Elokuva
Se kuuluisa viimeinen keikka ennen eläkkeelle astumista on yksi elokuvamaailman kuluneimmista kliseistä, jonka pohjalta brittiläinen Wild Targetkin (2010) ponnistaa. Tällä kertaa arpa osuu ammattitappaja Victor Maynardille (Bill Nighy), jolle viimeinen sopimus osoittautuu luonnolliseen tapaan myös kohtalokkaaksi. Maynard saa kohteekseen kauniin taidevaras Rosen (Emily Blunt), jonka huoleton käyttäytyminen saa piinkovan tappajan sydämen heltymään. Muutaman mutkan, yhden yliajetun sivullisen (Rupert Grint) ja epäonnisen gorillan (Gregor Fisher) jälkeen kaksikko löytää toisensa pakenemasta niin poliisia, mafiaa kuin Maynardin äidin (Eileen Atkins) moitteitakin mittaamattoman arvokas taideteos kourissa.

Wild Target ei koreile käsikirjoitusrintamalla, mutta näyttelijöiden ja ohjaaja Jonathan Lynnin (käsikirjoittajana paremmin tunnettu muun muassa Kyllä, herra (pää/)ministeri -sarjoista) vahva ote pitää hyväntuulisen vireen yllä alusta loppuun. Joukon dynamo on oikeutetusti Bill Nighy, jonka hillitön peräkammaritappaja on viimeistä puheenpartta myöten täysin näyttelijän tutuimpia maneereita ylitsepursuava suoritus. Tälläkin kertaa homma vain yksinkertaisesti toimii. Näyttelijän vihamiehet pysyköön elokuvasta kaukana. Aristokraattinen ja varman päälle suunnitelmallinen Maynard on kuin kirjoitettu Nighylle, jonka vastapeluriksi ilmaantuva Emily Bluntin räväkkä Rose noudattaa buddy-komedioista tuttua kaavaa täydellisenä vastakohtana.

Muut näyttelijät jäävät selkeästi Nighyn ja Bluntin varjoon heikommin kirjoitettujen hahmojen vuoksi. Poikkeuksena Eileen Atkinsin näyttelemä mamma, joka on poikansa tavoin kivenkova ammattitappaja. Perheen keskeinen kommunikaatio pojan uuden suuntauksen vuoksi tarjoaa muutaman osuvan kohtauksen, joista etenkin hitchcockmainen tribuutti pistää suupielet vienoiseen hymyyn. Sen sijaan Harry Pottereista tuttu Rupert Grintin kuin kaimansa Everettin roolihahmot jäävät alikehitetyiksi. Ensimmäiselle on sentään jonkinlainen tarinallinen selkäranka ujutettu mukaan, kun taas Everett jää ainoastaan muutaman ruudun kasvoksi väärennetyn taidemaalauksen Roselta ostavana mafiapomona. Vielä rikollisemmalle käytölle joutuu tosin laatukoomikko Martin Freeman, jonka kakkossijaa pitävä ammattitappaja lähinnä virnuilee oudosti ja on muutoinkin varsin heikko ilmestys.

Peribrittiläiseen tapaan komediapuoli synnytetään pääsääntöisesti dialogin ja paikoin slapstickin voimin. Visuaaliset gagit ovat parhaimmillaan onnistuneita, mutta reilu annos huumorista annetaan miellyttävällä painolla soljuvalle sanailulle. Elokuvan parhaimmat hetket ovatkin Maynardin ja Rosen välisissä kohtauksissa, joissa kaksikon räikeillä persoonaeroilla leikitään jatkuvasti. Ensimmäisen yritykset peitellä sisäisiä tunteita ammattivelvollisuuden taakse aiheuttaa lukuisia tilanteita, joissa leikittelevä Rose saa hillityn suojelijansa takeltelemaan sanojensa kanssa. Nighyn lyömätön komediallinen ajoitus on kohtauksien onnistumisien kannalta välttämättömyys. Vaikka huumorin kannalta todelliset täkyt jäävätkin uupumaan, Wild Target on vajaan puolitoistatuntisensa ajan miellyttävän viihteellinen paketti.

Tekniikka
Julkaisun kuvanlaatu on hyvä. Yksityiskohtainen kuva on hyvää standardia, eikä värimaailmassakaan ole moitittavaa. Mustan taso on suurimmaksi osaksi erinomainen. DTS-HD MA 5.1-ääniraita hoitaa leiviskänsä hyvin. Dialogivetoinen äänimaailma on lähinnä etukanavapainotteista, eikä matalillakaan taajuuksilla kohtauksien uupuessa juuri leikitellä. Kanavaerottelu on toimiva.

Lisämateriaali
Julkaisu ei sisällä lainkaan lisämateriaalia.

Yhteenveto
Wild Target on kevyt ja sujuvasti etenevä toimintakomedia, jonka varsinaisena tähtenä loistaa maneereillaan leikittelevä Bill Nighy.