Elokuva
Tannan saarella Vanuatulla, Tyynellä valtamerellä, nykyaika näkyy jo melkein kaikkialla, mutta osaa saaresta asuttavat vielä sivilisaation ulkopuolella elävät alkuperäisasukkkaat. Yakelin ja Imedinin heimot ovat pitäneet vihaa jo vuosia. Kun kyläpäälliköt Charlie ja Mikum pääsevät lopulta yhteisymmärrykseen verenvuodatuksen lopettamisesta, sovittuun avioliittoon määrätty nuori Wawa (Marie Wawa) kieltäytyy kunniasta ja pakenee rakastettunsa Dainin (Mungau Dain) kanssa Muont Yasurin tulivuoren juurelle, jossa ikivanhan Kastomin tapoja yhä ylläpitävät heimolaiset uskovat viisaan Yahilin hengen asuvan. Hauras rauha järkkyy, mutta ovatko nuoret rakastavaiset valmiita luopumaan toisistaan, kun kyliä uhkaa täysi sota.
Martin Butlerin ja Bentley Deanin ohjaama Tanna on antropologinen draama ja shakespearelainen tragedia. Kerronta on dokumentinomaista, jota korostaa entisestään elokuvan näyttelijöinä toimivat aidot Yakel-heimolaiset. Roolityöt ovatkin kautta linjan rehellisen avoimia ja aitoja, sillä elokuvan tapahtumat pohjaavat tositarinaan, joka muutti heimojen välisiä käytäntöjä vasta n. kolmekymmentä vuotta sitten. Siinä missä kerronnan keskiössä kulkee Dain ja Wawan traaginen tarina, tapahtumien katalyyttinä ja dynamona toimii enemmänkin Wawan pikkuveli Selin, vilkas ja kepposteleva pikkupoika, joka eksyy vaaralliselle alueelle.
Rakkaudesta yli rotu-, uskonto ja kulttuurirajojen on kerrottu vuosisatoja, eikä Tanna sinällään lisää settiin mitään uutta. Vulkaaniset miljööt ja vehreät viidakot antavat kertomukselle oman uniikin ilmeensä, samaten kuin aidot ihmiset, mutta muuten elokuvan tyyli on lähinnä toteava. Ainoaksi kommentaariksi voi oikeastaan laskea lyhyen kohtauksen rakastavaisten pakomatkan aikana, näiden saapuessa kristinuskoon kääntyneiden heimoveljiensä tiluksille, jotka kaikki kuvataan täydellisen karrikoituina hihhuleina. Parasta elokuvassa on Bentley Deanin huikaisevan hieno kameratyö sekä Anthony Partosin tribalperinteitä kunnioittava musiikki.
Yhteenveto
Universaali tarina rakkauden voimasta yli kaikkien rajojen on kuriositeettina mielenkiintoinen, vaikkei tarinaan mitään sen suurempaa uutta tuodakaan.
- Kirjaudu sisään lähettääksesi kommentteja