Elokuva
On vuosi 1985, Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton suhteiden kireyttä kuvaava Tuomiopäivän kello on asetettu näyttämään aikaa viittä vaille keskiyön. Jo kolmannelle kaudelleen äänestetty presidentti Richard Nixon (Robert Wisden) on julistanut vuosikymmeniä yhteiskuntaa auttaneet naamiosankarit pannaan, ja niin vanhat kuin uudetkin Vartijat joutuvat kulkemaan varjoissa identiteettinsä kätkien. Kun yksi vanhan Minutemen-ryhmän jäsen, Koomikko (Jeffrey Dean Morgan), murhataan, huomaa tämän yhteiskunnalle tulenpalavaa vihaa pitävä ja jo valmiiksi vainoharhainen kollega Rorschach (Jackie Earle Haley) veriteon taustalla kammottavan salaliiton, joka toteutuessaan veisi koko maailman tuhoon. Rorschach ottaa yhteyttä ryhmänsä viimeisiin jäseniin, joiden epätoivoisena tehtävänä on selvittää, kuinka paljon maailmalla on aikaa ennen viimeistä hetkeä.

Onnistuneella zombie-päivityksellä Dawn of the Dead (2004) uransa aloittanut ja vuonna 2006 testosteronipommilla 300 viimeisetkin epäilijät vakuuttaneen ohjaaja Zack Snyderin Watchmen on jotain, jollaista et ole ennen nähnyt: visionäärinen kuvaus vaihtoehtoisesta menneisyydestämme, joka kaikesta outoudestaan huolimatta tuntuu realistisen pelottavalta.

Rujo ja raaka rinnakkaistodellisuus on aivan eri kaliiberia kuin mihin olemme nykyajan sarjakuvasovituksissa tottuneet: teknologisesti kehittynyt, mutta moraalisesti rappeutunut maailma, missä hyvät harvoin palkitaan, paha jää yleensä rankaisematta ja viattomat kärsivät aina. Snyder ei säästele katsojaa täydeltä laidalta tykittävissä visioissaan, ja teknisesti häkellyttävän komea Watchmen on väkivaltaisuudessaankin aivan omaa luokkaansa. Jos Christopher Nolanin Batmanit tuntuivat jo synkiltä esityksiltä supersankareiden maailmasta, Watchmen menee suoraan pimeyden ytimeen.

Watchmen perustuu David Gibbonsin ja Alan Mooren DC Comicsille vuosina 1986-1987 julkaisemaan 12-osaiseen sarjakuvaan, joka on voittanut arvostetun Hugo-palkinnon ja valittu ainoana sarjakuvana Time-lehden ”100 parasta englanninkielistä romaania vuodesta 1923 nykypäivään” -listalle. Alkuperäiselle hengelle uskollisen käsikirjoituksen loivat David Hayter (mm. X-Men ja X-men II, 2000 ja 2003) ja Alex Tse, jonka seuraava työ on Zack Snyderin sovitus Ray Bradburyn klassikosta The Illustrated man.

Hengästyttävistä visioistaan huolimatta Watchmenin voima on sen hahmoissa, sankareissa, jotka ovat erehtyväisiä, psykoottisia ja petollisia, aivan kuten kuka tahansa ihmisistä, joita he suojelevat. Vartijoiden ryhmä on miehitetty loistavasti: Billy Crudup on porukan ainoa oikeasti supervoimilla siunattu operaattori, tohtori Manhattan, ydinonnettomuudessa olomuotonsa muuttanut neropatti, joka hallitsee teleportaation ohella monta muutakin yliluonnollista kikkaa. Jeffrey Dean Morgan hahmottelee pahasti sekopäisen Koomikon rajuin vedoin, tehden raiskauksilla ja murhaamisella itseään viihdyttävästä seinähullusta järisyttävän monisyisen hahmon.

Malin Akermanin Silkkiaave ja Patrick Wilsonin Yöpöllö tuovat juttuun inhimillisyyttä ja Matthew Gooden filosofinen Ozymandias kerrontaan vielä yhden ylimääräisen vaihteen. Kokonaisuuden karuimmaksi ja samalla karismaattisimmaksi hahmoksi nousee Heath Ledgerin Jokerin tavoin sivuroolista elokuvan hurjimman ilmestyksen rakentava Jackie Earle Haley, jonka Rorschach on koko teoksen dynamo, vihan täyttämä pieni mies, jolle moraali merkitsee vielä jotain. Kantajansa tunnelmien mukaan muotoaan muuttava maski kasvoillaan Rorschach on kuin kylmän sodan Philip Marlowe, jonka ulkomuodossa, pukeutumisessa ja kertojaäänessä on enemmän kuin ripaus Humphrey Bogartia. Haleyn sydänverellä tulkitsema roolityö tullaankin taatusti palkitsemaan vielä ruhtinaallisesti.

Film noiria Snyderin paikoin jäätävän julmaan, paikoin parodiseenkin maailmaan luo alituinen vesisade ja neon-valoissa hehkuvat julmat katunäkymät, jotka tuovat lähelle myös Ridley Scottin scifi-leffojen merkkipaalun Blade Runnerin vuodelta 1982. Vangelisin Blade Runneriin taikoma musiikkikin kuuluu olennaisena osana Watchmenin maailmaa ja se soi Tyler Batesin scoressa koskettavasti. Muutoin Watchmenin musiikki on jyhkeää jyristelyä, mutta tehokkuudestaan huolimatta vain ja ainoastaan Snyderin visioille taustoja tuovaa soundimaailmaa. Tonight The Comedian Died, Only Two Names Remains, Dan`s Apocalyptic Dream sekä Requiem ovat jokainen korkealla tietotaidolla tuotettua, synkkää ja jylhää leffamusaa, mutta Watchmenin todellinen symbioosi syntyy siihen valittujen, todellisten rock- ja pop-helmien hedelmällisestä käytöstä osana kerrontaa, ja tarkkaan valittujen esitysten avulla luodaankin toisesta todellisuudesta entistäkin eläväisempi. Sulassa sovussa ääniraidalla saavat hetkensä niin Jimi Hendrix (All Along the Watchtower), Bob Dylan (The Times They Are A`Chancing) kuin Janis Joplin (Me and Bobby McGee) ja Paul Simon ja Art Carfunkel (The Sound of Silence).

Yhteenveto
Ylistetyn kulttisarjiksen vauhko filmatisointi Watchmen on todellinen tapaus valkokankailla, uuden vuosituhannen omaperäisin esitys niin tarinaltaan kuin visuaalisestikin. Yhdellä sanalla sanottuna: mestariteos.