Elokuva
Pahat albaanigangstat jo kahdesti matalaksi pistänyt, kerran Ranskassa ja kerran Turkissa, CIA:n superluokan ex-agentti Bryan Mills (Liam Neeson) elelee auvoisampaa elämänvaihetta ja poikkeaa moikkaamassa tytärtään Kimiä (Maggie Grace), mutta saa samalla kutsun myös ex-vaimonsa Lenoren (Famke Janssen) luo, joka lavertelee avioliittonsa liikemies Stuart St. Johnin (Dougray Scott) kanssa olevan karikolla. Kun Bryan saa Lenorelta kutsuvan tekstarin paria päivää myöhemmin, mies käveleekin suoraan kieroon ansaan. Murhasta syytettyä Millsiä syöksyy jahtaamaan FBI:n ykköskinnas, tarkastaja Franck Dotzler (Forest Whitaker), mutta perässä painaa muitakin, jotka näkisivät omnipotentin operaattorin telkien, tai mieluiten ruumishuoneen verhojen takana.

Olivier Megatonin Taken 3 jatkaa hienosti alkanutta (Taken, 2009), mutta jo jatko-osassaan (Taken 2, 2011) pahasti kyykännyttä saagaa samalla mallilla. Taken 3 on melkein koko perheen toimintaa, actionkohtauksissaan paikoin näyttävä, mutta toimenpiteissään ikärajaluokituksen alentamiseen tähdännyt voitonmaksimointi, josta puuttuu ykkösosassa niin hyvin pelittänyt raivo ja miesmäinen mättö. Sama ahneus lienee iskenyt tuottaja /käsikirjoittaja Luc Bessoniin kuin taannoisen The Expendables 3:nkin maksaneisiin tyyppeihin, eli vaikka vauhdissa kolataan toista sataa tyyppiä, tehdään jutusta niin veretön, että teinitkin voivat tulla sen katsomaan. Moinen taas ei millään passaa Takenin tyyppisiin, mehevään möyhennykseen ja rujoon ruhjontaan vakavasti suhtautuviin leffoihin, vaan ne vesittävät karut käänteet vain veteläksi viihteeksi.

Jälkityöstössä Megaton möhlää pahiten, tehden toimintajaksoille saman kuin kakkosessa, eli leikkaa ne nippuun niin hektisesti, ettei tapahtumista saa mitään selvää, ennen kuin pahikset makaavat reporankoina ja protagonisti pyyhkii pintahaavojaan. Toisaalta toimintajaksojen spedemäinen pahoinpitely ei ole ainoa helmasynti, mikä joka suunnasta lainoja nappailevaa Taken 3:sta vaivaa, sillä Bessonin ja Robert Mark Kamenin käsikirjoitus on hävettävän helppo kopio juonenkulusta, jonka pohjalta on tehty jo kaksi tv-sarjaa (1963 ja 2000) sekä Harrison Fordin ja Tommy Lee Jonesin tähdittämä menestyselokuva (1993), jotka kaikki tunnetaan nimellä Takaa-ajettu (The Fugitive).

Mutta Liam Neeson ei ole Ford eikä Forest Whitaker Jones, vaikkei kummankaan komeljanttarin otteissa mitään vikaa olekaan. Neeson vetää Millsinsä tutulla karismalla, mutta tapahtumien käänteet ja varsinkin niiden fyysinen toteutus tekee joka käänteessä isolle irkulle karhunpalveluksia. Jo 62-vuotias, mutta silti elämänsä praimissa toimintarainoja tehtaileva Neeson harrastaa ampumajuoksua seuraavan kerran jo huhtikuussa, kun ensi-iltaan tulee Jaume Collet-Serran Run All Night, tutun kuuloinen kertomus entisestä palkkamurhaajasta auttamassa pahaan paikkaan joutunutta ja isästään vieraantunutta poikaansa. Whitakerin rooli rehellisenä poliisina on kliseinen ja puhkikulunut hahmo, mutta Neesonin tapaan hänkin tekee työnsä kovalla rutiinilla pokan pettämättä. Maggie Gracen funktio on lähinnä olla huolestunut eikä Famke Janssenilla ole hommia senkään vertaa. Leland Orser poikkeaa kuvissa Millsin kollegana Samina, Don Harvey on Whitakerin appariagentti Garcia ja Sam Spruell gangsteriksi kääntynyt entinen KGB-gentti Malankov.

Yhteenveto
Hyvin alkanut, mutta jatkoillaan pahasti lässähtänyt Taken -saaga tulee loppuunsa surullisissa merkeissä.
Kunhan sitten tekijät muistavat pitää kanssa lupauksensa siitä, että kaikki päättyy tähän.