Elokuva
Epäonnistunut stuntti surmaa ohjaaja Eli Crossin (Peter O’Toole) tärkeän sijaisnäyttelijän, mutta onneksi ratkaisu on parhaillaan pakenemassa hänen luokseen. Vietnamin sodan veteraani Cameron (Steve Railsback) on karkumatkalla lainvalvojat perässään ja saapuu suoraan Crossin uusimman elokuvan kuvauspaikalle. Omien tarkoitusperiensä ja edesmenneen näyttelijän vuoksi Cross päättää pelastaa sotaveteraanin pälkähästä palkkaamalla hänet elokuvaansa stunttinäyttelijäksi. Hyvältä kuulostava pesti saa kuitenkin Cameronin vainoharhaiseksi, kun ohjaajasta paljastuu uusia ja pelottavia piirteitä.

Vuonna 1980 valmistunut Stunt Man – henkensä kaupalla käyttää elokuva elokuvan sisällä -teemaa ja hyödyntää sitä yllättävän hyvin. Realismin ja illuusion käsitteillä leikitellään niin katsojan kuin Cameroninkin pään menoksi, jättäen kummankin arvuuttelemaan, onko nähty kohtaus käsikirjoitettua vai ei. Cameronin vainoharhaisuus onnistutaan tartuttamaan myös katsojaan, joka näkee kummatkin kehykset, mutta ei ole sen viisaampi kuin elokuvan henkilöhahmo. Toimintakohtauksista kiinnostuneille kehysrakennelma tarjoaa niin ikään puolihuomaamattomasti making of -dokumenttien kaltaista kuvamateriaalia stunttien ja tehosteiden teosta.

Vainoharhaisuus on vain puoli elokuvaa, sillä jäljelle jäävä puolisko on pyhitetty mustalle huumorille. Ilmestymisvuonaan piikittelevä sanailu on varmasti osunut yleisöön, mutta nykykatsojalle osa naljailusta on päivänselvää. Kun Stunt Manissa kuvattavan elokuvan käsikirjoittaja pitkän sanaharkan jälkeen suostuu lopulta kirjoittamaan uuden kohtauksen elokuvaan, toteaa hän samaan hengen vetoon studion leikkaavan sen pois kuitenkin kuten kaiken muunkin, jättäen jälkeensä vain suuret taistelukohtaukset. Itsestäänselvyydestä huolimatta vitsit eivät ole kuitenkaan tehottomia, ja mukana on myös muutamia oikein timanttisia iskuja elokuvateollisuutta kohtaan.

Nimestään huolimatta elokuvassa ei kovinkaan kummoisia stuntteja nähdä, mutta reilusti kieli poskessa tehdyt toimintakohtaukset jaksavat hymyilyttää. Harvoin sitä on nimittäin nähnyt parodiaa elokuvista, jotka eivät valmistuisi vasta kun seuraavan parinkymmenen vuoden aikana. Lentokoneen siivellä tanssiminen Charlestonin tahtiin tai panssarivaunua karkuun juokseminen ovat vain osa Stunt Manin repertuaarista, jolla viitataan siihen yltäkylläisyydellä täytettyyn tuubaan, jota myös nykytoiminnaksi kutsutaan.

Tekniikka
Anamorfinen kuva (1.77:1) on kohtalaista jälkeä. Värit toistuvat luonnollisina ja tarkkuus on keskitasoa. Mustan taso on heikohko, eikä staattisuudeltakaan täysin vältytä. Vaaleammat objektit vuotavat hieman yli, mikä näkyy ruudulla hahmojen ja esineiden ympärillä olevana halona. Stereo-ääniraita toistaa äänet suhteellisen hyvin. Osa dialogista on hieman epäselvää, mikä korostuu lähinnä tekstityksessä olevien puutteiden takia - kaikkia puheita ei nimittäin ole jostain syystä tekstitetty.

Lisämateriaali
Toisin kuin takakansi väittää, löytyy levyltä sentään jotain lisämateriaalia. Kommenttiraita sisältää yhteen editoituja kommentteja niin ohjaajalta, näyttelijöiltä kuin stuntkoordinaattoriltakin. Jokaisella henkilöllä on hieman erilainen ote, mistä tarkastella elokuvaa, joten asiatkin ja kiinnostavuus vaihtelevat laidasta laitaan.

Yhteenveto
Stunt Man – henkensä kaupalla on mielenkiintoinen tuttavuus vuosikymmenten takaa, jossa elokuva elokuvan sisällä -kehystä käyttäen piikitellään ja nauretaan elokuvateollisuudelle, mietitään toden ja illuusion välistä eroa sekä siinä ohella nautitaan erikoistehosteiden saloista. Vaikka huumori onkin ajan saatossa muuttunut itsestäänselvyydeksi, on Stunt Manin satiirinen säilä etenkin terässä