Elokuva
Natsisploitaatio (Il sadiconazista) on yksi genre-elokuvan alalajeista, joka eli kultakauttaan 1970-luvun puolivälin tienoilla. Seksploitaatiofilmeille tuttu sadistinen, shokkiefekteistä ja maitorauhasista rakennettu kuvasto siirrettiin niissä Natsi-Saksan keskitysleireihin tai syrjäisiin kartanoihin. Toisin kuin monesti luullaan, näiden törkyisten keskitysleirikuvausten juuret eivät ulotu eksploitaatioelokuvien mekkaan, Italiaan, vaan Yhdysvaltoihin, jossa filmattiin muun muassa lajityypin varhaisteos Love Camp 7 (1969) ja legendaarinen  Women in Prison -kuvaus Ilsa, She Wolf of the SS (1975).

Totta on kuitenkin se, että saapasmaan liiranhimoiset ja hengentuotteiden perusteella jossain määrin häiriintyneet elokuvamaakarit varastivat lopulta idean ja veivät sen vielä pari pykälää sairaampaan suuntaan. Kulttiklassikoista mainittakoon muun muassa The Deported Women of the SS (1976), Gestapo's Last Orgy (1977), Nazi Love Camp 27 (1977), SS Girls (1977) sekä genren viimeisimpiin elokuviin lukeutuva Holocaust 2 (1980). Tätä sensuurin kouriin vuosikausiksi jumiutunutta elokuvatarkastajan kirottua iltapuhdetta pulppusi myös Saksasta, Ranskasta ja Sveitsistä, vaikkakin vähemmässä määrin. Italo-natsielokuvien kenties tunnetuin näyttelijä oli Giorgio Cerioni, joka ähelsi natsiunivormussa lukuisissa elokuvissa, joista mainittakoon esimerkiksi SS Experiment Camp (1976), SS Camp 5: Women's Hell (1977) sekä The Red Nights of the Gestapo (1977). Ensiksi mainittua filmiä on levitetty muualla myös nimillä SS. Experiment, SS Expirement Love Camp sekä Captive Women II: Orgies of The Damned. Jotta tiedätte varoa.

Fireboxin hiljattain DVD:llä julkaisemat SS Experiment Love Camp - ja SS Camp 5: Women's Hell -elokuvat muistuttavat suuresti toisiaan jo siitäkin syystä, että ne kuvattiin rinta rinnan. Kulissit ja näyttelijät (Cerioni, Paola Corazzi, Serafino Profumo, Attelio Dottesio ja Patrizia Melega) ovat pääosin samoja, kuten myös juonellinen lähtökohta: naisvangit saapuvat leirille ja joutuvat joko seksiorjiksi tai tieteellisten kokeiden uhreiksi. Rahaa on myös haluttu säästää monistamalla kohtauksia molempien elokuvien käyttöön. Filmien alkuperäiskieli on italia, mutta ne on myöhemmin jälkiäänitetty englanniksi. Näistä riemastuttavalla juonenkäänteellä yllättävä SS Experiment Love Camp sisältää kosolti tahatonta komiikkaa ja jopa romantiikkaa, kun taas SS Camp 5 tarjoaa ryppyotsaisempaa menoa. Ensiksi mainittu onkin aavistuksen viihdyttävämpi katselukokemus.

Haparoivasta ohjauksesta vastaa Sergio Garreno, roskaelokuvatrendien aallonharjalla liihottanut italialainen, joka käsikirjoitti ja ohjasi uransa aikana myös spagetti-westerniä, huumorivoittoista pehmopornoa sekä perinteisempää italokauhua. Nyttemmin ukko on jo ymmärtänyt vetäytyä eläkkeelle.

Molemmissa elokuvissa kuvasto on sitä itseään: henkistä ja fyysistä alistamista, kidutusta joko upseeriston omaksi huviksi tai tieteen nimissä, sekä alastomien ihmisvartaloiden leikkelyä ja seksuaalista hyväksikäyttöä. Todella saastaista rymyämistä kaiken kaikkiaan. Shokkiarvo ei ole kuitenkaan enää samalla tasolla kuin 1970-luvulla, jolloin katsojien kerrotaan paskoneen housuihinsa näitä katsoessaan. Visuaaliset efektit ovat perin epäuskottavia ja päälle liimatun oloisia, mutta kökköydessään ehkä jopa sympaattisia. Etenkin polttouunikohtaus jää siltä osin elokuvahistoriaan.

Natsit ovat äärimmilleen demonisoituja, karjuvia tai riipivästi höröttäviä raakalaisia. Ilotaloon sysätyt naisvangit puolestaan esittelevät sulojaan ja viihdyttävät vastentahtoisesti juopuneita sotilaita Maurizio Centinin tirkistelevän kameran taltioidessa mehukkaimmat hetket. Vähemmän viehättävät vangit heitetään laboratorioon palvelemaan Natsi-Saksan lääketieteellisiä päämääriä. Laboratoriosta ei tyypillisesti poistuta omin jaloin vaan ruumissäkissä. Tarjolla on myös iso kirjo erilaisia kidutusvälineitä niskoittelevia tai seksistä kieltäytyviä vankeja varten. Vankien arvo laskettiin rahassa: myös polttouunista kaavittu tuhka oli käytettävissä lannoitteena. Kun kuolema näyttää varmalta, herää vankien keskuudessa luonnollisesti kapinahenki.

Graafisen väkivallan yltäkylläisyyden ja tekijöiden täydellisen kädettömyyden vuoksi mahdollinen tematiikka ja eettinen pohdiskelu jäävät taka-alalle. Vihalle tai myötätunnolle ei jätetä sijaa, tuskin edes katsojan aivotoiminnalle.

Tekniikka
Kolmenkymmenen vuoden iästään huolimatta kuva (1.85:1) on kelvollista tasoa ja ilahduttavasti vielä anamorfinen. Rakeisuutta ja alkuperäisestä printistä peräisin olevia roskia on kuitenkin selvästi nähtävissä, mutta toisaalta kristallinkirkas kuva tällaisen elokuvan kyytipoikana olisi lähinnä perverssi vitsi, jota paatuneinkaan hifisti ei ymmärtäisi. Stereoääni ajaa asiansa mainiosti toistaen dialogin, äänitehosteet sekä mahtipontisen piano- ja urkumusiikin selkeästi.

Lisämateriaali
Lisämateriaalia on tarjolla vain niukasti. Levylle on nimittäin mahdutettu ainoastaan alkuperäinen traileri, ohjaajan filmografia sekä seitsemän muun eksploitaatioelokuvan trailerit.

Yhteenveto
Ennen Internet-aikakautta nämä elokuvat olisivat voineet viedä yöunet, mutta nyt 2000-luvulla, kun ihmiset ovat väkivallan ja pornon turmelemia, teokset eivät onnistu edes perimmäisessä tarkoituksessaan. SS Camp 5: Women's Hell ja SS Experiment Love Camp osoittavat, että Silvio Berlusconi ja Eros Ramazotti eivät sittenkään ole hirveintä, mitä saapasmaa on ristiksemme syytänyt. Ikävästi sanottu roskaelokuvien ystävältä.