Elokuva
Blackebergin lähiö, Tukholma, 80-luvun alku. Oskar on 12-vuotias koulukiusattu poika, joka asuu pienessä kerrostaloasunnossa äitinsä kanssa. Ujo ja syrjäänvetäytyvä pellavapää haaveilee jonain päivänä kostavansa kiusaajilleen verisesti ja on samalla lähes sairaalloisen kiinnostunut Blackebergia piinaavasta murha-aallosta, jonka edessä poliisi on neuvoton. Yksinäisen pojan elämään tulee uutta jännitystä, kun naapuriin muuttaa samanikäinen tyttö Eli. Kalpea Eli on outo lintu, joka liikkuu ulkona vain iltaisin, kulkee paukkupakkasessa ilman takkia ja tuoksuukin vähän kummalliselta. Elin elämässä vaikuttaa olevan jotain hyvin salamyhkäistä, mutta ulkopuoliseksi itsensä tunteva Oskar ihastuu tyttöön yhtä kaikki.

Ystävät hämärän jälkeen on ruotsalaisohjaaja Tomas Alfredsonin (Ruskean neljä sävyä) persoonallinen vampyyritarina, joka laajenee monisyiseksi tutkielmaksi hyvyydestä, pahuudesta ja omien vahvuuksien löytämisestä. Mm. parhaan fantasiaelokuvan Méliès d’Or -tunnustuksella tänä vuonna palkittu teos on ulkoisesti kauhu- ja fantasiaelokuva, mutta pohjimmiltaan koskettava ja herkkä tarina kahden varhaisnuoren nupullaan olevasta ystävyydestä. Se perustuu John Ajvide Lindqvistin vuonna 2004 julkaistuun samannimiseen esikoisromaaniin, ylistettyyn bestselleriin, joka on yhtä aikaa jännäri, fantasiasatu ja kasvukertomus.

Lindqvist on muokannut omasta romaanistaan jäsennellyn, alkuperäisteokselle uskollisen elokuvakäsikirjoituksen, joka murhien selvittelyn ja perinteisen verenimijä-folkloren kertaamisen sijaan keskittyy viisaasti Oskarin ja Elin omalaatuiseen suhteeseen. Lindqvist, entinen taikuri ja stand up -koomikko, on kirjoittanut tarinan, joka ei ota itseään liian vakavasti, vaan käy rohkeasti kolkuttelemassa groteskin ja absurdin rajoja. Fokus pysyy kuitenkin fiksusti nuorten vilpittömässä, varovaisen haparoivassa suhteessa. Alfredson sekoittaa surutta lukuisia eri genrejä ja rajaa kuvansa hallitusti ja mietitysti. Nuoret pääosanesittäjät Kåre Hedebrant ja Lina Leandersson ovat rooleissaan käsittämättömän taitavia ja luontevia.

Hämmästyttävintä Ystävät hämärän jälkeen -elokuvassa on fantastisen vampyyriaiheen sujuva nivoutuminen kahden varhaisnuoren ystävyydestä kertovaan suloisen surumieliseen kertomukseen. Blackebergin betonilähiöön sijoittuva tarina on omassa kehyksessään täysin uskottava, realismin tuntua lisäävät kansankodin elämän nurjat puolet: kiinalaisessa ravintolassa hoviaan pitävät alkoholistit, kurittomat lähiökakarat ja onnettomat yksinhuoltajat. Nerokas äänisuunnittelu, lavastus ja puvustus luovat huikeat elokuvalliset puitteet Hoyte Van Hoyteman komeasti kuvaamalle draamahelmelle. Vaikka visuaalinen viitekehys on lainattu kauhugenrestä, on kauhukuvasto vain ohjaajan väline, jonka avulla nuorten raadolliseen maailmaan ja tunne-elämään päästään käsiksi. Hyytävyys saadaan irti juuri oikeista asioista: talvisen Tukholman jääkylmistä väreistä ja pienen pojan yksinäisyydestä väkivaltaisessa lähiöhelvetissä, jonka keskelle pehmeästi putoileva lumi ja kahden nuoren hylkiön hapuileva suhde tuovat lämpöä ja lempeyttä. Hidastempoisen kerronnan hienoista junnaamista elokuvan puolivälin tienoilla lukuunottamatta Ystävät hämärän jälkeen on nappisuoritus.

Yhteenveto

Ystävät hämärän jälkeen on pohjoismaista laatutyötä esimerkillisimmillään, varmaotteinen ja tyylikäs kokonaisuus, josta omaperäinen käsikirjoitus, herkkävireinen ohjaus ja visuaalinen kunnianhimo tekevät yhden vuoden hienoimmista elokuvista.