Sacha Baron Cohenin tuoreessa Brüno-elokuvassa haastateltavana ollut Ayman Abu Aita, jota pidetään Al-Aqsa-marttyyriprikaatin johtajana, tuntee olonsa huijatuksi ja harkitsee jopa oikeustoimia Cohenia vastaan. Itävaltalaista, umpihomoa fashionistaa elokuvassa näyttelevä Cohen on kertonut aiemmin, kuinka hankalaa mahdollisesti vaarallisen terroristin haastatteleminen oikeasti olikaan.
Aita on nyt suivaantunut Cohenille, sillä omien sanojensa mukaan hän on jättänyt terrorismin taaksensa. Hän oli Al-Aqsa-marttyyriprikaatin palveluksessa vuodesta 2000 vuoteen 2003, mutta lopetti terrorismin vietettyään kaksi vuotta israelilaisessa vankilassa. Nykyään Aita on Mahmud Abbasin Fatah-puolueen edustaja ja palestiinalaisten etuja ajavan Holy Land Trust -kansalaisjärjestön hallituksen jäsen.
Cohen on valehdellut julkisuuteen Aitan mukaan häikäilemättä. Aita muun muassa kertoo, että hän oli aseeton, sillä palestiinalaiset eivät saa edes tuoda aseita Beit Jalan kaupunkiin, ja että haastattelupaikka ei ollut salainen, vaan suositun Everest-ravintolan yksityispuoli - toisin kuin Cohen on tähän saakka väittänyt.
"Baron Cohen sanoi, että elokuva auttaa palestiinalaisia", Aita kertoi. "Kun kuulin, mistä elokuva kertoo, en voinut uskoa korviani."
- Kirjaudu sisään lähettääksesi kommentteja













