Elokuva
Kyle Miller (Nicolas Cage) on nopealiikkeinen ja laskelmoiva timanttidiileri, joka reissaa tien päällä asiakkainaan jalokiviä myyvät ja ostavat yritykset ja yksityishenkilöt. Kotona menestynyttä liikemiestä odottaa ainakin päällepäin täydellinen perheidyli, hulppeaa arvokotia emännöivä edustusvaimo Sarah (Nicole Kidman) ja kaveripiirissään suosittu teinitytär Avery (Liana Liberato). 

Erään viikonlopun kynnyksellä oikutteleva Avery karkaa kotibileisiin, ja ennen kuin Kyle ehtii lähteä kaupungille klousaamaan kaupan, tunkeutuu taloon joukko naamioituneita ryöstäjiä. Kutsumattomia vieraita johtaa kovaotteinen Elias (Ben Mendelsohn) apureinaan nisti-tyttöystävä Petal (Jordana Spiro), kaapin kokoinen nyrkkirauta Ty (Dash Mihok) ja nuori kuumakalle Jonah (Cam Gigandet). Porukkaa kiinnostaa Kylen kassakaapin sisältö, mutta mies ei ole valmis paljastamaan sen numeroyhdistelmää, vaikka panoksena on oma ja läheisten henki. Piinaavan illan edetessä paitsi isäntäväestä, myös kummallisen paljon talosta ja sen asukkaista tietävistä ryöstäjistä alkaa paljastua arvaamattomia piirteitä ja salaisuuksia.  

Karl Gajdusekin ensimmäinen elokuvakäsikirjoitus on suljetun tilan panttivankitrilleri kevyellä psykologisella ulottuvuudella. Valitettavasti se on myös reippaasti ylikirjoitettu, loputtomiin yllätyskäänteisiin ja koukkuihin takertuva palapeli, joka falskaa reunoilta. Tarinan selkein innoittaja on kahdesti filmattu Epätoivon tunnit (1955 ja 1990), mutta perfektionistina muistetun William Wylerin ja vähintäänkin yhtä originellina auteurina tiedetyn Michael Ciminon maltille ja tunnelman rakentelulle siinä ei ole sijaa. Lupaavan alun jälkeen homma hajoaakin liian moneen osaan. Lopputulos on kuin Panic Room (2002) ilman turvahuonetta tai Panttivanki (Hostage, 2005) vailla sankaria kuitenkaan saavuttamatta varsinkaan ensinmainitun rakenteellista oivaltavuutta.

Onneksi Hollywood-magnaatit Irwin Winkler ja Avi Lerner takaavat korkeat tuotantoarvot ja Oscar-kaliiberin tähtinäyttelijöiden mukanaolon. Myös työteliäs ja lähes jokaista lajityyppiä kokeillut veraaniohjaaja Joel Schumacher luotsaa elokuvaa pitkän kokemuspohjan luomalla varmuudella. Suljetun tilan trillerinä Trespass on hänen omista tuotoksistaan lähimpänä yhtälailla tiivistä pikkujännäriä Phone Booth (2002), joista kummastakin puuttuu silti tekijänsä parhaiden töiden, aikaansa edellä olleen valkokaulustyöläisen via dolorosan Rankka päivä (1993) ja pimeyden ytimeen sukeltavavan 8 mm - Kahdeksan millimetriä (1999), pohjaton traagisuus ja raaka rankkuus.
 
Ripeäliikkeistä kerrontaa rasittaa lievästi sen takaumarakenne, joka on osin perusteltu, mutta rikkoo ikävästi tiukaksi viritettyä intensiteettiä, kun kaikki löysä on puristettu lopputekstien kanssa lähes minuutilleen puolitoista tuntia kestävästä leffasta pois. Itsekin ohjaamista toimintapuolella (Exit Wounds, Doom) kokeillut kuvaaja Andrzej Bartkowiak kuljettaa kameraa taitavasti talon pohjakarttaa sekä pimenevän illan valoja ja varjoja hyödyntäen.

Sean Pennin mukaan nykyisin enemmän esiintyjää kuin näyttelijää muistuttava Nic Cage on viime vuosina 
kieltämättä tehnyt monta vähemmän mairittelevaa elokuvaa ja roolia, mutta sliipattu ja hikinen rahantekijä Kyle on kirkkaasti parempaa päätyä. Vähintäänkin yhtä vakuuttava on rajussa aussicrimessa Animal Kingdom (2010) kaikkein hurjimman roolin tehnyt Ben Mendelsohn mihin tahansa valmiina rikollisena. Turhautuneita kotirouvia ennenkin esittänyt Nicole Kidman ei sen sijaan tunnu täysillä innostuvan osastaan, mutta onkin pääkolmikon vähiten kiinnostavin henkilö.

Vaikeaa aihettaan taitavasti käsitelleessä shokkidraamassa Trust (2010) upean läpimurron tehnyt lahjakas nuori neiti Liana Liberato hoitaa paikkansa vähintäänkin kunnialla saamatta ohuessa roolissa juurikaan liikkumavaraa. Castin heikko lenkki on naurettavasta O.C. -sarjasta isompiin kuvioihin jollakin ihmeellisellä tavalla ponnistanut ja sittemmin tuijottelusta taidetta tehneen Twilight -saagan puisevassa avausosassa Houkutus (2008) rämpinyt nollakarisma Cam Gigandet.

Yhteenveto

Viulun kielen lailla kiristyvä hermopeli kulkee kihelmöivästi, mutta tukkoon kirjoitettu tarina närästää ja näiltä nimitekijöiltä on kuitenkin varaa vaatia enemmänkin.