Elokuva
Vuonna 1993 ilmestynyt Army of Darkness lienee Evil Dead -trilogiasta se tunnetuin, varsinkin meille nuoremmille henkilöille. Allekirjoittaneelle kävi vasta paljon myöhemmin ilmi, että AoD onkin vasta trilogian kolmasosa, joka jatkaa siitä mihin kakkonen loppui.

Ei kannata kuitenkaan jättää katsomatta AoD:tä mikäli ei ole nähnyt trilogian aikaisempia osia, sillä mitään oleellista et tule menettämään. Sitä paitsi alun lyhyt kertaus selittää tietämättömälle mitä aikaisemmin on tapahtunut. Jos kuitenkin mahdollisuus löytyy kunkin osan katsomiseen, niin luonnollisesti kannattaa aloittaa Evil Deadista, jonka jälkeen Evil Dead 2 (Joka on remake ED:stä) ja vasta sitten Army of Darkness, säilyttääkseen jonkinasteisen jatkumon leffojen välissä.

Juoni on myös tässäkin melko yksinkertainen, tosin aikaisempiin osiin verrattuna on päästy jo muutama askel eteenpäin. Ash (Bruce Campbell) joutuu kakkosen lopussa outoon pyörteeseen, mikä heittää hänet suoraan autiolta näyttävälle aavikolle. Yllätys onkin suuri kun kohta maisemat täyttyvät ritareista ja yksi heistä osoittautuu itse Arthuriksi (Marcus Gilbert). Pikaisen kahakan jälkeen Ash löytää itsensä vangittuna, moottorisahaa köyhempänä ja taistelemassa henkensä edestä kaivossa asuvaa Deaditea vastaan. Deaditestä selviytyessä (ja pienoisen haulikon avun jälkeen) hän ansaitsee eräänlaisen kunnioituksen ritareiden keskuudesta, ja siitä hyvästä joukon viisasmies (Ian Abercrombie) lupautuu palauttamaan Ashin takaisin omaan maailmaansa. Tähän tekoon viisasmies tosin tarvitsee Necronomiconia, ja kenellepä muulle se tehtävä lankeaa kuin Ashille, joka luulee itsestänsä hieman liikoja.

Kaikki komedioita vähänkin katsoneet tietävät ettei matka suju aivan odotetusti, varsinkin kun kyseessä on Ash. Mukana ei tällä kertaa ole enää irtokäsiä, ainakaan sellaisia joissa olisi lihaa, mutta pieniä ja vähän suurempia Ash variaatioita sitten sitäkin enemmän. Ja mitäpä olisi AoD ilman monia elokuvaviittauksia, joten niitäkin löytyy leffasta roppakaupalla. Viittausten lisäksi leffan huumori on sitä perinteistä Sam Raimia josta löytyy niin herran ihailemaa slapstickia ja Campbellin kuritusta, kuin myös eri kauhuleffoista otettuja heittoja joilla pilailla alkuperäisille tuotoksille. Mikäli nämä eivät vielä riitä niin Campbellin iskiessä omat, nykyään jo hieman tunnetut iskulauseensa peliin, niin luulisi raavaimmankin miehen hekottelevan.

Tässä vaiheessa lienee hyvä ilmoitella, että kyseinen Anchor Bayn julkaisu sisältää leffasta sekä pidennetyn Director's Cutin, että teattereissa nähdyn Theaterical Cutin. Erona toisiinsa on noin 15 minuuttia uutta materiaalia, joista enemmän myöhemmin, sekä erilaiset loput. Sen enempää spoilaamatta kerron, että DC-versiossa on se alkuperäinen loppu ja tavallisessa tuo uusi. Syynähän näihin leikkauksiin ja muutoksiin oli Universal Studios, joka piti elokuvaa liika pitkänä ja loppua liika masentavana.

Vielä vinkki loppuun: Heitä logiikka romukoppaan tätä elokuvaa katsellessa, vaikkakin se on itsestään selvää että kaikilta nyt löytyy auton takakontissa sellaiset kirjaklassikot kuten Chemistry 101 ja Steamplant operation. Pientä ihmettelyn aihetta antaa myös meidän ihmisten hidas kehityksen nousu mekaniikanalalla.

Leffan kuvapuoli on taas kaksipiippuinen juttu, mutta eri asiassa kuin kahdessa viimeisessä osassa kun kyseessä on kuitenkin 90-luvun alussa ilmestyneestä leffasta. Nimittäin kuvaerot kummankin version välillä. Pientä esimakua saatoit saada jo arvostelua lukiessani, mutta kokonaiskuvan jälkeen hieman tarkempaa tietoa.

Teatteriversion kuvanlaatu on melko hyvää, ja sitä katsotaan vaihtoehtoisesti joko anamorfisena laajakuvana tai sitten panscannattuna. Bittivirran pyöriessä lähinnä 3-8Mbps välillä, joten kuvanlaatu tällä saralla vaihtelee laajasti. Onneksi se kuitenkin pysyy melko tarkasti 5-6Mbps maissa. Värit näkyvät suurimmaksi osaksi terävinä ja tätä onkin ilo katsella. Leffa on kauttaaltaan melko terävää, mitä nyt muutamia pehmeämpiä kohtia mukaan tietenkin mahtuu. Mukana on myös roskaisuutta, mutta onneksi ei kovinkaan laajassa mittakaavassa tässä versiossa. Internet tietojen mukaan teatteriversio olisi THX-serifikaatilla varustettu versio, mutta tätä en voi/osaa taata. Kuvanlaatu on ainakin parempaa kuin DC-versiossa.

Sitten pääsemmekin siihen DC-versioon, joka näytetään anamorfisena laajakuvana. Niin, mitäpä tästä sanoa. Bittivirran maksimiraja on muutamaa pykälää alempana, joten pikselöitymistä on havaittavissa useammassakin kohdassa, mikä on valitettavaa. Ihmetystä tuottaakin se, että DC-versio sisältää huomattavan paljon enemmän roskaa kuin teatteriversio, tosin allekirjoittanutta tämä ei haitannut mutta voin kuvitella tykillä katsojien riemua. Osittaista pehmeyttä on myös havaittavissa joissain laajemmissa otoksissa, mutta sitten taas lähikuvissa kuva onkin erittäin tarkkaa myös tässä versiossa. Valitettavasti elokuvassa esiintyy suurimmaksi osaksi laajempia maisemakuvia, joten tarkasta kuvasta voidaan vain nauttia Campbellin ilmeiden lomassa. Silloin tällöin on myös havaittavissa pientä tausta elämistä, mutta ei mitään minun silmille häiritsevää kuitenkaan, mutta nyt pääsemmekin siihen totuuden hetkeen. Miltä ne pelätyt lisätyt kohtaukset näyttävät?

Suoraan sanottuna huonolta. Värit ovat niin tummia, että lopun yötaistelussa ei erota itse taistelijoita pimeyden keskeltä mikä haitannee hieman katsomista. Toisekseen rakeisuutta löytyy näissä kohtauksissa vaikka muille jakaa, mikä olisikin ollut ihan varteenotettava ratkaisu. Viimeisenä, ja ei taatusti vähäisimpänä, on itse kuvanlaatu, mikä on todella heikkoa. Ihan kuin tummuus ja rakeisuus eivät riittäisi, niin kuvanlaatu on melkeinpä VHS-tasoa. Tietenkin nämä syövät miestä rankemmalla kädellä ja tulevia ostajia kehotankin odottamaan joko parempaa julkaisua tai sitten tilaamaan R3, jossa masterointi on kuuleman mukaan paljon paremmin tehty. Suomi-julkaisu sisältää vain tämän DC-version elokuvasta, mutta kuvanlaadullisesti en osaa sanoa onko se samanlaista kuin omistamassani R2:ssa vai onko se sitten R3 luokkaa.

Mitäs tästä sitten loppujen lopuksi jää käteen? Yksi hyvin tehty versio minkä takia jo pelkästään voisi ostaa kyseisen tuotoksen, ja yksi pettymyksen saattelema huono versio, josta ei löydy oikein hyvää sanottavaa muusta kuin lisäminuuttien tarjoamasta annista. Laitan pisteytykset tässä erikseen, ja sivussa näkyvä on jonkin sortin keskiarvo.

Teatteriversio 4/5
DC-versio 2½/5

Ääni
Äänipuolelta levy tarjoaakin sitten kaikille jotain, tai ainakin melkein. Teatteriversiosta löytyy niin DD 5.1, DTS:ää ja DD 2.0, joten määrästä ei pahemmin voi marista. Kyseessä kun sattuu vielä olemaan suhteellisen laadukkaat ääniraidat, joissa toiminta tuntuu ja dialogeista saa hyvin selvää, mikä onkin tärkeää kun levyllä ei ole lainkaan tekstityksiä. Tämän levyn ääniraidat suoriutuu siis loistokkaasti.

Mutta jälleen pääsemme takaisin siihen häpeäpilkkuun, eli DC versioon. Kyseinen levy sisältää vain DD 2.0 raidan, mikä nyt ei ainakaan allekirjoittanutta haittaa varsinaisesti, mutta olisihan se ollut kiva saada tähänkin edes se DD 5.1. Loppujen lopuksi suoriutuu tämäkin levy hyvin, mutta DD 5.1 puute harmittaa hiukan. Tosin jos ei kestä kuvanlaatua katsella ja noilla lisäminuuteillakaan ei niin väliä, niin helppohan se on jatkossa katsella vain tuota perusversiota.

Lisämateriaali
Ekstroissa levy loistaakin jälleen, sillä nyt saamme taas sitä laadukasta tarjontaa. Mukana on myös levyillä olevien lisämateriaalien lisäksi paperilehtinen, josta kumpienkin versioiden kappaleiden lisäksi löytyy pieni selostus itse Bruce Campbelliltä.

Levy 1:

Sam Raimin ja Bruce Campbellin biografioiden lisäksi ykköslevylle on laitettu se pakollinen traileri, joka on tämän leffan kohdalla kieltämättä hauskaa katsottavaa ja kuunneltavaa. Ei kuitenkaan suositeltavaa katsomista ennen elokuvaa, sillä traileri sisältää pienoisia spoilereita.

Mukana on myös reilu 18 minuuttia kestävä, fullscreenillä kuvattu dokumentti The Men Behind the Army, joka on erittäin mielenkiintoista katseltavaa ja kuunneltavaa. Lyhyen Campbellin alkujuonnon jälkeen päästään itse asiaan, eli erikoistehosteisiin. Ketkäpä muutkaan onkaan kyseessä kuin jo Raimin vakioporukaksi muodostuneet maskeerausmiehet Robert Kurtzman, Howard Berger ja Greg Nicotero. Herrojen kädenjälki näkyy itse asiassa lähes kaikissa elokuvassa näkyvissä luurangoissa ja hirviöissä. Huumoria on siis luvassa samaan tapaan kuin trilogian aikaisemmissa dokkareissa.

Tarjolla on myös erikseen se alkuperäinen loppu, joka löytyy myös Director's Cuttiin sovitettuna. Levyn Theaterical versiohan sisältää tuon iloisemman, ja joidenkin mielestä paremman lopun. En rupea kuitenkaan kiistelemään makuasioista sen enempään, vaan totean että tämä julkaisu tyydyttää kummatkin osapuolet loppujen suhteen.

Levy 2:

Ekstroista ylivoimaisesti paras on jälleen se kommenttiraita, jossa on äänessä Bruce Campbell, Sam Raimi ja Ivan Raimi, joka tulee mukaan vasta noin puolessa välissä leffaa. Tarjolla on niin eri efektien salaisuuksia, kamerakikkojen selvittelyjä kuin sitä pakollista ilveilyä toisille ja itse elokuvalle. Pienoisena pettymyksenä saattaa kuitenkin tulla se, ettei kyseinen raita pääse ihan trilogian aikaisempien osien kommenttiraitojen tasolle. Tästä ei kuitenkaan kannata murehtia sillä tämä raita voittaa silti monien muiden leffojen kommenttiraidat.

Kommenttiraitaa kuunnellessa kannattaa laittaa pyörimään melko turha, elokuvan vierellä pyörivä storyboard-viritelmä mikäli kaikki ekstrat on pakko katsoa. Mikäli ei, niin tämän voi jättää suosiolla pois, varsinkin jos ei satu olemaan kiinnostunut suunnitelman ja lopputuloksen välisestä vertailusta. Enemmin olisi nähnyt Matrixin storyboardin tapaisen viritelmän kuin tällaisen. Varoituksen sanana kuitenkin että Raimi ei ole niitä yksityiskohtaisimpia piirtäjiä, vaikka tässä onkin päästy jo iso askel eteenpäin.

Poistettuja kohtauksia löytyy neljä kappaletta, joko kommentein tai ilman. Kaikki pätkät ovat huonolaatuisia, mutta eivät sentään kelvotonta katseltavaa. Kommenttiraidoilla irtoaa selitykset kyseisten kohtausten poistoille, sekä parit naurut.

Lisäksi mukana on Creature concept drawings -nimeä kantava pieni pätkä, jota ei mainita takakannessa. Kyseessä on siis 20 hienoa piirrosta elokuvan eri hirviöistä ja Ashista. Kyseiset piirrokset sattuvat olemaan vielä pelottavamman näköisiä kuin itse elokuvassa.

Yhteenveto
AoD täyttää hyvin trilogian kolmannen sijan huumorinsa takia. Tietenkin joitain ED-faneja saattaa närkästyttää se tieto, ettei tässä nähdä enää ollenkaan kauhua. Tämä tosin oli jo nähtävissä ED2 suuntauksesta, ja luonnollinen jatko-osa olikin puhdasverinen komedia. Allekirjoittanutta tämä ei ainakaan haitannut.

Kuvanlaadun suhteen, ainakin DC versiossa, olisi tietenkin toivonut parempaa ja eipä tuota tarvinnut kauaakaan odotella R3 tullessa markkinoille. R3 on kuuleman mukaan roimasti parannettu kuvanlaatu, varsinkin näissä lisäkohtauksissa. Suomi julkaisu taas sisältää vain DC-version elokuvasta.