Elokuva
Pariisi 1830. Suurkaupunki velloo verenpunaisten liekkien meressä ja tummat pilvet kerääntyvät uhkaavaksi varjoksi taivaalle. Poliisi on täysin voimaton luomaan järjestystä alati kasvavaan kaaokseen. Maan heikentyvä johtoporras on vetäytynyt muuriensa suojiin odottamaan vallankumousta pelonsekaisin tuntein. Anarkian keskellä kolme vaikutusvaltaista pariisilaismiestä saa surmansa oudoissa olosuhteissa, täsmällisestä salamaniskusta.

Selvittääkseen mysteerin virkavalta joutuu turvautumaan äärimmäisiin keinoihin ja tarjoaa tutkijan paikkaa etsivätoimisto Vidocq & Nimierille. Legendan mainetta nauttiva Vidocq (Gérard Depardieu) on entinen vanki, joka nousi myöhemmin kollegojensa arvostamaksi poliisiksi, mutta joutui luopumaan valtion maksamasta palkasta kyseenalaistettujen toimintametodiensa takia. Kuin piikittäkseen takaisin Vidocq suostuu yhteistyöhön muhkeaa korvausta vastaan.

Kemistinäkin kunnostautunut etsivä Vidocq pääsee tieteellisten johtolankojen avulla syyllisen jäljille, mutta joutuu jo ristiretkensä ensimetreillä huomaamaan, ettei vastustaja ole täysin tästä maailmasta kotoisin. Alkemistiksi kutsuttu, mustaan viittaan ja mystiseen metalliseen naamioon sonnustautunut murhaaja on nopea kuin elohopea, eikä kaihda keinoja surmatöidensä suorittamisessa. Eräänä yönä, kesken raivoisan ajojahdin Vidocq ottaa yhteen Alkemistin kanssa ja saa yllättäen surmansa. Tieto vahingoittumattomana pidetyn Vidocqin kuolemasta lamaannuttaa koko kaupungin. Kasvavan kaaoksen keskellä ainoastaan yksi ihminen haluaa viedä loppuun Vidocqin aloittaman työn ja vaatia tekijää vastuuseen teoistaan. Hän on mestarietsivän elämänkertaa kirjoittava Etienne Boisset (Guillaume Canet), joka ei halua kirjansa päättyvän huonosti saneltuun kappaleeseen.

Vuonna 2001 valmistunut Vidocq on enemmän visuaaliefektinistinä kuin ohjaajana (mm. megafloppi Catwomen, 2004) tunnetun Pitofin (aka. Jean-Christophe Comar) käsialaa. Kuvallinen puoli onkin elokuvassa mallillaan ja tarinan maailma on maalauksellisen kaunis kaikessa kaameudessaan. Taiteellinen osasto on panostanut tosissaan Vidocqin ulkonäköön, eikä tätä seikkaa voi olla huomaamatta. Elokuvan lavastukset ovat todella upeita ja ottavat kaiken irti ajanjaksonsa tunnusmerkeistä: kaupungin pimeistä ja sumuisista kaduista, historiallisten rakennusten monumentaalisuudesta, lepattavien liekkien luomista valoista ja varjoista, tieteen nimissä rakennetuista mekaanisista laitteista ja runsaasta puvustuksesta.

Kaiken hyvän sekaan mahtuu toki heikkojakin kohtia. Kuvallisessa kerronnassa on käytetty harvinaisen paljon tiukkoja rajauksia ja erikoislähikuvia, jotka tekevät katsomisesta ajoittain todella sekavaa. Tarkoituksenmukaisen kaaosmaiseksi ja surrealistiseksi luotu tunnelma toimii tehosteena, mutta samalla se rikkoo rytmitystä nousemalla usein liian näkyvästi esille. Välillä katsoja tuntee seuraavansa enemmän ranskalaisten hikirauhasten ja parransänkikarvojen taidenäyttelyä kuin jännittävää elokuvaa. Lisäksi lukuisat takaumat vaativat juonessa pysymiseltä jatkuvaa tarkkaavaisuutta. Vidocqin jälkimmäinen puolisko on onneksi ensimmäistä yhtenäisempi ja etenee kiitettävän jouheasti.

Vidocq ja neitsytmurhat on elokuvana erittäin omituinen kokemus. Siinä on runsaasti aineksia todelliseen mestariteokseen, mutta valitettavasti se ei osaa ammentaa kaikkea tarvittavaa runsaudensarvestaan. Synkkyys, brutaalisuus ja mystisyys ovat hyvin esillä, mutta liian usein juonen syventymisen kannalta mielenkiintoiset yksityiskohdat ohitetaan turhan vähällä huomiolla ja keskitytään täysin tarpeettomilta tuntuviin asioihin. Elokuvan suurin ongelma on sen epätasainen ohjaus ja kerronta, jotka eivät pysy yhtenäisenä vaan eksyvät sivuraiteelle vähän väliä. Tarinan loppuvaiheilla ote paranee merkittävästi ja siirtyy toiminnallisempaan vaiheeseen. Valitettavasti kokonaisuus jää silti yhtä rikkonaiseksi kuin sirpaleinen peili.

Elokuvan tarina on alkemistista fiktiivinen, mutta sen tausta perustuu oikeaan henkilöön. Eugène Franqois Vidocq (1775-1857) ratkoi brutaalilla tavalla oman etsivätoimistonsa avulla rikoksia 1800-luvun Pariisissa. Hän toimi myös arvostettuna keksijänä, kehitti rikosten tutkintametodeja ja kirjoitti aiheesta kirjoja.

Kuva
Anamorfinen 1.85:1-suhteinen kuva on laadultaan vaihteleva. Maalauksellisen synkäksi väritetty elokuva sisältää runsaasti hienoja yksityiskohtia, mutta näiden vastapainoksi on tarjolla lähes dv-videokuvan tasoisia kohtauksia. Tämä eroavaisuus nousee silmiinpistävästi esille ja häiritsee perinteiseen kuvaan tottunutta katsojaa kautta linjan. Vidocqin juoni etenee lähes kokonaan pimeyden ja hämärän rajamailla, joten auringon valoa tai luonnollisia sävyjä ei montaa löydy. Väripaletti on runsas ja mustan taso kiitettävä. Kuva kärsii ajoittain lievästä pehmeydestä, mikä korostuu isoksi projisoituna.

Ääni
Julkaisun DTS- ja Dolby Digital 5.1 –ääniraidat potkivat muhkeasti ja tukevat elokuvakokemusta täydellisesti. Tilavaikutelma on parhaimmillaan narisevien lattioiden ja taistelukohtauksien melskeessä. Subwooferia työllistetään myös sopivasti, etenkin etsivä Vidocqin ryhtyessä toimintaan. Dialogi toistuu keskikanavista selkeästi ja musiikki täydentää kokonaisuutta erinomaisesti.

Elokuvan musiikista vastaa pitkän uran säveltäjänä luonut Bruno Coulais, joka on loihtinut tarinaan oopperamaisen runoilevia ja mahtipontisia sfäärejä yhdistelevän kokonaisuuden. Vidocqin teema on upea ja soi pitkään vielä elokuvan loputtuakin. Ainoa selkeä miinus musiikkipuolelta löytyy eräästä toimintakohtauksesta, jossa on käytetty nykyaikaista sähkökitararenkutusta. Tämä valinta on vähintään yhtä kaukana ajastaan kuin kuuraketit villistä lännestä.

Lisämateriaali
Lisukkeita on suhteellisen kattavasti mukana, vaikka niiden taso ei päätä huimaakaan. Kokonaisarvosanaa laskee hieman se, että käännöstekstitys löytyy julkaisusta ainoastaan englanniksi.

Making of (6:42)
Lyhytkestoinen feature ei sisällä varsinaisen pr-materiaalin lisäksi paljoakaan asiaa elokuvan ulkopuolelta. Lyhyt viittaus tuotannon visuaalisuuteen ja lavastukseen eivät riitä kattamaan tiedonnälkää.

Roolihahmot (34:29)
Elokuvan roolihahmoista löytyy piirroskuvagalleria ja syvällinen läpiluotaus käsikirjoittaja Jean-Christophe Grangén kommentoimana. Haastatteluissa on paljon asiaa, mutta ne eivät sisällä lainkaan välikuvitusta, mikä tekee niistä jokseenkin puuduttavia katsoa.

Kuvatehosteet (7:16)
Arvostetun ranskalaisen efektistudio Mac Guff Lignen 3D-artisti Rudolph Chabrier kertoo kattavasti alkemistin naamiosta, joka luotiin elokuvaan täysin keinotekoisesti. Liikkeentunnistuksen ja useiden eri kuvakulmien avulla upeasti heijastelevasta naamiosta rakennettiin uskottava tehoste.

Haastattelut
Tentissä ohjaaja Pitof, käsikirjoittaja Grangé ja kuvakäsikirjoittaja Fabien Lacaf. Ainoastaan keskimmäinen featureista on tekstitetty, joten ellei ranskan kieli taivu on tarjolla lähes puolitoista tuntia turhaa löpinää. Grangé kertoo tekstitetyssä haastattelussaan Vidocqin sovittamisesta elokuvaksi ja takaumien kautta rakennetusta juonen kuljetuksesta.

Lisäksi mukana on julistegalleria, suomalaisen Apocalyptican musiikkivideo, elokuvan teaseri ja traileri.

Yhteenveto
Vidocq tarjoaa elokuvakokemuksen, joka yhdistelee jännitystä, fantasiaa, kauhua ja draamaa. Lisäksi mukana on taiteellisempi ranskalainen kuorrutus, mikä herättää varmasti katsojassaan ajatuksia. Yhtenäisemmällä kerronnalla ja paremmalla rytmityksellä elokuva voisi olla huipputeos, mutta nyt se kyntää auttamattomasti keskinkertaisuuden ja hyvän välimaastossa. Erilaisista elokuvista pitäville Vidocq on kuitenkin kokemuksen arvoinen ja sitä voi suositella audiovisuaalisen taituruutensa takia pienellä varauksella.