Elokuva
Jeff Nicholsin Take Shelter on upean tunnelmallinen karaktääritutkielma nuoresta Curtisista (Michael Shannon), jonka rauhaisa arki vaimon (Jessica Chastain) ja kuuroutuneen tyttärensä (Tova Stewart) kanssa muuttuu radikaalisti todentuntuisten painajaisten ilmaantuessa hänen uniinsa. Päivä päivältä alati pahemmaksi yltyvät unet valtavasta hirmumyrskystä alkavat vaikuttaa miehen todellisuuteenkin, mikä saa tämän epäilemään omaa mielenterveyttään ja pelkäämään perheensä puolesta.
Halvan kauhuelokuvan synopsikselta kuulostavasta juoniselosteesta huolimatta Take Shelter on kaikkea muuta kuin viiden pennin slasheria. Nicholsin omaa jälkeä oleva monitasoinen käsikirjoitus ajaa katsojan päähenkilön tapaan epäilemään näkemänsä todenmukaisuutta ja etsimään vastauksia ilmassa leijuviin kysymyksiin. Matkan aikana ripotellut paljastukset herättävät kyseenalaistamaan kaiken, mutta jatkuva sisuskaluihin riipivä luonnoton tunnelma pitää yllä mahdollisuutta tapahtumien toisenlaiseen tulkintaan. Nichols todellakin onnistuu samaistamaan katsojan päähenkilönsä järkkyneeseen mielentilaan.
Saavutus ei ole yksinomaan Nicholsin ansiota, vaan iso osa kunniasta kuuluu tähänastisen uransa vakuuttavimman roolisuorituksen tekevälle Michael Shannonille. Jo monista intensiivisistä rooleistaan (Revolutionary Road, My Son, My Son, What Have Ye Done, Boardwalk Empire) tutuksi tullut näyttelijä luo hahmostaan monitulkintaisen persoonan, jonka kasautuvat pelot niin itseään kuin omaa perhettään kohtaan pystyy suorastaan aistimaan. Shannon onnistuukin välittämään ruudun toiselle puolelle välittömän ulkokuorensa takaa hohkavan kontrolloimattoman uhan, jossa on jotain niin aitoa, ettei sitä pysty katsojana yksinkertaisesti väistämään. Pelkkä hänen läsnäolonsa ruudulla saa tuntemaan itsensä rauhattomaksi.
Tätä painostavuutta vastaan pelaavat vähintään yhtä ilmiömäisin suorituksin elokuvan muu näyttelijäosasto. Välittömään läheisyyteen joutuvat Chastain ja Stewart saavat roolihahmojensa kautta tuta miehensä ailahtelevan luonteen, joskin molemmat ovat pitkän aikaa vain pelokkaina sivustakatsojina. Käsikirjoitus tarkasteleekin nerokkaalla tavalla paitsi päähenkilön suhtautumista omaan mielenterveyteensä, myös perinteistä asetelmaa, jossa mies on perheensä elättäjä ja suojelija. Tämän velvollisuudentunteen sekä suoranaisen häpeän välinen ristiriita muodostavat moniin kolmikon kohtauksiin uskomattoman painostavan ilmapiirin.
Tekniikka
2.35:1-kuva on upeaa katsottavaa. Värikylläistä antia korostavat terävä yleisilme ja hyvä mustan taso, mikä tuo moniin kohtauksiin luonnollista syvyyttä. Dolby Digital 5.1 -raita toistaa erinomaisesti myrskyisän äänimaailman. Tilakäyttö on aktiivisinta elokuvan hektisimmissä kohtauksissa, mutta onnistuu vakuuttamaan myös hieman seesteisempien hetkien aikana. Dialogi ja tehosteet kuuluvat kauttaaltaan selkeinä.
Lisämateriaali
Julkaisu ei sisällä lainkaan lisämateriaalia.
Yhteenveto
Take Shelter on paitsi upeaa elokuvakerrontaa myös ilmiömäisen taidokas hahmotutkielma, jonka katalyyttina toimii loistavaan roolisuoritukseen yltävä Michael Shannon.
- Kirjaudu sisään lähettääksesi kommentteja