Elokuva
Toisen maailmansodan aikaan eräällä unkarilaisella maatilalla onnistuu koko lailla kaheli, mutkikkaita masturbaatiomenetelmiä harjoittava himokas komennusmies siittämään maailmaan hännäkkään lehtolapsen. Lapsen varttuessa tästä kasvaa suursyömärimestari, joka kammottavia mössöjä ahmimalla ja oksentamalla tuo kisoista kultaa ja kunniaa kommunistiselle kotimaalleen. Parikymmentä vuotta myöhemmin hänen ruipelo poikansa puolestaan valitsee toisenlaisen uran eläintentäyttäjänä ja rakentaa siinä sivussa itsestään ja omasta kehostaan kuolematonta taideteosta. Kolmen miehen ja heidän onnettomien geeniensä kautta siirrytään ruraaliyhteiskunnasta kommunistisen ihannevaltion kautta moderniin kapitalistiseen Unkariin, mutta matkalla harva asia muuttuu. Taxidermia on elokuva isistä ja pojista ja sukupolvien painolastista, mutta myös julmasta eläimestä nimeltä ihminen, jota liha, ja vain liha, määrää.

Kuten kipeän omalaatuisesta juonikuviostakin voi jo päätellä, ei György Pálfin kiitelty ja kiistelty ohjaustyö Taxidermia (2006) ole ihan helpoin pala purtavaksi. Kolminäytöksinen kertomus käy läpi kolmen sukupolven vaiheet biologisen determinismin näkökulmasta ja tehostaa sanottavaansa perverssillä, eritepitoisella ja kudosten läpi kursailemattomasti kurvailevalla sokkikuvastolla. Unkarilaisen satiirin ja lihallisen komedian perinteestä ammentava voimakkaan vertauskuvallinen elokuva koskettelee monia teorian tasolla kiinnostavia aiheita kuten pysyvyyden ja katoavaisuuden välistä haurasta suhdetta sekä kehon ja ruumiillisuuden mysteereitä, mutta päällekäyvä goretykitys vaikeuttaa teemoihin keskittymistä. Poliittisena ja historiallisena allegoriana, jos elokuva sellainen edes pyrkii olemaan, teos jää jäsentymättömäksi. Samaan aikaan itsetarkoituksellisen provosoiva goreilu on kuitenkin hyvin vahvaa ja vaikuttavaa elokuvakerrontaa. Gergely Pohárnokin upea kuvaus tekee elokuvasta huikean visuaalisen kokemuksen, jota hykerryttävän absurdi, sysimusta huumori ryydittää.

Sen verran railakkaasti Pálfin lihamylly kuitenkin jauhaa, ettei kovin herkkähipiäisten kannata tieten tahtoen kudoskavalkadille itseään altistaa. Vaikka yököttävyyksillä on funktionsa, on inhorealismi varsin riittämätön termi kuvaamaan Taxidermian yksityiskohtaista paneutumista lihan leikkuun ja ihmiskehon eritteiden anatomiaan. Tai kuten Valtion elokuvatarkastamo asian ikärajaperusteluissaan oivasti kiteyttää: ”Surrealistisessa satiirissa avoin seksi- ja masturbaatiokohtaus, pään ampuminen tohjoksi, pään katkaisu, sian teurastus, gore-efektejä. Groteski kokonaisuus.” Ecce homo.

Yhteenveto

Ihmisenä olemisen raadollisempia puolia kiehtovan kuvottavasti luotaava Taxidermia on vahva eurooppalainen elokuva, joka ei taatusti jätä katsojaa kylmäksi.