Elokuva
Italialle kuuluvalla Linosan saarella eletään murroskautta. Vanha kalastuselinkeino kuihtuu, ja rahaa saadaan enää turismista ja EU-tuista. Leskeksi jäänyt perheenäiti Giulietta (Donatella Finocchiaro) vuokraa perheensä kodin matkailijoille ja asettuu asumaan autotalliin. Hänen parikymppinen poikansa Filippo (Filippo Pucillo) ja Filippon isoisä Ernesto (Mimmo Cuticchio) haluaisivat edelleen jatkaa kalastajina, mutta Giuliettan mielestä huonosti tuottava työ ei ole vaivan ja vaaran arvoista. Eräällä kalastusreissullaan Filippo ja Ernesto löytävät merihätään joutuneiden laittomien siirtolaisten veneen ja päätyvät rannikkovartioston ohjeiden vastaisesti poimimaan merestä muutamia hukkumaisillaan olevia ihmisiä, muun muassa viimeisillään raskaana olevan Saran (Timnit T). Koska muukalaisten auttaminen ei ole sallittua, joutuvat myös auttajat itse välttelemään virkavaltaa.

Sisilialaistaustainen elokuvaohjaaja Emanuele Crialese on käsitellyt siirtolaiskysymyksiä jo aiemmissa teoksissaan Kultainen portti (2006) ja Respiro (2002). Terraferma ei onnistu tuomaan ajankohtaiseen aiheeseen mitään uutta, vaikka se kuvaakin pätevästi sekä aikaa, paikkaa että tulenarkaa poliittista teemaa. Puolentoista tunnin kesto riittää muutaman ihmiskohtalon esittelemiseen, mutta laittoman maahanmuuton poliittisia ulottuvuuksia Crialese typistää ja yksinkertaistaa rajusti. Aivan kuten Aki Kaurismäkikin taannoisessa Le Havressaan, Crialese puhuu inhimillisyyden puolesta kasvottomia sekä paikoin järjettömiltä ja kohtuuttoman tiukoilta tuntuvia muukalaislakeja vastaan. Poliisien esittäminen yksiulotteisina julmureina ei kuitenkaan ole eduksi Crialesen moralististen teesien edistämiselle.

Maahanmuuttoteemaa kiinnostavammaksi nouseekin kuvaus idyllisen pikkusaaren elämänmuodon hitaasta tuhoutumisesta ja elämisen edellytysten vähittäisestä katoamisesta. Vanhat kalastajat tuntevat itsensä tarpeettomiksi, ja matkailijoiden vyöry muuttaa saaren pelisääntöjä. Crialese törmäyttää osin humoristisesti, osin julkean asetelmallisesti auringosta ja vesileikeistä nauttivien turistien ja veden varassa hengestään taistelevien siirtolaisten kohtaloita. Kritiikkinsä kohdetta ohjaaja ei kuitenkaan täsmennä tarkemmin, eikä pelkkä nostalgia kanna pitkälle.

Crialesen elokuvan vahvuus ovat hänen näyttelijänsä. Etiopialaisäitinä nähtävä Timnit T oli yksi harvoista henkiinjääneistä 70 laittoman siirtolaisen porukassa, jotka poimittiin merestä Lampedusan saarella vuonna 2009. Terrafermaa tuolloin käsikirjoittamassa ollut Crialese etsi naisen käsiinsä ja sai hänet mukaan elokuvaansa. Timnit T, kuten elokuvan muutkin näyttelijät, etenkin Donatella Finocchiaro ja Filippo Pucillo äitinä ja poikana, ovat koskettavia ja kärsimyksessään uskottavia. Visuaalisesti elokuva on komea. Fabio Cianchettin kuvaus keskittyy erityisesti näyttelijöiden kasvojen hellimiseen sekä Linosan saaren jylhän karun luonnon ihasteluun.

Yhteenveto
Terraferma kertoo laittoman siirtolaisuuden ongelmista ihmislähtöisesti, mutta ei onnistu pääsemään päätelmissään pintaa syvemmälle.