Elokuva
Ah, vanhan kunnon Motown-musiikki. Berry Gordyn vuonna 1959 perustama levy-yhtiö syntyi autoteollisuuden täyttämässä Detroitissa. Gordy kokosi studiobändikseen ympäri Amerikkaa parhaimmat blues- ja jazz-muusikot, jotka takoivat 14 vuoden aikana lukuisia hittejä muun muassa Stevie Wonderille, Marvin Gayelle, The Temptationsille, The Four Topsille ja muille maailmankuuluille artisteille ja kokoonpanoille. Bändi levytti enemmän listaykköshittejä kuin The Beach Boys, The Rolling Stones, Elvis ja The Beatles yhteensä. Vaikka heidän luomansa kappaleet olivat tunnettuja ympäri maailmaa, kukaan ei kuitenkaan tuntenut heitä. Kokoonpanon nimi on The Funk Brothers, ja tämä on heidän suurenmoinen tarinansa.

Paul Justmanin ohjaama dokumentti Standing in the Shadows of Motown (2002) (joka perustuu projektin ajavana voimana toimineen Alan Slutskyn kirjaan) tekee kunniaa kauan unohduksissa olleelle muusikkoryhmälle, joka, paitsi sisälsi ilmiömäisiä soittajia, jätti myös lähtemättömän jäljen musiikkimaailmaan. Maine, kunnia ja suuret rahatkaan eivät menneet sivu suun vahingossa, vaan Berry Gordyn piti sekä artisteja että The Funk Brothersia lyhyessä talutushihnassa, osittain pitääkseen timantinkovan rahasammon tallessa suljettujen ovien takana. Viimein esirippu repeää, ja soul- ja funk-musiikin pioneerit pääsevät parrasvaloihin.

Dokumentti kertoo funkkiveljesten tarinaa haastatteluiden avulla, seuraten samalla 30 vuoden erossa olon jälkeen tehtyä konserttia, jossa yhtyeen luomia kappaleita esittävät Funk Brothersin säestämänä Ben Harper, Joan Osborne, Bootsy Collins, Chaka Khan, Montel Jordan, Gerald Levert ja Meshell Ndegeocello. Konsertin aloittava ikivihreä Reach Out tempaisee kertaheitolla niskavillat pystyyn, ja maagisen hyvä musiikki tahdittaa dokumenttia loppuun asti. Justmanin arvostus muusikoita kohtaan välittyy loistavasti kuvauksesta, joka seuraa näppärästi eri soittimia, mikä on myös otettu huomioon äänimiksauksessa. Roppakaupalla instrumentteja sisältävien kappaleiden taidokkuus nousee hyvin esille Justmanin poimiessa soittimia sieltä täältä etusijalle.

The Funk Brothersien tarina on yhtä aikaa innostava ja ihailua herättävä, mutta myös osaltaan haikean surumielinen. Virtuoosimaiset biisintekijät tuottivat listahittejä kuin liukuhihnalta vain löytääkseen pienen studionsa ovesta eräänä päivänä säälittävän lapun, jossa kerrottiin töiden päättyneen, Motownin muutettua Los Angelesiin ”etsimään uutta soundia”, ikään kuin se ikinäkään tulisi löytämään jotain parempaa mitä sillä jo oli. Ilman näitä miehiä ei olisi ollut koko Motownia.

Standing in the Shadows of Motown on taidokkaasti tehty svengaava musiikkidokkari, joka kertoo tärkeän tarinan. Jos dokumentin toteutuksesta haluaa väkisin jotain negatiivista repiä irti, tuovat näyttelijöiden avulla muutamien muistojen uudelleenelämiset jollain kierolla tavalla mieleen halvanoloiset tv-dokumentit – jollainen Standing in the Shadows of Motown ei missään määrin ole. Kaikesta paistaa läpi vanhojen herrojen jo kauan ansaitsema kunnioitus, ja dokumentti on erityisen mielenkiintoista katsottavaa kaikkille mustan musiikin ystäville ja musiikkihistoriasta yleisesti kiinnostuneille.

Tekniikka
Anamorfinen kuva (1.78:1) on laadultaan dokumenttien tapaan vaihteleva. Vanhoilta videonauhoilta peräisin olevat haastattelut ovat odotetusti heikkolaatuisia, kun taas tuoreemmat haastattelut ja musiikkiesitykset ovat kuvanlaadultaan varsin hyviä. Julkaisu sisältää kolme ääniraitaa: Dolby Digital 5.1, kolmikanavainen Dolby Surround ja DTS. Monikanavamiksaus elävöittää mukavasti massiivisia musiikkiesityksiä, vaikka välillä DD 5.1 -raidan kohdalla tuntuukin, että moisesta irroittelusta olisi saanut mieleenpainuvammankin ääniraidan aikaiseksi.

Lisähuomiona mainittakoon, että tekstitykset menevät ikävästi haastateltavien nimien päälle, jolloin ei oikein tahdo saada selvää tekstityksestä kuin nimistäkään. Englantia taitaville homma toimiikin parhaiten ilman tekstityksiä. 

Lisämateriaali
Julkaisu sisältää myös kourallisen mukavaa lisämateriaalia. Mutli-angle jam session (13 min.) sisältää yhtyeen kolme studiojammia, joissa kuvakulmaa voi vaihdella. Kesto on hieman hämäävä, sillä kappaleiden välissä on parin minuutin verran kiehtovaa mustaa ruutua. The ones that didn’t make it (13 min.) on lyhyt tribuutti yhtyeen edesmenneille jäsenille, joiden määrä kasvoi nopeasti myös kuvauksien jälkeenkin. Tribute at long last glory (7 min.) käy läpi yhtyeen jäsenten fiiliksiä dokumenttielokuvan julkaisun myötä syntyneestä huomiosta, ja herrat ovat aidosti otettuja, että dokumentti ylipäätänsä saatiin tehtyä. Dinner with the Funk Brothers –osiossa (11 min.) muusikot heittävät läppää ja muistelevat menneitä illallisella dokumentin ilmestymisen jälkeen.

Lisäksi levyltä löytyy trailereita (Standing in the Shadows of Motown, Far from Heaven, Tadpole, Rare Birds) sekä tekstipohjaiset biografiat ja Honorable mentions –osio. 

Yhteenveto
The Funk Brothers –kokoonpano on yksi populaarimusiikin parhaiten pidetyistä salaisuuksista, joka näki vihdoin päivänvalon mainion Standing in the Shadows of Motown –dokumenttielokuvan myötä, vaikkakin vaivaiset kolmekymmentä vuotta myöhässä. Katso ja ihastu.