Elokuva
Kulttiklassikko Cubella kehuja keränneen Vincenzo Natalin Splice on muhinut ohjaajan pääkopassa vuosia. Geenitekniikan ja lääketieteen ihmeellisyyksiin sijoittuva klassinen hirviökertomus pureutuu alan moraalisten kysymysten pariin, mutta tarkastelee yhtäältä kasvatuksen vaikutusta hieman toisenlaiseen näkökulmaan tukeutuen. Kaksi nuoren sukupolven suurta tieteilijää (Adrien Brody ja Sarah Polley) ovat onnistuneesti yhdistäneet eri eläinten geeniperimää luodakseen täysin uniikin olion lääketieteellisiin tarkoituksiin. Kun projektilta uhataan vetää töpseli seinästä tulosten puuttuessa, ylittää kaksikko kielletyn rajan lisäämällä organismiin myös ihmis-DNA:ta.

Käsikirjoituksen esittämät polemiikit ovat selvästi olleet lähellä Natalin sydäntä, mikä ei tosin näy ainoastaan positiivisessa valossa elokuvan kerronnassa. Mielenkiintoiset geenimuuntelun eettiset kysymykset siirtyvät syrjään, kun kokeiluna alkanut Dren (Delphine Chanéac) kasvaa sikiövaiheesta kohti aikuismaisempaa muotoa. Vielä alussa pariskunta miettii mahdollisia seurauksia sekä kyseenalaistavat ja pohtivat tekojensa moraalista pohjaa, mutta elokuvan edetessä dilemmat vaihtuvat hiljalleen kohti kasvatusta ja lopulta häviävät kokonaan tavanomaisemman kerronnan tieltä. Splicen klassinen runko ei yksinkertaisesti anna sijaa kunnolliselle kysymysten asettelulle, vaan jyrää ne tylysti kumoon. Hyvänä esimerkkinä kaiken muun ohella elokuva nostaa lyhyesti esiin myös talouden ja tieteen välisen intressiristiriidan, mikä jo itsessään olisi oman käsikirjoituksen arvoinen.

Kysymykset itsessään nostavat tosin elokuvan arvoa, vaikka lopputulos voisi olla paremmin toteutettu. Suurimmat ongelmat nousevat pikemminkin elokuvan käsikirjoituksesta. Päähenkilöiden gung ho -henkinen maailmanparannusmentaliteetti on trendikkäästi esitetty, etenkin työn ja libidon kohdatessa, tuoden (jälleen) yhden lisäkerroksen elokuvaan. Drenin syntyminen muuttaa tilanteen muutamaan otteeseen, useimmiten huonompaan suuntaan. Vastuullisuuden tuonti huolettomaan elämään vielä toimii, mutta kuvioihin on ollut pakko tunkea ankea lapsuus, joka tietenkin peilataan myös Drenin ja hänen verrokkivanhempiensa suhteeseen. Muutamat juonenkäänteet elokuvassa ovatkin yllätyksellisiä ainoastaan niiden typeryydessä. Ne jäljelle jääneet aistii jo kaukaa.

Kriittinen lähestymistapa Splicen monikerroksisuuteen on sikäli väärä tapa, sillä pohjimmiltaan elokuva ei pyrikään olemaan muuta kuin päivitetty hirviötarina. Siinä mielessä toteutus on onnistunut lievästä laskusuhdanteesta huolimatta. Brodyn ja Polleyn näyttelemä pariskunta kannattelee elokuvaa pitkälti Chanéacin esittämän Drenin kanssa. Kolmikon yhteispeli käy tosin paikoin tahditta, ja etenkin äkkivanhemmiksi joutuvien tieteilijöiden suhde tuntuu olevan liioitellun koetuksella alituiseen. Delphine Chanéac luo sen sijaan lähinnä pelkin elein sensuellista Drenistä onnistuneen hahmon, joka on häiritsevällä tavalla pelottavan ihmismäinen ja silti jotain täysin muuta. Kiitokset lopputuloksesta ei jää yksinomaan näyttelijälle, vaan myös Howard Bergerin ja Greg Nicoteron johtamalle tehostetiimille, jonka maltilliset käsityöt antavat elokuvalle ihan omaa uskottavuutta.

Tekniikka
1080p-formaattiin tallennettu kuva on kohinainen, mikä verottaa hieman yksityiskohtia. Tarkkuus on muutenkin ohjaajan tahdosta hivenen pehmeä. Värimaailma on kylmän viileä, vaikka paikoin huokuukin kotoista lämpöä. Tästä johtuen muuten erinomainen musta saakin ajoittain sinertävää sävyä. DTS-HD MA 5.1 -ääniraita on vakuuttava. Alkuintrosta lähtien kuuntelijansa tilantunnulla viettelevä äänimaailma antaa parastaan oikeissa kohdissa, mutta soljuu muuten rauhallisesti elokuvan tahdissa. Kanavaerottelu ja LFE-kanava ovat säästetty kauhumomenttien läpituontiin, mutta tuovat paikoittain presenssissä ilmi myös seesteisempien kohtauksien aikanakin.

Lisämateriaali
A Director's Playground (32min) vie katsojan ulkopuolisen tarkkailijan virkaan elokuvan tuotannossa. Selittelemätön kooste esittelee lähinnä ohjaajan työskentelytapaa sekä tuotannossa vallinnutta ilmapiiriä. Perinteisempi Making of -dokumentti (33min) sen sijaan antaa tekijöille puheenvuoron. Elokuvan teemoja käsitellään yhdessä tuotantoteknisten ongelmien ratkaisuissa, kehutaan välillä näyttelijöitä sekä ohjaajaa ja jatketaan taas kuvausten parissa. Perusmatskua. Levyltä löytyy lopuksi elokuvan traileri.

Yhteenveto
Splice on hyvin tehty modernisointi klassisesta hirviökertomuksesta. Natalin innostus moniin asioihin näkyy, mutta saa elokuvan tuntumaan monilta osin puolivillaiselta.