Elokuva
Nykyisen formaattivetoisen radiotoiminnan aikana jää aina ajoittain kaipaamaan sitä aikaa, kun vastaanottimesta tuli puhevetoista ohjelmaa, jossa musiikki oli toissijaista. Oliver Stonen ohjaama ja Eric Bogosianin kanssa käsikirjoittama sekä Stephen Singularin kirjoittamaan kirjaan, Talked to Death, perustuva Talk Radio (1988) vie katsojan tuolle aikakaudelle ennen musiikkia, jolloin kiinnostavuudesta vastasi ainoastaan ohjelman vetäjä.

Barry Champlain (Eric Bogosian) vetää Dallasin kohutuinta radio-ohjelmaa. Mikään aihe ei ole niin tabu, ettei siitä voisi keskustella. Niin ikään mikään aihe ei ole myöskään niin tabu, ettei sitä voisi repiä auki, paljastaa se kaikessa mädännäisyydessään, sivaltaa sitä kritiikillä, paheksunnalla, halveksia sitä ja sylkeä sen päälle. Uskonto, politiikka, yhteiskunta, rotu, ihmissuhteet ja -arvot ovat kaikki vapaata riistaa, kun puhutaan Champlainin juontamasta ohjelmasta. Vihasitpa tai rakastit häntä, et yksinkertaisesti voi vain olla kuuntelematta.

Talk Radio on mielenkiintoinen pikkuelokuva ohjaajan uran alkutaipaleelta, vain pari vuotta aiemmin ilmestyneen Platoon – nuoret sotilaat (1986) -elokuvan jälkeen. Se edustaa hyvin samanlaista poliittis-yhteiskunnallista kannanottoa kuin ohjaajan muutkin elokuvat, joskin tapahtumapaikan huomioon ottaen ehkä vieläkin kärkkäämmällä asenteella. Kritiikin terävyys on ajan saatossa hieman kulunut, joskin sisällyttää edelleen nyky-yhteiskuntaankin osuvia kannanottoja. Ehkä jopa hieman pelottavaakin, ettei yhteiskuntamme ole tällä aikavälillä juuri edennyt parempaan suuntaan.

Elokuvan ja näytelmän pohjalla oleva kirja, Talked to Death, kertoo denveriläisen radiotoimittajan, Alan Bergin, murhaan päättyneestä elämästä. Ohjelmassaan Berg oli tyyliltään identtinen elokuvainkarnaationsa, Champlainin, kanssa ja Talk Radio tuntuukin olevan semibiografinen kertomus Bergistä. Bogosian alkuperäisen näytelmän pohjalta tehty käsikirjoitus taas vaikuttaa positiivisessa mielessä elokuvan ilmeeseen. Tapahtumapaikka on nimittäin käytännössä koko elokuvan ajan äänityskoppi. Kertaalleen siirrytään radioasemalta toisaalle takauman muodossa, minkä olisi mieluusti nähnyt poistettavan. Puolivälin pitkähkö kohtaus Champlainin pääsystä radiotoimintaan ei lopulta kerro mitään oleellista tarinan kannalta.

Tapahtumapaikkojen köyhyyden takia Talk Radion kannattelevaksi voimaksi täytyykin nousta näyttelijät - tai oikeastaan näyttelijä. Tärkeintä päähenkilöä esittävä Eric Bogosian tekeekin roolissaan erinomaista jälkeä vihaa tihkuvana radiotoimittajana, jättäen muun porukan varjoonsa. Bogosian palkittiin ansaitusti vuonna 1989 hopeisella karhulla Berliinin elokuvafestivaaleilla ilmiömäisestä yksilösuorituksesta (käsikirjoitus ja pääosa). Sivunäyttelijöinä on taustatukea antamassa tunnettuja nimiä ja vaikka he pääosaesittäjän varjoon jäävätkin, ei heidän roolisuorituksiaan voi väittää heikoiksi. Alec Baldwin radioaseman johtajana, John Pankow suuremman radioaseman välimiehenä ja John C. McGinley Champlainin uskollisena avustajana hoitavat tonttinsa tasaisen varmasti, unohtamatta elokuvan kahta naisroolia, jotka lankeavat Ellen Greenelle ja Leslie Hopelle.

Tekniikka
Anamorfinen kuva (1.85:1) ei ole järin mairittelevaa jälkeä. Tarkkuus ja mustan taso ovat heikot. Etenkin jälkimmäiseen olisi suonut parannusta, sillä tapahtumapaikat ovat heikosti valaistuja ja täten yksityiskohdat jäävät nyt ilkeästi sameiksi. Kuvaa vaivaa myös roskaisuus ja staattisuus. Dolby Digital Stereo -ääniraita riittää puolestaan erinomaisesti tällaiselle dialogipainotteiselle elokuvalle, eikä siitä ole juuri pahaa sanottavaa. Dialogi tulee selkeänä ja kuuluvasti ulos kaiuttimista.

Lisämateriaali
Julkaisu sisältää vain elokuvan trailerin.

Yhteenveto
Talk Radio on iästään huolimatta edelleen jossain määrin ajankohtainen elokuva nyky-yhteiskunnasta. Niin tabuja aiheita ei olekaan, ettei niistä voisi keskustella, ja mikäli kantti ei kestä, voi toosan aina sammuttaa. Dialogipainotteinen Talk Radio onnistuu painostamaan ja herättämään ajatuksia sekä ennen kaikkea muistuttamaan siitä, että vielä taannoin radiosta oli joksikin muuksi kuin passiiviseksi taustameluksi.