Hollywoodissa erikoisefektien parissa kyntensä hionut Wes Ball vakuutti niin studiopomot kuin suuren yleisönkin debyyttiohjauksellaan Labyrintti (Maze Runner, 2014). FilmiFIN haastatteli mukavaa miestä elokuvan DVD-julkaisun aattona ja sai heti selville mikä antoi alkusysäyksen lupaavasti lähteneelle uralle.

FilmiFIN: Sinulla on vahva ja palkittu tausta visuaalisten efektien tekijänä, joista parhaana esimerkkinä vuoden 2011 maanmainio läpimurtolyhäri Ruin, mutta mikä oli se sysäys, joka sinut ajoi alalle?

Wes Ball: Star Wars, mikäpä muu (naurua). Olin isäni kanssa katsomassa Jedin paluuta, eikä mikään ollut sen jälkeen nuoren Wesin kohdalla ennallaan.

FF: Haluaisitko itse ohjata yhden tulevista Star Wars -elokuvista (J.J. Abramsin ohjaama Star Wars Episode VII: The Force Awakens saa ensi-iltansa joulukuussa 2015)?

W.B: Tottakai, ilman muuta, mutta ensin pitää katsoa miten Labyrintti -saaga etenee.

FF: Labyrintista puheen ollen, aloitat elokuvan varsin vahvalla otoksella jota voisi kutsua jopa kokeelliseksi.

W.B: Se on kokeellinen. Katsoja tulee hetkessä heitetyksi keskelle mysteeriä tämän noustessa yhdessä päähenkilön kanssa pimeässä hississä. Se oli kohtaus jota suunnittelin heti, kun aloin työstää Labyrinttiä. Minusta tapa aloittaa elokuva ensin äänellä ja vasta sitten avata katsojille kuva on hyvä keino imaista heidät heti keskellä tapahtumia.

FF: Mitä ajattelit, kun sait ensimmäisen kerran Labyrintin käsiisi?

W.B: Noah Oppenheimin, Grant Pierce Myersin ja T.S. Nowlinin ensimmäinen drafti tuntui heti hyvältä, mutta se ei ollut aivan sitä, mitä halusin alkaa tekemään. Se oli hiukan liikaa vieraannutettu James Dasherin kirjasta. Halusimme tarinan lähemmäksi originaalia, mutta kuitenkin omaksi kokonaisuudekseen, etsimme kovasti balanssia niiden välille ja mielestäni löysimmekin sen kiitettävästi.

FF: Labyrintti kyllä poikkeaakin edukseen monista muista viime vuosina filmatisoudista, nuorelle yleisölle suunnatuista saagoista. Miten löysitte elokuvaan näyttelijät?

W.B: Minä koekuvasin Kayan (Scodelario, joka näyttelee Teresan roolin), vaikka tiesinkin jo, että haluan juuri hänet. Olin nähnyt hänet Skinsissä ja näin, että hän olisi osaan täydellinen. Will (Poulter, ryhmän kovaotteisen johtajan Gallyn roolissa) oli myös jo valmiina mielessäni, joten heti kun keikka varmistui, sanoin, keitä haluan ja niin siinä kävi, että jokainen heistä tuli haastatteluun ja kaikki meni aivan kuten olin suunnitellutkin.

FF: Entäpä sitten pääosaa esittävä Dylan O`Brien?

W.B: Dylan oli viimeinen, joka palkattiin mukaan elokuvaan, koska Thomasin rooli on elokuvan ehdoton pääosa ja sankari, joten meidän piti varmistua monin eri tavoin, että tekemämme valinta olisi oikea. Ja kiitos korkeimmalle, niin myös tapahtui, Dylan on fantastinen nuori kaveri, jolla on suuri tulevaisuus. Sitten oli tietenkin Blake (Cooper, joka sai kömpelön Chuckin roolin), joka kiusasi ja häiritsi minua alituiseen Twitterissä, kunnes lopulta sanoin, että hyvä on, lähetä nauha itsestäsi, niin katsotaan. Poika osoittautui suureksi lahjakkuudeksi ja olen hyvin iloinen, että saimme hänet mukaan.

FF: Teit kovasti ennakkosuunnitelmia Labyrinttiin jo paljon ennen kuin ihmisiä edes haettiin rooleihin. Miten tärkeää sinulle on tällainen prosessi elokuva esituotannossa?

W.B: Minulle se on ainoa tapa työskennellä. Sitä mukaan kuin uusia tekijöitä tulee mukaan ryhmään ja jokainen antaa oman panoksensa kokonaisuudelle, elokuvan visuaalinen muoto alkaa tarkentua ja kaikki osaavat nähdä saman vision, joka valmistuu kuitenkin vasta jälkituotantovaiheessa. Labyrintissa tehtiin siis kovasti ennakkovisualisointia, mutta saagan seuraava elokuva (ensi syksynä ensi-iltaan tuleva Maze Runner: The Scorch Trials) tulee olemaan tyystin erilainen, koska sen myötä luomme aivan uudenlaisen maailman. Kuvaamme Uudessa-Meksikossa, jonka kuumuus, ötökät ja käärmeet ovat jo nyt ajaneet niin näyttelijät kuin ryhmänkin hulluuden partaalle (naurua).

FF: Mikä on ollut sinulle kovin päivä kuvauksissa?

W.B: Niitä on ollut oikeastaan kaksi. Kun kuvasimme ensimmäisen kerran Thomasin matkaa ulos ovista, oli järkyttävän kuuma. Kosteus ja polttava hehku ajoi koko ryhmän näännyksiin hetkessä. Toinen paha päivä, jos niin voi sanoa, osui viimeiseen kuvauspäivään, jolloin teimme yhden elokuvan kuolinkohtauksista. Kaikki olivat äärirajoilla, koska olimme sanomassa hyvästejä yhdelle roolihahmoista ja samalla myös ryhmämme jäsenistä. Tunteet olivat pinnassa. Labyrintin kuvaukset olivat kuitenkin nopeat, kahdeksan viikkoa, joten kenelläkään ei ollut aikaa jäädä murehtimaan menneitä.

FF: Millä ihmeellä sait kuvattua elokuvan vain kahdeksassa viikossa?

W.B: Se oli hauskaa. Teimme ryhmällä, näyttelijät mukaanlukien, diilin, että emme ala turhia käkkimään. ”Okei, seuraavan kohtauksen tekemiseen meillä on 3 tuntia, ovatko kaikki valmiita?”. Jokainen painoi sovitulla tavalla ja homma luisti kuin rasvattuna.

FF: Mikä sitten oli kuvausten hauskin päivä?

W.B: Kaikki mitä teimme Gladessa (Labyrintin keskeinen tapahtumapaikka, muurien ympäröimä alue). Kun ollaan oikealla kuvauspaikalla eikä studiossa, kaikki toimivat fokusoituneemmin. Studio-olosuhteissa ei aurinko nouse eikä laske, mutta ulkona toimintaa ohjaavat myös luonnonlait, se on mahtavaa ja inspiroivaa.

FF: Moni on sanonut, että Labyrintti yllätti heidät intensiivisyydellään, joka erottaa sen monista muista kaltaisistaan nuorille suunnatuista dystopioista. Lienee mukavaa kuultavaa moinen?

W.B. Erittäin mukavaa, kiitos siitä. Me emme tehneet isoa elokuvaa eikä meillä ollut budjettiakaan sellaisen tekemiseen, joten jouduimme satsaamaan henkilöhahmoihin, tarinaan ja toimintakohtauksiin enemmän.

FF: Dasherin kirjat lukeneet tulevat varmasti pitämään Labyrintistä, mutta se tarjoaa myös aihetta tuntemattomille hyvän toimintatuokion pikkuisen erilaisella juonella. Ajattelitko kirjan faneja vai suurta yleisöä elokuvaa tehdessäsi?

W.B: Tein sen itselleni (naurua). En 12-vuotiaalle Wesille, vaan aikuiselle itselleni. Nuorempia katsojia. 12-15 vuotiaita on nykyään aivan turha aliarvioida ja yrittää tehdä heille sopivia elokuvia. Teinit ovat fiksuja ja haistavat patetian jo kaukaa.

FF: Mikä sinulle toimi inspiraation lähteenä luodessasi Grieversit, elokuvan hirviöt?

W.B: On hankalaa suunnitella leffahirviöitä, mutta se on myös äärimmäisen hauskaa. Lähettelimme suunnitelmia ja konsepteja ryhmän sisällä ja kun aloimme lähennellä sitä mitä ahemme, pukkasimme keikan animaattori Erik-Jan de Boerille (De Bower voitti Oscarin Piin elämä -elokuvan (2012) tehosteista) joka ryhmineen herätti Grieversit eloon. Tsekkailimme Alienit ja Jurassic Parkit ja muut sen sellaiset, mutta pohjimmainen tarkoitus oli tuoda valkokankaille olennot, jotka James (Dasher) oli kuvaillut kirjassaan. Toivon, että kirjan fanit ottavat Grieversimme omakseen.

FF: Onko elokuvan DVD-versiolla jotain, mitä kannatta katsoa tarkemmin, jotain, mikä jäi teatterikierroksella vielä huomaamatta?

W.B: Kirjan fanit ovat sen jo varmaan huomanneetkin, mutta viimeisessä kohtauksessa Dasher tekee pienen cameon. Muutenkin elokuvassa on kaikkea pinetä lisämaustetta siellä täällä, tsekkaapa vaikka nimiä muurin seiniltä.

FF: Olet ollut mukana myös fanitapaamisissa, millaisia Labyrintti -fanit ovat?

W.B: He ovat olleet koko ajan erittäin mukavia ja päätöksiämme tukevia. Meille oli alusta alkaen tärkeää, että kirjasarjan ystävät saavat olla luottavaisin mielin meidän Labyrinttimme suhteen. Kirja julkaistiin 2009, jo ennen Nälkäpeliä, joten sen ystävät ovat saaneet odottaa pitkään nähdäkseen sen valkokankailla, joten emme missään tapauksessa halunneet tuottaa heille pettymystä. Labyrinttikin oli pitkään teon alla, sitten se vedettiin pois ja taas se otettiin mukaan tuotantoon. Onneksi saimme sen loppujen lopuksi tehtyä.

FF: Millaiselta tuntui katsella elokuvaa faniyleisön joukossa.

W.B: Minulle se oli tuskaa, sillä olen perfektionisti, joka näki koko ajan valkokankaalla vain tehtyjä kompromisseja. Kuten Francis Ford Coppola on sanonut:”Movies are abandoned, not finished”, olen asiasta samaa mieltä. Elokuvasta ei koskaan tule juuri sellaista millaiseksi sen tekijä sen mieltää, sillä mukana on aina asioita, joista on kuitenkin tingittävä joko rahan tai ajanpuutteen vuoksi. Minulle Labyrintti oli ensimmäinen pitkä elokuva, kaksi vuotta kovaa työtä ja sitten annan sen pois muiden arvosteltavaksi. Tunne oli outo ja pelottavakin. Se hyöty kokemuksesta toki on, että seuraavan elokuvan aikana voin ylittää itseni ja tehdä asioita entistäkin paremmin.

FF: Vaadit itseltäsi paljon, mikä on aina hyvän ohjaajan tunnusmerkkejä.

W.B: Kiitos.

FF: Millaisen uran haluat itsellesi luoda?

W.B: Minä kasvoin katsellen sellaisten ohjaajien elokuvia kuten Steven Spielberg, James Cameron, Robert Zemeckis ja Richard Donner, jotka kaikki tekivät ja tekevät yhä elokuvia, joissa on myös sydän ja sielu. Minä haluan tehdä elokuvia, joilla on muutakin annettavaa katsojalle kuin pelkästään suuria toimintakohtauksia ja efektejä. Mielessäni on jo muutama tulevakin elokuva, jotka painottuvat toiminnan sijaan tarinaa ja henkilöihin, mutta niiden aika ei ole vielä. Nyt haluan vielä pitää hauskaa Labyrinttien kanssa ja trajota katsojille hubaa koko rahan edestä.

FF: Onko mielessäsi ehkä jotain muita sarjoja, joiden parissa voisit työskennellä?

W.B: Enpä oikein usko. Pidän liikaa suunnittelemisesta ja niiden toteuttamisesta kuin siitä, että hyppäisin valmiiseen pöytään vain jatkamaa jotain, jonka synnyn joku muu on jo toteuttanut. Toki Star Wars ja vaikka Indiana Jones olisivat aina kiinnostavia vaihtoehtoja. (naurua).

FF: Kiitos ja paljon onnea tulevaisuuteen.

W.B: Kiitos teille ja sitä samaa, nähdään Labyrintti 2:n ensi-illassa.

FilmiFIN kiittää Fox-Paramountia haastattelusta.