Elokuva
Huippukommando Zohan Dvir (Adam Sandler) on Israelin turvallisuuspalvelun ykköstykki, hengenvaaralliseksi tappokoneeksi treenattu eliittisotilas, joka taitaa kaikki ase- ja lähitaistelulajit. Niukalla vapaa-ajallaan ihailtu ja pelätty mestari joraa tanssilattialla, sulkeutuu makuuhuoneeseen mieluiten useamman kaunottaren kanssa kerralla ja nauttii suurta herkkuaan hummus-tahnaa. Kovan ulkokuoren alla piilee kuitenkin herkempi Mossad-mies, jonka salaisena haavena on tulla hiusmuotoilijaksi. Saavuttaaksen unelmansa Zohan lavastaa kuolemansa jahdatessaan pelättyä terroristia The Phantomia (John Turturro), salakuljettaa itsensä New Yorkiin ja majoittuu tohelon peräkammarinpoika Michaelin (Nick Swardson) luokse. Perillä loputtomalla itsevarmuudella siunattu superhetero ryhtyy etsimään työpaikkaa toteuttaakseen tavoitteensa, mutta parturi ja kampaamo toisensa perään nauravat tyyliltään 80-luvulle jämähtäneen ja oudosti käyttäytyvän alfauroksen ulos, kunnes lopulta kauneussalonkiyrittäjä Dalia (Emmanuelle Chriqui) suostuu palkkaamaan yli-innokkaan harjoittelijan puotiinsa. Nopeasti oppivana Zohanista kehittyy pikavauhdilla koko kaupungin halutuin tukkataituri, varsinkin iäkkäämpien naisasiakkaiden keskuudessa, ja amorin nuoletkin alkavat osoitella kauniin työnantajan suuntaan. Miehen todellisia taitoja taidetaan kuitenkin tarvita, kun ahne teollisuuspohatta Walbridge (Michael Buffer) kieroilee laajentavansa bisneksiään ahkerista pienyrittäjistä piittaamatta. Päänvaivaa tuottaa myös palestiinalainen Salim (Rob Schneider), joka kantaa Zohanille katkeraa kaunaa ja suunnittelee vihamiehelleen inhaa kostoa. 

Syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeinen suvaitsemattomuus Lähi-Idästä Yhdysvaltoihin saapuneita maahanmuuttajia kohtaan sekä israelilaisten ja palestiinalaisten kauas historiaan ulottuva vihanpito ovat ne vaikeat ja vakavat aiheet, joihin Zohan -lupa saksia tarttuu komedian keinion. Rasismia, ennakkoluuloja ja uskonsotaa tappiin asti kärjistettyjen stereotypioiden kautta peilaava käsikirjoitus on kaikkea muuta kuin sivistynyt, hyvää makua osoittava ja poliittisesti korrekti. Tarinan takana ovatkin Adam Sandler itse ja härskien hetuloiden kaksikko, Saturday Night Livea ja Late Night with Conan O´Brienia kirjoittanut, jälkimmäisestä myös törkypuudeli Triumph, the Insult Comic Dogina tuttu Robert Smigel sekä Hollywoodin tämän hetken hauskin elokuvantekijä, Judd Apatow, mies 40 v. ja neitsyt (2005), Paksuna (2007) ja Walk Hard: The Dewey Cox Story (2007) takaa. Jälkimmäiset tuntuvatkin aprikoineen esille elokuvan parhaat puolet, Smigel ronskeimmat slapstickit ja Apatow kulttuurierojen tunneälyn. 

Oikealla asialla liikkuvista lähtökohdista ja herkullisista henkilöhahmoista huolimatta asiaan pästään aivan liian harvoin ja hitaasti, pahimmillaan vitsejä pitkitetään ja toistetaan kyllästymiseen asti. Lopulta fiksukin sisältöpuoli alkaa vaikuttaa vain tekosyyltä alapää- ja puupäähuumorille ja palvelemaan nimitähti Sandlerin egoa. Vaikka matkalta löytyy parikin osuvaa gagia ja piikkiä, tarinan opetusta ei olisi aivan niin paksulla kynällä ollut tarpeen alleviivata. Boratin (2006) kaltaiseen, katsojan haastavaan satiiriin panokset eivät riitä. Kasarirokkaria muistuttava ja Austin Powersin tapaan hölmöilevä Zohan on sankarina persoonallinen, mutta siitä saadaan irti vain agenttiparodioista tuttu kuvasto ja ärsyttävä aksentti.

Tv-näyttelijänä -ja ohjaajana uransa käynnistänyt Dennis Dugan siirtyi pitkien elokuvien pariin jatko-osiakin saaneella Kauhukakaralla (1990) ja on sittemmin erikoistunut Saturday Night Livesta valkokangasuralle ponnistaneiden näyttelijöiden, erityisesti Adam Sandlerin, luotto-ohjaajaksi. Zohan -lupa saksia on terävämpi kuin duon aikaisemmat yhteistyöt, sietämätön Happy Gilmore (1996), vastenmielinen Big Daddy (1999) ja yhden vitsin Voitte suudella sulhasta (2007), mutta tusinamaakari Dugan ei edelleenkään osoita omaavansa kykyä tiivistää aineistosta olennaista ja puristaa ylimääräisiä mehuja pois.  

Tinseltownin suosituimpiin koomikoihin lukeutuva, rooliinsa selvästi myös fyysisesti paneutunut Adam Sandler on oma höveli itsensä, kuitenkin ilman raivostuttavimpia maneerejaan, eikä juutalaisen supersankarin esittäminen olisi välttämättä ollut kenelle tahansa yhtä isolle nimelle itsestäänselvyys. Outolinturooleistaan tunnettu ja
erityisesti vähemmän vakavana huippusuorituksiin yltänyt John Turturro on toki mainio ja irrottelee selvästi osastaan nauttien, mutta rooli antaa kovin niukasti liikkumavaraa. Sandlerin kaveri ja tämän elokuvissa usein vieraillut (ja toisinpäin) Rob Schneider, tuo maailman huonoin koomikko, saa niin paljon ruutuaikaa, että
ärsyttävyyskerroin nousee närästäviin lukemiin. Jamaikalaisena taksisuharina pistäytyvän Chris Rockin lisäksi cameoissa käyvät kääntymässä Henry "Fonzie" Winkler, George "Sulu" Takei, Kevin "Kellarin kunkku" James, laulajadiiva Mariah Carey ja tennismestari John McEnroe.

Yhteenveto
Vaikka Adam Sandlerin tuotannon parempaa päätä edustava idioottikomedia on myös enemmän oikealla asialla kuin aikaisemmat, lopputulos on niin väkisin venytetty ja vitseiltään mauton, että sitä voi suositella ainoastaan apinan molemmille faneille.