The X-Files tulee aina mainituksi kun puhutaan 90-luvun populaarikulttuurista tai yleisimmin kaikkien aikojen parhaista TV-sarjoista. Alun perin sarjasta piti tulla vain pienen porukan hörhösarja joka kestäisi korkeintaan yhden kokonaisen tuotantokauden jonka jälkeen sarja käytännössä lopetettaisiin huonojen katsojalukujen vuoksi. Näin olikin lähellä käydä mutta siitä joskus toiste.

Vaikka kuka sanoisi mitä ja vaikka oma henkilökohtainen mielipidekin on ehkäpä hieman sitä vastaan, on the X-Filesin valtaisan menestyksen tärkeimpiä tekijöitä sarjan dynaaminen agenttipari Fox Mulder (David Duchovny) ja Dana Scully (Gillian Anderson). Suuri yleisö seurasi juuri heidän tekemisiään ja kun sarja oli päässyt kunnolla vauhtiin – myös heidän suhteensa kehittymistä. Aspekti, josta en henkilökohtaisesti ole koskaan ollut kovinkaan kiinnostunut. Suurinta osaa TV:tä katsovasta yleisöstä kuitenkin kiinnostaa ihmissuhteet TV:stä katsottuna, sen todistaa jo Kauniiden ja Rohkeiden yms. kova suosio. Mulder & Scully yhdistelmän erottaa perus TV-kasvoista ei ainoastaan heidän hienosti kirjoitetut hahmot vaan ennen kaikkea hienot näyttelijät. Gillian Anderson oli koko the X-Filesin ajan yksi parhaita TV-näyttelijöitä mitä löytyi ja kovasti ihmettelenkin kuinka kyseinen näyttelijätär ei ole oikeastaan koskaan tehnyt sitä suurta läpimurtoaan elokuvapuolella. David Duchovny Fox Mulderina on puolestaan yksi TV-historian suurimmista henkilöikoneista. Kaikki tietävät kuka Mulder on ja mikä on hänen suuri intohimonsa pornoelokuvien ohella. Vahvasta samaistumisesta on ollut varsin Duchovnylle paljolti haittaa kun hän on niin X-Filesin aikana kuin myös sen jälkeen yrittänyt saada takertelevaa elokuva-uraansa käyntiin. ”Kato, Mulderi” tulee monen suusta ennen kuin Duchovny on edes ensimmäisiä sanoja ehtinyt sanoa. Sen lisäksi että molemmat pääosan esittäjät ovat loistavia näyttelijöitä, pelaa heidän yhteispelinsä poikkeuksellisen hienosti. Tämä hyvä yhteispeli pelastaakin varsinkin ensimmäisellä tuotantokaudella hirmuisesti sillä rehellisyyden nimessä on sanottava että jotkut ensimmäisen tuotantokauden jaksoista ovat niin heikkoja että niitä ei oikeastaan pelasta kuin itse agenttipari. Tämä on kuitenkin tavallaan vahvuus – myöhemmilläkin kausilla ne kaikkein heikoimmatkin jaksot muuttuvat katsottaviksi kunhan vain Mulder & Scully pysyvät ruudussa: heidän yhteispeliään on aina hieno katsella.

Agenttiparin elintärkeydestä + suosiostaan kertoo myös se että kun seitsemännen tuotantokauden loppumainingeista ilmoitettiin että Duchovny jää osittain pois sarjasta ja hänen tilalleen tulee kahdeksannelle tuotantokaudelle Robert Patrick, laskivat katsojaluvut välittömästi kun Mulderia ei enää ruudussa näkynytkään. Ja tämä voidaan pistää täysin sen piikkiin että katsojat olivat niin kiintyneitä Duchovnyn tulkitsemaan Mulderiin että olivat valmiita jättämään sarjan hänen mukanaan koska kahdeksas kausi on parasta X-Filesia sitten viidennen kauden ja aivan eri tasolla kuin kaksi sitä edeltävää kautta. Kaiken lisäksi niin Robert Patrick kuin myös hänen hahmonsa John J. Doggett ovat vähintään samaa kaliiberia kuin Duchovny / Mulder. Nimenomaan Mulder tuntui olevan elintärkeä sarjalle, ei niinkään Scully sillä vaikka Scullyn ruutuaika väheni yhdeksännellä kaudella lähinnä vieraileva tähti-luokkaan, ei sarjan katsojaluvut juurikaan laskeneet kahdeksannesta tuotantokaudesta vaikka tekijätiimi suolti ylivoimaisesti heikoimpia the X-Files jaksoja koko sarjan historian aikana. En kuitenkaan välttämättä näkisi asiaa aivan siten että Mulder oli huomattavasti tärkeämpi kuin Scully, ennemminkin heidän muodostama parivaljakko oli sarjan tietylle faniryhmälle, shippereille (= Mulderin ja Scullyn seuraavalle tasolle ja heti-porukka), elintärkeä. Voidaan sanoa että he seurasivat sarjaa oikeastaan vain ja ainoastaan agenttiparin suhdetta seuratakseen ja näin ollen suurimmalti osalti jättivät sarjan kun agenttiparin tiet erosivat. Shippereiden kovasta innosta vain ja ainoastaan agenttiparia kohtaan kertoo eritoten kaksi asiaa: ensinnäkin, kun katsoo shippereiden pitämiä fani-sivustoja ovat sellaiset jaksot joissa Mulderilla ja Scullylla ns. herkkää, ylivoimaisesti kovemmin arvostettuja kuin ns. tavallisten X-Phileiden joukossa. Tästä syystä kuudes ja seitsemäs tuotantokausi nousevatkin usein shippereiden suosikeiksi siinä missä perus-fanit jaksavat paasata kausien 3-5 autuutta. Toinen selkeä todiste on sekin nähtävissä fani-sivuilla: lähestulkoon kaikki fanfic (fanien tekemät ”käsikirjoitukset”) ja taustakuvat yms. materiaali vievät Mulderin ja Scullyn suhdetta lähemmäs sitä tasoa millä se sitten lopulta onkin kahdeksannen kauden finaalijaksossa – sinällään sääli shippereille että kun he vihdoin saavat sarjalta juuri sitä mitä haluavat, on heistä suurin osa jo jättänyt laivan.

Mutta seurasi sarjaa toki muutkin kuin shipperit joten tietenkään koko sarjan suosiota ei voida laittaa Mulder Scully-yhdistelmän piikkiin. Suurin osa the X-Filesin faneista oli kuitenkin niitä, joita sarjan mytologia, eli avaruusoliot ja paranormaalit ilmiöt kiinnostivat. The X-Files oli sarja niille joille jotka halusivat normaalia tutkimusta ja maanläheisen asetelman mutta eivät innostuneet perinteisten poliisisarjojen murhatapauksista. the X-Filesin mytologia on valtavan laaja kokonaisuus jota on lähes mahdoton ymmärtää täydellisesti ellei ole katsonut sarjaa aktiivisesti jakso jaksolta tai vaihtoehtoisesti riittää myös pelkän viimeisen tuplajakson, the Truth:n, ensimmäisen osan katsomisen. Tosin tuossa jaksossa annetaan oikeastaan vain kehykset ja jätetään kaikki mielenkiintoinen nippelitieto pois. The X-Filesin mytologia ottaa vahvasti vaikutteita 50-60-lukujen UFO-villityksestä ja vaikka Roswell oikeastaan vain mainitaankin tapahtumien liikkeellepanijana silloin tällöin niin tuon tapahtuman merkitystä sarjalle ei voi väheksyä. Avaruusolentojen invaasiosuunnitelmat maapalloa kohtaan alkavat saada muotoaan toisella tuotantokaudella josta myös sarjan kultakauden usein nähdään alkaneen. Ei voi olla sattumaa että heti kun mytologia-jaksot muuttuvat astetta mielenkiintoisemmaksi, alkaa myös sarjan suosio lisääntyä huomattavasti.

Mikä sarjan avaruusolio pohjaisessa perustarinassa sitten viehättää? The X-Filesin juonikuviot eivät sovi kaikille ja kaikkein vähiten niille jotka katsovat jakson sieltä täältä – heillä mytologiajaksot eivät takuuvarmasti aukea niin kuin pitäisi mutta sen sijaan sarjaa pitempään seuranneet odottavat sitä seuraavaa ”mytoa” kuin kuuta nousevaa ja spekuloivat sen tapahtumia jo etukäteen. Näille X-Phileille mytologia-jaksot tarjoavat jatkuvan juonen, tarinan jota seurata. Vaikka perusjaksot olisivat minkälaista kuraa tahansa, mytologia-jaksot eivät oikeastaan kertaakaan viimeistä vuotta lukuun ottamatta pettäneet katsojaa – tarjolla oli aina taattua laatua.

Myös mytologian eeppisyys viehättää. Vaikka sarjassa onkin kyse Mulderin henkilökohtaisesta ristiretkestä löytää totuus kadonneen siskonsa arvoitukseen, ovat tapahtumat silti koko ihmiskuntaa koskettavia ja kausien edetessä mytologia-juonta myös viedään kaiken aikaa isompaan mittakaavaan.  Toinen tärkeä aspekti on mytologian salaperäisyys ja sen kerrontatapa. Oikeastaan kaikki mytologia-jaksot, muutamaa lukuun ottamatta (Closure, One Son) päättyvät enemmän tai vähemmän avoimesti – tästä käsikirjoitusporrasta, etunenässä Chris Carteria, on kovasti moitittu (Carter kun harvoin tuntui tietävän miten mytologiaansa jatkaisi niin tarinan avoimeksi jättäminen antoi huomattavasti enemmän pelivaraa tulevaisuutta silmällä pitäen) mutta näin jälkikäteen näkisin sen vain ja ainoastaan positiivisena asiana; näin mytologia pysyi varsin avoimena, katsojalla oli aina kasa kysymyksiä mutta hyvin vähän vastauksia. Vaikka vasta the Truth oikeastaan ”avaa” mytologian, tekee se sen ainoastaan ns. bulkki-katsojalle jolle The X-Files on vain sarja muiden joukossa; fanit ovat kyllä tietoisia pienemmistäkin yksityiskohdista vaikka niitä ei välttämättä suoraan olisi sanottukaan; ne ovat olleet pääteltävissä ja tietoa yhdistelemällä ovat katsojat päätyneet hyvin paljolti samanlaisiin johtopäätöksiin kuin mihin esim. One Son ja The Truth päätyvät. Ainoa mytologia-“päätös” jota yksikään fani ei varmasti hoksannut etukäteen, oli Mulderin siskon, Samanthan, tarina – joka kieltämättä oli aika lailla märkä rätti päin fanien kasvoja. 

Kun mietitään nuorempia katsojia ja nyt puhutaan siitä katsojaryhmästä joita elokuvat ja TV-sarjat onnistuvat vielä oikeasti säännöllisesti pelottamaan niin kyllähän tästäkin ryhmästä tuli hyvin paljon sarjan faneja tai ainakin katsojia. Itsekin ihastuin The X-Filesissa ensimmäisenä oikeastaan sen jännittävyyteen ja aika-ajoin (eritoten muistan ensimmäisen tuotantokauden jaksot Squeeze ja Tooms) jopa pelottaviin jaksoihin. Ihminen kun etsii jännitystä elämäänsä ja MTV3:n klo. 22.30 tuleva TV-sarja nimeltä Salaiset Kansiot oli kieltämättä tuohon apuun loistavaa viihdettä, jos noina aikoina katsottuja jaksoja nyt viihteenä voidaan pitää – ennemminkin ne olivat kauhutarinoita. Tuolloin ei vielä sarjan mytologia olisi vähempää voinut kiinnostaa vaan jaksossa tärkeintä oli jännitys; näin ollen MOTW-jaksot (Monster Of The Week-jaksot) olivat sitä parasta viihdettä. Ne saivat itseni tuolloin TV:n ääreen ja mitä nyt kavereiltani näin vanhemmalla iällä on tullut kyseltyä niin juuri ne hirviöjaksot olivat sitä parasta viihdettä ja hyvin moni myöntää katsoneensa MTV3:lta The X-Filesia salaa vanhemmilta nukkumaanmeno-ajan jälkeen.

Eivät MOTW-jaksot silti ole pelkkää jännityksenhakuisten lasten ja nuorten viihdettä vaan myös niillä on tärkeä osa sarjan suosiossa. Vaikka käytännössä kaikki fanit tykkäävätkin luonnollisesti myös ei-mytologia jaksoista niin silti näitä kutsutaan hyvin usein ns. täytejaksoina. Mytologia on Phileille se pää-asia, eivät yksittäiset tarinat, olivat ne sitten kuinka loistavia tahansa. Tavallinen satunnainen katsoja ei kuitenkaan varmasti tiedä sarjan suuresta juonesta mitään jolloin lyhyet 45 minuutin perusjaksot ovat eittämättä sitä parasta viihdettä. Jälleen kaveriapiiriä lainaten, UFO-jaksot ovat ”sekavia, vailla päämäärää” kun taas MOTW-jaksot ovat selkeitä mutta silti hyvin mielenkiintoisia tarjoten jännityksen lisäksi myös erikoisia tapauksia joiden kelkkaan on helppo hypätä eivätkä tapahtumat yleensä jää mieleen pyörimään, toisin kuin sarjan selkärankana toimivissa mytologia-jaksoissa.