiimi aloitti massiivisen urakkansa tämän klassisen tarun filmatisoimiseksi. Kaiken oli oltava täydellistä, niin kirjojen fanien kuin siitä tietämättömien - onko heitä? - oli saatava elokuvasta jotain irti. Tiukan turvallisuuden verhoamana kuvaukset etenivät takkuillen, kun saagan filmatisointi ei ollutkaan niin helppoa kuin aluksi kuviteltiin. Vähän väliä uutisoitiin sulaneista korvista, turvatoimien laiminlyönnistä, budjetin ylittämisestä aina jopa fanaattisten fanien häirintään Tolkien-sukua kohtaan. Kuvaukset kuitenkin jatkoivat etenemistään vastoinkäymisistä huolimatta.
 
Huhtikuun 7, 2001 antoi hetken hengitysaikaa faneille, tuoden samalla takaisin niin uusia kuin vanhoja ärtyneitä faneja takaisin. Lord of the Rings -saagan ensimmäinen traileri julkaistiin Internetissä ja yhden päivän aikana se imuroitiin noin 1,6 miljoonaa kertaa. Trailerin tuolloin nähneet olivat varmasti vakuuttuneita henkeäsalpaavista maisemista ja elokuvan massiivisuudesta. Kirjojen maaginen tunnelma oli onnistuttu tuomaan valkokankaalle. H-hetki oli trilogian ensimmäisen osan, Fellowship of the Ringin, kohdalla lähempänä kuin koskaan. Ensimmäiset onnekkaat näkivät kauan odotetun saagan aloitusosan joulukuun 10. päivä ennakkonäytöksessä. Muu maailma joutui odottamaan reilun viikon. Ensi-illan jälkeen odotus oli palkittu.

Mutta palkinnon myötä tuli myös tuska. Ensimmäinen osa oli kuvankaunis vaellus Keski-Maahan, eikä vuoden pituinen odotus seuraavaan osaan kuulostanut järin houkuttelevalta. Vaikka kuvaukset oltiinkin jo tehty jokaisen osan kohdalta lähes valmiiksi, elokuvien jälkituotantoon käytettiin vuosi. Henkeäsalpaavat maisemat ja efektit eivät olleet vain sormennapsautuksen takana, vaan asiaan panostettiin pitkään ja hartaasti. Aivan kuten kuuluikin, aivan kuten Jackson oli edellisissä elokuvissaan tehnyt. Odotus seuraavaan osaan venyi vuoden 2002 jouluun asti, jota pitkitti entisestään ensimmäisestä osasta julkaistujen videoiden ja dvd-levyjen yhä uudet uusintakatselut. Keski-Maata oli saatava lisää.

Joulukuun 5, 2002 se sitten lopulta saapui. Two Towers sai ensi-illan New Yorkin ennakkonäytöksen myötä ja muutaman viikon jälkeen myös muu maailma pääsi takaisin Keski-Maahan. Kauneus oli vielä tallella, mutta enää se ei ollut niin säväyttävä kuin ensimmäisessä osassa. Keski-Maa ei ollut enää uutta ja hienoa, vaan sitä samaa ja vanhaa. Odotukset palkittiin tai niihin petyttiin, mutta kaikki jäivät kuitenkin odottamaan grande finalea, trilogian päätösosaa. The Return of the King -nimeä kantava kolmasosa saapui elokuvateattereihin luonnollisesti vuotta myöhemmin, joulukuussa 2003. Valtaisa trilogia sai arvoisensa päätöksen, ainakin osan mielestä.

Trilogian valtava urakka, monien vuosien työ ja niin ylä- kuin alamäkiä kohdannut tuotanto oli nyt takana. Valtavasta taakasta huolimatta, trilogia oli varmasti mieluisa ja ikimuistoinen kokemus tekijöiden keskuudessa. Mikä alkoi kunnianhimoisena projektina, päättyi myös onnistuneesti kankaalle. Haikeana porukka jatkoi matkaansa, kukin omalla urallaan. Monivuotinen urakka sitoi mukana olleet ikuisesti yhteen. Vaikka kaikki olikin nyt ohi, niin hyvässä kuin pahassa, tuskin kukaan projektissa mukana ollut haluaisi luopua kokemuksestaan mistään hinnasta. Keski-Maa oli tuotu kankaalle ja juuri he olivat kaiken sen takana.